Everyday is Valentine’s day!

Happy Valentine’s Days!

Aika kuluu kuin siivillä. Muistan vielä kuin eilisen päivän marraskuun 2012 kun täytin 40 v. Kaksi parasta ystävääni Suomesta lensi tänne saakka minua juhlistamaan, yksi parhaista paikallisista kavereistani yritti kiitospäivää uhmaten standby –lipulla paikalle lähes kaksi vuorokautta turhaan. Parhaiden ystävien seurassa vietetystä juhlasta puhutaan vielä ja niitä muistellaan.

598345_10151358182147193_1717683180_n.jpg

Mitä tämä vuosi sitten on tehnyt minulle ? Voin sanoa että olen onnellisempi kuin koskaan. Ryppyjä ei vielä näy eikä harmaita hiuksia. En ole siis joutunut turvautumaan botoxiin tai Polycolorin väripakettiin. Olen päättänyt että vanheneminen saa tapahtua omalla luonnollisella painollaan.Huomasin myös etten potenut varsinaista neljänkympin kriisiä, tai ainakaan siltä ei tunnu. 40 on vain numero joka tulee väistämättä ja sen kanssa on elettävä. Iän ajattelu lisää vain ryppyjä, mieti mieluummin miltä sinusta tuntuu ja ole sinut oman itsesi kanssa.Tietysti, kuten viime vuonna kirjoitin, tietyissä kaupungeissa ja tietyissä ammateissa / asemassa ulkonäkö on tärkeää. Muista vain riittävä uni, kuntoilu, terveellinen ruokavalio ja veden juonti.

602315_10152099243572193_1897206833_n.jpg

c83b900f_o_2.jpgVuonna olen 2013 sain kokea paljon.

Alkuvuodesta sain mahdollisuuden viettää kolme viikkoa Suomessa joka oli harvinaista ja ihanaa. Vaikka olen tottunut Amerikassa elämään, on Suomessa aina mukava olla. Takaisin kotiin palattuani sain uuden, paikallisen ystävän. Olemme käyneet samalla kuntosalilla jo vuosia mutta nyt etenimme hyvän päivän tutuista ystäviksi. Uusien ihmisten kanssa ystävystyminen ei ole aina helppoa ja on ollut mukava saada hänestä seuraa elokuviin ja tanssimaan.

310757_10151637104382193_1393497026_n.jpg

Keväällä kävin myös South Beachilla, Miamissa mutta koska olen siellä ollut jo niin usein, kaipaan välillä vaihtelua. Joten buukkasin elämäni ensimmäisen all inclusive –loman Dominikaaniseen Tasavaltaan. Loma joka piti kokea muttei välttämättä toistaa.Omassa olohuoneessani, New York Cityssä, olen viettänyt illan jos toisenkin muun muassa Broadway – esitysten parissa, lippuja ensi vuoden näytöksiinkin on jo hankittu.
1526083_10152195058107193_1249089241_n.jpg

999611_10152060580827193_669718067_n.jpg

417907_10151656912627193_1623799936_n.jpg

1378457_10152017515387193_1462753549_n.jpg

1157504_10151847538302193_1166335043_n.jpg

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä vuonna 2013 oli elokuinen risteily ystävien kanssa Tallinnaan, mukana myös Paula Koivuniemi. Paula on ollut idolini jo siitä saakka kun olin 17, vähän Lenitan jälkeen. Muistan kaikki tanssilavat missä kävin, oli se sitten kotipaikkakuntani Särkkä, Ylänteen Valasranta, Somerniemen Ämyri tai Tall Ships Race Helsingissä, DBTL Turussa. Aina kun Paula esiintyi, minä olin paikalla. Mukana jakamassa Paulan kanssani oli neljä parhainta ystävääni, he jotka ovat minua todella tukeneet ja inspiroineet blogissani ja kannustaneet nauttimaan elämästäni valtameren toisella puolen.

109.jpg

111.jpg

5327_10151630158658716_1283441587_n.jpg

Yksi ystävistäni ei päässyt mukaan mutta asia korjaantui hänen saavuttua tänne juhlimaan kanssani 41-vuotis syntymäpäivääni.Vietimme kaksi päivää tehokkaasti Manhattanilla. Varmaan yksi mieleen painuvimmista hetkistä oli sunnuntai brunch Phillip Marie ravintoloassa + mimosat.

563748_10152099243642193_828805590_n.jpg

Elo-/syyskuussa vietin jälleen kolme viikkoa Suomessa. Sää oli aivan upea ja muutamasta sadepäivästä huolimatta pääsin nauttimaan Suomen kloppukesästä ja alkusyksystä. Tein muutaman pienen retken, kuten Riihimäen Lasimuseon Tapio Wirkkalan näyttelyyn. Näin myös paljon ystäviäni ja pääsin nautiskelemaan Helsingin terasseista.

4.jpg

28_2.jpg

39_1.jpg

36.jpg

8.jpg

11_1.jpg

5.jpg

15.jpg

19_0.jpg

Mitä sitten odotan tulevalta vuodelta ? Tiedän ainakin jo että muutama ihana matka on tulossa ja Las Vegas on suunnitelmissa kun täytän seuraavan kerran vuosia. Haaveena olisi saada Green Card jonka jälkeen voisin ostaa oman asunnon. Ainakin aion nauttia elämästä ja yritän pysyä positiivisena ihmisenä. Tietysti töitä odotan myös, ne eivät kyllä näytä loppuvan.
1545981_10152175093932193_350146778_n.jpg1524900_10152177837367193_43542338_n.jpg

boys.jpg

nora.jpg

Kuitenkin huomasin vuonna 2013 sen, etta osa ystävista sitten ei olekkaa todellisia ystäviä, mutta sitten taasen tulee uusia ystäviä.

Lopputuloksena, nautitaan elämästä !

Ihanaa Valentine’s Day kaikille! And rememeber every day can be Valentine’s Day!

Cheers!

me.jpg

Kuvat blogi kirjoittajan omia, kopiointi kielletty ilman lupaa.

 

suhteet ystavat-ja-perhe
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *