Bon Appétit
Hyvä ruoka, parempi mieli sanoo Saarioinenkin.
Parhaan ystävättäreni äidin kanssa pääsimme kokemaan kulinaarisia iloja Viking Cooking Schoolissa, jonne hän osti minulle syntymäpäivälahjaksi kurssin. Olemme molemmat innokkaita ruuanlaittajia ja käyneet aiemminkin yhdessä muutamilla kursseilla. Edelliset kurssit on järjestänyt Kings Cooking School ja ne toimivat demonstration –pohjalta eli kurssilaiset seuraavat pääkokin työskentelyä ja nauttivat lopputuloksesta
Tällä kertaa osallistuimme kuitenkin Viking Cooking Schoolin kurssille joka sijaitsee Natirar / Peapack-Gladstone, New Jerseyssä. Paikka on Marokon kuninkaan entinen kesähuvila joka toimii nykyisin juhlapaikkana. Entisiin autotallitiloihin on rakennettu upea ravintola jonka toisessa päädysä on Viking Cooking School. Päärakennus on edelleen muutostöiden alla ja sinne on tulossa sekä hotelli että kylpylä. Alue on kaunis ja rauhallinen, paikka kaikenkaikkiaan tutustumisen arvoinen.
Illan tärkein aihe oli kuitenkin ruoka. Pääkokki ja opettaja oli Michael Salvatore joka päätoimenaan on Cisco Coperaten toimiston pääkokki ja vetää viikonloppuisin ruokakursseja. Michael totesi heti alkuun että tulossa ei ole maisteluilta vaan edessämme on pian kunnon ateria.
Kurssi alkoi iltaviideltä ja osallistujia oli 12 henkeä. Osallistujista neljä oli miehiä mikä selittynee kurssin aiheella: kalaruuat grillissä.
Ohjaajamme jakoi meidät neljään ryhmään ja oma ryhmäni sai tehtäväksi valmistaa Grilled Shrimp Salsan. Olin ensin ihmeissäni miten toimia mutta opin nopeasti kuinka katkaravut pujotettiin bambutikkuihin. Pääsin myös kuorimaan inkiväärin, pilkkomaan kevätsipulin varsia ja tortillalastuja. Samalla valkoviiniä siemaillessa tuntui että homma sujuu kuin tanssi. Olimme koko ryhmän edessä tekemässä salsaa ja opimme ohjaajaltamme jatkuvasti uusia, käyttökelpoisia tekniikoita. Kun olimme marinoineet katkaravut seesamiöljyllä, valkosipulilla ja inkiväärillä oli aika suunnata grillin ääreen.
Sain kunnian toimia grillimestarina ja tietenkin jännitti kun melkein 15 silmäparia tarkkailee seläntakana kuinka osaan ravut kääntää ja miten toimin. Lopputulos oli kuitenkin mainio.
Seuraava ryhmä valmisti Tuscan Tuna & Canelli Salad. Tonnikalapihvien koon nähdessäni, totesin työparilleni että tulossa ei todellakaan ole maistelumenu vaan saadaan syödä kunnolla. Tonnikalapihveistä tuli kauniita ja ne maistuivat mahtaville. Michaelin vinkki oli tainnuttaa punasipulien voimakas maku laittamalla sipulit hetkeksi jäihin.
Kolmas ryhmä valmisti meille Salmon Madras Glazed with Double Cream Brie. Meille opastettiin kuinka kala oikeaoppisesti kypsennetään grillissä ja briejuusto oli uusi ja miellyttävä makupari kalalle.
Viimeinen ryhmä valmisti meille Grilled Lobster Tail with Pesto Butter and Tomato Basil Coulis. Hummerit tosin olivat jo valmiiksi leikatut mutta ryhmä grillasi ne ja valmisti kastikkeen.
Lopputulos oli herkullinen.
Illan päätti valmiiksitehty, raikas mansikka-raparperipiiras kevytkermavaahdolla. Kalaruokien grillauksen saloihin perehtyneinä päätimme kurssin 8:30 PM.
Kurssi oli täysin hintansa arvoinen ja puitteet olivat hyvät. Totesimme seuralaiseni kanssa että verrattuna aiempiin Kings –kursseihin tämä oli omaa luokkaansa ja päätimme seurata tulevaa kurssitarjontaa. Koska workshopeissa ei ole tilaa kuin 12:lle osallistujalle ja demonsration –kursseilla paikkoja on 20, täytyy olla nopea saadakseen paikan. Tiloissa on mahdollista saada myös viinikoulutusta ja yksityistunteja.
Kesä on kuitenkin tulossa, grillikausi alkaa ja mikä parempi vaihtoehto makkaralle olisi kuin raikkaat merenelävät: lohi, hummeri, ravut tai vaikkapa tonnikala.
Ihanaa grillikauden alkua ja Bon Appétit !
Linkit:
http://www.vikingrange.com/consumer/cookingschool/location_overview.jsp?id=cat13240023
Kuvat blogi kirjoittajan omia, kopiointi kielletty ilman lupaa.