Olipa kerran haave

Haave siitä, että voisi muuttaa maailmalle. Hypätä hetkeksi pois oravanpyörästä. Mennä uusiin paikkoihin. Elää hetki niin kuin eläisi jonkun muun elämää. Huomata, että se onkin oma. 

Haave sai alkuvuodesta nimen New York, ja nyt se on toteutumassa. Pakkaamme mieheni kanssa kamat ja lähdemme Nykiin! Neljännesvuosi maailman toisella puolella opettanee jotain. Kirjoittelen havaintojani tänne. En tiedä vielä miten säännöllisesti.

tobias-zils-146116.jpg

Blogin nimestä voisi saada käsityksen, että minulla on lista asioita, joita aion tehdä ja kokea Nykissä. Ehei. New York on minulle yksi rivi elämäni bucket listillä. Että tavallaan jo päätös tästä elämänmuutoksesta tuntui siltä kuin olisin toteuttanut unelmani, vaikka oikeasti kaikki on vielä edessä.

Täysin harhaanjohtavaksi en blogini nimeä tarkoittanut, koska pyrin myös kirjoittamaan, mitä isossa ompussa kannattaa nähdä ja mitä ei. Luvassa on siis päiväkirjamaisia pohdintoja elämästä ulkomailla ja vinkkejä Nykiin matkaaville. Katsotaan, syntyykö jotain muutakin. 

Matkaamme on nyt noin kuukausi. Se tuntuu ikuisuudelta, epätodellisen kaukaiselta. Ehkä lentokentällä löydän itseni ihmettelemästä, mihin kaikki päivät kuluivat. 

mike-wilson-236585.jpg

Joku sen viisaasti kiteytti:

”Maybe the journey isn’t so much about becoming anything. 
Maybe it’s about unbecoming everything that isn’t really you 
so you can be who you were meant to be in the first place.”

Hyppää mukaan.

Suhteet Oma elämä Matkat Työ
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.