Miten saimme öitä rauhoitettua?

Disclaimer eli vastuuvapauslauseke heti alkuun: Olemme saaneet rauhoitettua öitä. August ei siis välttämättä nuku joka yö hyvin, ei edes joka toinen yö. 
 
Miksi? En minä tiedä. Hänen mielestään vaihtelu virkistää. Ja sitä paitsi koko ajan on joku vaihe meneillään.
 
Mutta hän on ruvennut nukkumaan paremmin, ja siitä aion kertoa lisää! Ensin kuitenkin vähän taustaa tälle kaikelle:
 
Hänen korkeuttaan Augustia ei ole varsinaisesti siunattu unenlahjoilla. Etenkin elämänsä ensimmäiset kuukaudet hän oli kauniisti sanottuna haastava nukkuja ja nukutettava. Siihen ovat olleet syynä useat terveydelliset seikat, helvatun hellekesä 2018 ja varmasti myös temperamentti. Ensimmäiset kaksi kuukautta August suostui nukahtamaan ainoastaan vatsalleen isänsä rinnan päälle.
 

Kaksi kuukautta käristyskupolissa

Muistelimme juuri Pepen kanssa vanhemmuutemme alkutaivalta ja päällimmäisenä on molempien mielissä nukutusmaratonit. Ne kestivät tunteja. Oli aika tavallista, että aloitimme nukuttamisen klo 20 ja saimme vauvan lopulta unille klo 02. Siinä välissä kokeilimme kaikki eri kanto-otteet, kapaloinnit, pierujumpat, vatsahieronnat, röyhtäytysasennot, white noiset ja unilaulut. Imetin varmaan 15 kertaa: “Jos se nyt kuitenkin rauhottuisi tähän rinnalle”.
 
Kikkojen avulla saimme vauvan välillä torkahtamaan syliin, josta laskimme hänet kuin hidastetusta filmistä omaan kehtoon kylkiasentoon. Uskalsimme tuskin hengittää. Pari minuuttia kuului hiljaista öhinää. Sitten hän heräsi, parkaisi ja rumba alkoi alusta. 
 
Lopulta tehokkain keino oli hyssytellä August nukahtamaan rinnan päälle. Refluksin kourissa lohdutti isän ihokontakti. Pepe nukkui öisin sen mitä istuma-asennossa pystyy nukkumaan, lämpöpatteri sylissä heinäkuun helteillä. Koppaan ja parisänkyyn fiksatut vaahtomuovikiilat, joilla vauvan sai paremmin pystyasentoon, eivät siihen hätään auttaneet.
 
Minulta, hormonihikiseltä tuoreelta äidiltä, vauva sylissä nukkuminen ei olisi onnistunut alkuunkaan. Hellekesä ei ollut niin sanotusti lempparini. Tai no, miksi kaunistella: perheemme ensimmäinen yhteinen kesä käristyskupolissa, kuten iltapäivälehdet sen kekseliäästi nimesivät, oli lähinnä selviytymistä. 
 
Augustilla oli kuumuuden vuoksi myös jatkuva jano, totta kai. Äidinmaito on niin nerokas systeemi, että kesähelteillä maidostani tuli lightimpaa janojuomaa. Systeemin kääntöpuolena on se, että kevytmaidosta ei lähde samalla tavalla nälkä. Ne kuuluisat 50 hellepäivää August roikkui rinnalla tunnin välein yötä päivää. Olipahan ainakin valoisaa, muistelee pieni optimisti minussa.
 

Arki koittaa ja rutiinit purevat

Koska koko perheen nukkuminen oli kesän ajan ihan mahdotonta, päätimme helteiden hellittäessä panostaa ensi alkuun yöunien parantamiseen. Pepe oli aloittamassa uudessa työssä. Hän ei voinut enää jatkaa nukkumista August sylissä. 
 
Kaksijapuolikuiselle ei voinut vielä ajatella mitään unikoulua, joten aloin opiskella sitä, miten nukuttamismaratoneista pääsisi eroon. Olimme kesän mökkeilyjen jälkeen taas kotona ja lähdimme päättäväisesti luomaan vauvallemme iltarutiinit. Tavoitteena oli saada August nukahtamaan klo 22.
 
Pian rutiinimme – imetys hämärässä huoneessa, vaipanvaihto, yöpuku, toinen imetys pimeässä huoneessa ja siitä unisena, mutta hereillä omaan sänkyyn – alkoi purra. Muutaman viikon aikana saimme aikaistettua nukkumaanmenoa lähemmäs yhdeksää, ja lopulta lähemmäs kahdeksaa. August, meidän huonosti nukkuva vauva, oppi nukahtamaan itse. Se oli siis mahdollista!
 

Nelikuisen hulinat

3,5 kuukauden kohdalla alkoi unitaantuma, nelikuisen hulinat. Sumuista aikaa.
 
Nukkumaanmeno sujui rutiinien avulla edelleen hyvin, mutta yöt menivät ihan sekoiluksi. Kun hulinoita oli jatkunut 1,5 kuukautta, aloin olla valmis johonkin laitokselle vietäväksi oman unettomuuteni vuoksi. Soitin neuvolaan, sain unilääkereseptin ja tein ryhtiliikkeen. Ryhdyin taas opiskelemaan.
 
Luin netistä kaikkea mahdollista, ja nukuin tyynynäni Unihiekkaa-kirja toisen, ja Voit nukkua -kirja toisen posken alla.
 
Moni neuvoi käyttämään korvatulppia. Ai ihanko totta. Äidinvaistot toimivat minulla niin hyvin, että olin alusta saakka nukkunut korvatulpat korvissa. Työnsin ne iltaisin välillä niin syvälle, että Pepen mielestä se oli jo vaarallista. Korvatulpat peittivät öhinän, mutta jo ensimmäinen korkea itkun parahdus tuli niistä mielestänti vähän liiankin tehokkaasti läpi.
 
Aavistin, että August oli perinyt minun herkkäunisuuttani. Sain kirjoja lukemalla ahaa-elämyksen: Mitä jos me molemmat häiritsemme toistemme nukkumista? 
 
Joka yö kävi nimittäin niin, että Augustin herättyä ensimmäisen kerran hulinoimaan, en itse saanut enää unta. Jäin makaamaan sänkyyn ja yritin nukahtaa uudestaan kaikin tuntemineni keinoin. Mutta mitä pidempään pyörin sängyssä, sitä stressaantuneempi olin. 
 
Luin, että herkkäuninen vauva saattaa aistia äidin valppauden ja heräilee ikään kuin äitiä varten. Näin ollen paras ratkaisu kaikkien yöunien kannalta olisi se, että äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa.
 

Sänky vaihtui vaunuihin

Olimme nukuttaneet Augustin jo jonkin aikaa yöunille omaan sänkyyn, mutta sängyn sijaan ryhdyimme nukuttamaan hänet vaunukoppaan. Muuten rutiinit pysyivät samana. Hän nukahti hienosti kahdeksan maissa kaksiomme pimeään makuuhuoneeseen vaunuihin, joissa oli tottunut nukkumaan myös vaunulenkeillä päiväunensa. Nyt hänet laitettiin sinne unipussi päällä, harsoliina posken viereen ja toivotettiin hyvät yöt.
 
Kun me menimme makuuhuoneeseen nukkumaan (yhdeksältä, hehheh), kärräsimme vaunut kynnyksen yli pimeään olohuoneeseen. 
 
Muutama yö jatkui hulinaa, mutta sitten tapahtui ihme: August nukkui aamukuuteen!
 
Minä ja Pepe heräsimme monta kertaa katsomaan kelloa ja ihmettelemään, että vauvamme ei ole vieläkään herännyt itkemään. Kuudelta aamulla hän heräsi olohuoneen puolella, nostin hänet syömään, hän nukahti uudestaan ja nukkui vielä reilun tunnin. Sitten hän heräsi pirteänä päivään.
 
Me emme tietenkään osanneet jatkaa enää unia, vaan siirryimme pöllästyneinä keittiöön kahvinkeittoon. Oliko ratkaisu eri huoneessa nukkuminen? Vai olivatko hulinat hellittäneet muutenkin? Oliko salaisuus kotoisassa vaunukopassa?
 
Unelma-unet olivat varmasti kaikkien näiden yhdistelmä. Kuten sanottu, tuon kahdeksasta aamukuuteen -ihmeen jälkeen August on nukkunut välillä hyvin levottomasti, mutta välillä taas erinomaisen hyvin. Huippuyö on sellainen, että hän herää vasta aamuyön puolella (4-6 välissä) yhden kerran syömään ja nukkuu sen jälkeen vielä tyytyväisenä puoli kahdeksaan. Näistä öistä olemme nyt välillä saaneet nauttia.
 

Pientä kisaväsymystä pukkaa

Vaunukoppa on jäämässä pieneksi ja August pitää totuttaa uudestaan omaan sänkyyn. Rutiinit menevät joka tapauksessa pian uusiksi, sillä aloitamme vuoden 2019 uudessa kodissa. August on jo pitkään kuiskutellut korviimme, että hän haluaa oman huoneen.
 
Pinnasänky on ollut tähän mennessä tarinan pahis, jonka pelkkä näkeminenkin aiheuttaa vauvassamme vastenmielisyyttä. Ehkä uusi koti ja ympäristö tuovat niin paljon muutosta ja hämmennystä pienen elämään, että pinnasänkykin alkaa tuntua kotoisalta. 
 
Joka tapauksessa uskon – tai ainakin haluan uskoa – että viime viikkoina vakiintunut päikkärirytmi, paljon touhua ja lattia-aikaa sekä sama nukkumaanmenoaika joka ilta, edesauttavat hyviä unia myös omassa uudessa huoneessa. August täyttää ennen vuodenvaihdetta seitsemän kuukautta. Olemme valmiita myös jonkinlaiseen unikouluun yösyöttöjen lopettamiseksi, ainakin teoriassa.
 
Sillä vaikka yöt ovat olleet moninkertaisesti parempia hulinavaiheeseen verrattuna, niin kyllä tässä kohtaa alkaa ihan yleisesti pieni kisaväsymys painamaan. Näin puolen vuoden kohdalla hormonien tuoma lisäenergia on enää vain kaunis muisto. Olen parina viime aamuna ollut valmis luopumaan kaikesta maallisesta omaisuudestani, jos vain saisin jäädä nukkumaan…
 

Juhlaan on silti ollut aihetta, sillä olemme selvinneet vauvavuoden puoleen väliin – ja sen yli. Seuraava puolisko on varmasti helpompi.

 

Olemme täynnä toivoa!

 

Rakkaudella,

 
Veera