Proud to be 40th!!!

Ikä ja kertyvät vuodet ovat monelle kova paikka. Täytettyäni kaksi viikkoa sitten 40, voin sanoa ettei se niin paha asia ole kuin moni kuvittelee.

Itse huomaan miten viimeiset 10 vuotta ovat minua kuljettaneet. Olen tehnyt valintoja ja päättänyt että näin elämän pitää mennä.

Kaikki alkoi lapsuudesta jolloin suuri idolini oli Lenita Airisto. Lenitalla oli tapana tehdä oma Lenita Fashion Show (1972-1991) yhteistyössä Anna-lehden kanssa ja näytökset olivat eri maissa. Leikin karttapallolla ja päätin että minun showni olisi Pariisi, Lontoo, New York, Singapore ja Sydney. Australiaa lukuunottamatta olen toteuttanut kiertueeni ja tavoitteena on valloittaa Australiakin viiden vuoden kuluessa.

Kun täytin 30, Juhlin iltaani Helsingin yössä. Silloin oli vielä Erottajalla Memphis Bar ja ravintola Via, jonne olin kutsunut joukon ystäviä, ja jatkot Helsinki Klubilla, yksi näistä taitaa vielä sentään olla olemassa. Olin mielestäni parhaimmillani mutten osannut vielä tiedostaa mitä kaikkea olisi vielä edessä.

Muutama vuosi kolmekymppisten jälkeen olin työkaverini kanssa Designmuseon Gianni Versace –näyttelyn avajaisissa ja koska mielestämme museon baari oli ruuhkainen, siirryimme Vian viinibaariin ja keskustelu ajautui Stockan Hulluihin päiviin ja halpaan New Yorkin lentoon. Päähänpistosta kävimme jonottamatta ostamassa lennot. Matkustimme helmikuun lopussa 2005. Lunta tuli, oli kylmä ja kuitenkin tunsin olevani kotona. Yhtenä aamuna lähdin Central Parkiin, hain aamukahvin kojusta matkan varrelta ja kainalossa oli US Today. Tunsin olevani New York Man. Orava piti minulle aamukahviseuraa ja sille totesin että tänne tulen muuttamaan vielä jonakin päivänä. Olin tuolloin 33-vuotias.

Aika kului, pääsin urallani eteenpäin, vaihdoin työpaikkaa ja asiat muuttuivat. Vuonna 2006 ollessani 34-vuotias keskustelin yritykseni johtajan kanssa mahdollisuudesta siirtyä ulkomaille töihin. Vastasin että se olisi kuin lottovoitto ja siitä kaikki alkoi. Eräänä maanantai-iltana olin lähdössä katsomaan Ricky Martinia kun puhelimeni soi. Tämä samainen johtaja sanoi että minulla olisi sinulle paikka New Yorkissa. Olin WOW YES lähden. Oli iso asia lähteä elämään uutta elämää, rakentaa uudet ystävyyssuhteet ja nähdä maailma eri tavalla. Myydä asunto ja jättää omat tavarat taakseen Suomeen. Pitää vain luottaa itseensä ja päättää että I can do it. Iso kysymys oli myös ikä; en ollut enää mikään teinipoika mutta olen onnellinen että lähdin. Perheeni tuki minua lähtöpäätöksessä. Äitini totesi että toista tilaisuutta ei tule ja jo edesmennyt isoäitini sanoi että tulisin kyllä pärjäämään ja pois pääsee aina.

Tuli vuosi 2007 ja olin lähdössä Kiinaan työmatkalle marraskuun lopulla. Koska ajankohta osui yhteen syntymäpäivieni kanssa, päätin juhlia niitä Singaporessa. Otin hotellin ostoskadun varrelta, juhlin illat ja shoppailin päivät. Lempikauppani oli Muji. Sain myös edellisenä vuonna Jyväskylässä tapaamani, silloin Singaporessa asuvan tuttavani paikallisoppaaksi. Hän suositteli minulle paikkoja ja kertoi mitä Singaporessa kannattaa nähdä. Muistan, kuinka ihastuin Singaporeen mutta pakko tunnustaa että New York on silti edelleen olohuoneeni, minun kotini.

Viisi vuotta Singaporen jälkeen täytin 40. Juhlin syntymäpäivääni hyvien ystävieni kanssa, niiiden jotka ovat tukeneet minua kaikki nämä New Yorkissa vietetyt vuodet.

Jokin aika sitten tapasin kollegoitani messuilla. Illalla cocktaileille seuraamme liittyi vähän alle nelikymppinen nainen joka käy ottamassa botoxia säännöllisesti. Huvitti.

Tietenkin tietyissä piireissä ja eri kulttuureissa nimenomaan tämä ikä on jonkinlainen tabu. Moni nainenkin tässä vaiheessa toteaa että ’voi ei, olen 40’. Ja pakko myöntää, asun maassa joka on plastiikkakirurgien paratiisi ja asun itse suurkaupungin kupeessa jossa ulkonäkö merkitsee paljon, Pitää näyttää nuorelta, hyvältä ja olla fresh. Mutta onko ikääntyminen sitten niin paha asia ?!? Kerranhan me synnymme ja kaikki pois lähdemme, kukaan ei ole tänne jäänyt. Tai no ok, jos et syväjäädytä itseäsi. Joillekin rypyt ovat eduksi ja ainakin miehille harmaantuminen vain lisää charmia.

Keskustelimme kuitenkin siitä, mitä itsessämme haluaisimme muuttaa tai korjata. Työkaverini olisi halunnut silmäpussit pois – no siihenhän hyvä lääke on riittävä uni. Itse mietin ehkä rasvaimua jos laihdutus ei onnistu tai salilla käynti ei anna tuloksia. En kuitenkaan ole vielä sortunut botoxiin enkä suunnitellut meneväni plastiikkakirurgille vaikka sitä aikoinaan mietinkin. Parempi kuitenkin yrittää normaaleilla konsteilla ensin. Olen tavannut paljon botox-orjia mutta onko se enää kaunista jos kasvoilla ei pysty mitään ilmaisemaan ? Ja kun sen kierteen aloittaa, ei sitä pysty lopettamaan. Myös nuoret tytöt ottavat useammin ja useammin silikonit.

Itse huomaan että paras keino pysyä kauniina on hyväksyä itsensä just as you are. Riittävä yöuni, oikea ruokavalio, riittävästi vettä ja liikuntaa. Itse yritän välttää myös draamaa – siitä saa vain harmaita hiuksia. Ole positiivinen ja nauti elämän pienistä asioista. Tiedän ettei se aina ole helppoa mutta pitää oppia hyväksymään asiat ja iloita siitä mitä on. Koskaan ei ole täydellinen mutta onko ihminen onnellinen jos näyttää täydelliseltä ?!?

Itse voin vain todeta: olen 40v enkä häpeä sitä, olen onnellinen ja elämä jatkuu. Olin myös rohkea ja tein alastonkuvauksen. Sain siitä itselleni muiston ja näen myöhemmin miltä näytin nelikymppisenä.

Nautitaan elämästä ja iloitaan siitä millaisiksi meidät on luotu !

Kuvat blogi kirjoittajan omia, kopiointi kielletty ilman lupaa.