Alkusanat

Kauheat paineet – millä aloittaa ekan oman blogin eka postaus..? Mietin kirjoitanko kirjakieltä, saako se kuulostamaan tiukkapipoiselta, vai onko sillä edes väliä? Ketä oikeasti kiinnostaa? Ei varmaan ketään, mutta se on ihan jees, sillä blogin tarkoitus on ensisijaisesti olla vähän niin kuin digitaalinen päiväkirja, joka omalla tavallaan pitää mut tilivelvollisena tehdyistä päätöksistä ja tavoitteista. Ja niitähän on tehty ihan urakalla tässä viime kuukausien aikana. En ole uudenvuoden lupauksien suuri puolestapuhuja, mutta vuodenvaihde on ollut itselleni aina luonteva ajankohta pienelle itsetutkiskelulle ja sitä myötä tulee väkisinkin tehtyä pieniä – tai suuria – hienosäätöjä oman elämän suhteen, koskee se sitten ihmissuhteita, ruokavaliota, liikuntaa tai työtä/opiskelua.

Viime vuosi oli monella tapaa susipaska. Olen positiivisen ajattelun harras puolestapuhuja, mutta on myös ok myöntää, jos elämässä asiat menee päin persettä. Siten on myös helpompi jatkaa eteenpäin. Omalla kohdallani 2018 toi mukanaan pitkän parisuhteen kariutumisen heti alkuvuodesta ja äitini erittäin vakavan sairastumisen. Todella vaikeita asioita oli siis vain kaksi, mutta ne ovat niin vaikeita, että varjostivat väkisinkin koko vuotta. Sanottakoon, että parisuhteen päättyminen oli meidän kummankin osalta ainoa oikea päätös, mutta raskas sellainen.

Toisaalta vuosi piti sisällään myös upeita hetkiä ja onnistumisen tunteita (mm. uuteen ammattiin valmistuminen, merkittävän ihmissuhteen alku, paljon hyviä hetkiä ystävien ja perheen parissa), mutta päällimmäinen tunteeni vuoden lähestyessä loppuaan oli, että tästä vuodesta EI tule edeltäjänsä kaltainen. Olin väsynyt, turvonnut ja letarginen. Lipitin viiniä ja söin huonosti koko joulukuun siinä uskossa, että joskus pitää antaa mielen sanella, mitä keho tarvitsee. Kehoraukka oli asiasta kyllä selkeästi eri mieltä ja henkinen hyvinvointi otti pahasti turpaan siinä sivussa.

Tammikuun alussa tein vuosittaisen välitilinpäätöksen elämäni suhteen ja päätin, että status quon muuttaminen hyväksyttävään suuntaan vaatii aika ison muutoksen siihen, miten huolehdin itsestäni sekä henkisesti että fyysisesti. Jätin alkoholin ja sokerin pois kuukaudeksi ja päätin, että elämääni tulee kuulumaan jonkinlainen liikunta tai liikkuvuuden kehittäminen vuoden jokaisena päivänä. Tavoite jokapäiväisestä liikkumisesta on itse asiassa melko helppo, kunhan muistaa että keho tarvitsee myös lepoa. Itse lasken myös arkiliikunnan mukaan, joten lepopäivä saattaa pitää sisällään venyttelyä, olkapääjumppaa kuminauhalla tai rauhallisen kävelylenkin. Joskus se pitää sisällään ihan sitä itseään, eli lepoa. Näinä päivinä saatan istua tuntikausia sohvalla tekemättä juuri mitään, mutten enää pode siitä huonoa omaatuntoa, sillä olen viikon aikana muuten aktiivinen. Tällä viikolla lainasin autoa kaverille 4 päivän ajaksi ja olen huomannut aika nopeasti, miten valtavasta määrästä kävelyä luovun joka kerta, kun lähden liikenteeseen omalla autolla julkisten sijaan. Ihan hyvä muistutus olla välillä ilman.

Nyt on tullut sanottua jo paljon enemmän kuin mitä ajattelin tähän ekaan postaukseen ammentaa. Kappas vaan, eihän se ollutkaan niin vaikeaa ja on ihana kirjoittaa ilman hirveää tarvetta lisätä emoji joka lauseeseen, hah!

Nyt lähden bussilla ja kävellen ihmisten ilmoille, ennen kuin sohva nielee mut sisuksiinsa…

– L –

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *