Räps, räps eli polaroidhaaste
Minulla on ystävä, joka muistaa kavereitaan säännöllisen usein persoonallisilla korteilla ja lahjoilla (kunpa osaisin itse olla yhtä huomaavainen). Sain häneltä hauskan tehtävän, joka minun pitää suorittaa ennen reissuamme.
Hän antoi minulle lainaan polaroidkameransa, jonka sisällä on 10 kuvan filmi. Tehtäväni on ottaa sillä kuvia rakkaista ihmisistä, ja kaikki kuvatut kirjoittavat samalla minulle viestin, jonka saan lukea vasta Nykissä. Jee!
Olen aina rakastanut polaroidkameran ideaa. Sitä, että kuva otetaan yhdellä räpsyllä ja sen saa käsiinsä heti. Enpä silti ole päässyt kuvaamaan sellaisella aiemmin.
Ensimmäisiä kuvia ottaessani huomasin, että kuvanottoon liittyy myös noin minuutinmittainen jännitysmomentti, kun saan seurata filmin kehittymistä. Tuleeko kuvasta liian tumma, vaalea tai hassusti rajattu? Uusinnan mahdollisuutta ei ole (tai on, mutta en halua sitä käyttää). Tähän mennessä otokset ovat olleet suht onnistuneita, ja niissä on ollut myös vinkeä retrofiilis.
Kun kaikki kuvat on otettu, toimitan koko paketin samaiselle ystävälleni, joka koostaa kuvat ja viestit yksiin kansiin. Niin kiva ja ainutlaatuinen idea varsinkin näin digitaalisten kuvien runsauden aikakautena!
Tämä projekti on ollut myös loistava veruke ottaa kuvia rakkaista ihmisistä. Tuntuu nimittäin siltä, että aina kun kamerat kaivetaan esiin, osa kavereista alkaa etsiä sopivia nurkkia, minne piiloutua. Nyt en anna siihen mahdollisuutta, heh.
Ja kun koti-ikävä iskee, uskon, että nämä kuvat ja viestit ilahduttavat kovin.
Löytyykö sieltä polaroidkuvailuun hurahtaneita lukijoita?