Että Sellasta.

On alkanu tää vuosi aika pitkälle duunin merkeissä. Tykänny oon,kun on muuta ajateltavaa..Mutta on myös toisaalta alkanu miettiä (taas) aikaa kun mun mies oli vielä elossa..

Jotenkin on kauheeta ”elää ite eteenpäin” ja varsinkin kun on asiakaspalvelualalla, ja joutuu hymyilemään koko ajan,on vuoron päätteeks niin teennäinen olo!! EIHÄN MUSTA TUNNU TÄLTÄ OIKEESTI!!

 

Ei sitä halua selittää silti omaa elämäntilannettaan ulkopuolisille, mutta on vaan ollu erikoisen rankkaa palata työelämään kun joutuu vielä feikkaamaan hymyn, ja tehä sitä lähes päivittäin. Huoh.

Paljon on tottakai positiivistakin-palkkatulot helpottaa arkea ja tosiaan..ei ole aikaa murehtia niin paljon.

Mutta oon kovilla. Hiton kovilla. Ja on ikävä,edelleen.