Ikä ja kertyvät vuodet ovat monelle kova paikka. Täytettyäni kaksi viikkoa sitten 40, voin sanoa ettei se niin paha asia ole kuin moni kuvittelee.

Itse huomaan miten viimeiset 10 vuotta ovat minua kuljettaneet. Olen tehnyt valintoja ja päättänyt että näin elämän pitää mennä.

Kaikki alkoi lapsuudesta jolloin suuri idolini oli Lenita Airisto. Lenitalla oli tapana tehdä oma Lenita Fashion Show (1972-1991) yhteistyössä Anna-lehden kanssa ja näytökset olivat eri maissa. Leikin karttapallolla ja päätin että minun showni olisi Pariisi, Lontoo, New York, Singapore ja Sydney. Australiaa lukuunottamatta olen toteuttanut kiertueeni ja tavoitteena on valloittaa Australiakin viiden vuoden kuluessa.

Kun täytin 30, Juhlin iltaani Helsingin yössä. Silloin oli vielä Erottajalla Memphis Bar ja ravintola Via, jonne olin kutsunut joukon ystäviä, ja jatkot Helsinki Klubilla, yksi näistä taitaa vielä sentään olla olemassa. Olin mielestäni parhaimmillani mutten osannut vielä tiedostaa mitä kaikkea olisi vielä edessä.

Muutama vuosi kolmekymppisten jälkeen olin työkaverini kanssa Designmuseon Gianni Versace –näyttelyn avajaisissa ja koska mielestämme museon baari oli ruuhkainen, siirryimme Vian viinibaariin ja keskustelu ajautui Stockan Hulluihin päiviin ja halpaan New Yorkin lentoon. Päähänpistosta kävimme jonottamatta ostamassa lennot. Matkustimme helmikuun lopussa 2005. Lunta tuli, oli kylmä ja kuitenkin tunsin olevani kotona. Yhtenä aamuna lähdin Central Parkiin, hain aamukahvin kojusta matkan varrelta ja kainalossa oli US Today. Tunsin olevani New York Man. Orava piti minulle aamukahviseuraa ja sille totesin että tänne tulen muuttamaan vielä jonakin päivänä. Olin tuolloin 33-vuotias.

Aika kului, pääsin urallani eteenpäin, vaihdoin työpaikkaa ja asiat muuttuivat. Vuonna 2006 ollessani 34-vuotias keskustelin yritykseni johtajan kanssa mahdollisuudesta siirtyä ulkomaille töihin. Vastasin että se olisi kuin lottovoitto ja siitä kaikki alkoi. Eräänä maanantai-iltana olin lähdössä katsomaan Ricky Martinia kun puhelimeni soi. Tämä samainen johtaja sanoi että minulla olisi sinulle paikka New Yorkissa. Olin WOW YES lähden. Oli iso asia lähteä elämään uutta elämää, rakentaa uudet ystävyyssuhteet ja nähdä maailma eri tavalla. Myydä asunto ja jättää omat tavarat taakseen Suomeen. Pitää vain luottaa itseensä ja päättää että I can do it. Iso kysymys oli myös ikä; en ollut enää mikään teinipoika mutta olen onnellinen että lähdin. Perheeni tuki minua lähtöpäätöksessä. Äitini totesi että toista tilaisuutta ei tule ja jo edesmennyt isoäitini sanoi että tulisin kyllä pärjäämään ja pois pääsee aina.

Tuli vuosi 2007 ja olin lähdössä Kiinaan työmatkalle marraskuun lopulla. Koska ajankohta osui yhteen syntymäpäivieni kanssa, päätin juhlia niitä Singaporessa. Otin hotellin ostoskadun varrelta, juhlin illat ja shoppailin päivät. Lempikauppani oli Muji. Sain myös edellisenä vuonna Jyväskylässä tapaamani, silloin Singaporessa asuvan tuttavani paikallisoppaaksi. Hän suositteli minulle paikkoja ja kertoi mitä Singaporessa kannattaa nähdä. Muistan, kuinka ihastuin Singaporeen mutta pakko tunnustaa että New York on silti edelleen olohuoneeni, minun kotini.

Viisi vuotta Singaporen jälkeen täytin 40. Juhlin syntymäpäivääni hyvien ystävieni kanssa, niiiden jotka ovat tukeneet minua kaikki nämä New Yorkissa vietetyt vuodet.

Jokin aika sitten tapasin kollegoitani messuilla. Illalla cocktaileille seuraamme liittyi vähän alle nelikymppinen nainen joka käy ottamassa botoxia säännöllisesti. Huvitti.

Tietenkin tietyissä piireissä ja eri kulttuureissa nimenomaan tämä ikä on jonkinlainen tabu. Moni nainenkin tässä vaiheessa toteaa että ’voi ei, olen 40’. Ja pakko myöntää, asun maassa joka on plastiikkakirurgien paratiisi ja asun itse suurkaupungin kupeessa jossa ulkonäkö merkitsee paljon, Pitää näyttää nuorelta, hyvältä ja olla fresh. Mutta onko ikääntyminen sitten niin paha asia ?!? Kerranhan me synnymme ja kaikki pois lähdemme, kukaan ei ole tänne jäänyt. Tai no ok, jos et syväjäädytä itseäsi. Joillekin rypyt ovat eduksi ja ainakin miehille harmaantuminen vain lisää charmia.

Keskustelimme kuitenkin siitä, mitä itsessämme haluaisimme muuttaa tai korjata. Työkaverini olisi halunnut silmäpussit pois – no siihenhän hyvä lääke on riittävä uni. Itse mietin ehkä rasvaimua jos laihdutus ei onnistu tai salilla käynti ei anna tuloksia. En kuitenkaan ole vielä sortunut botoxiin enkä suunnitellut meneväni plastiikkakirurgille vaikka sitä aikoinaan mietinkin. Parempi kuitenkin yrittää normaaleilla konsteilla ensin. Olen tavannut paljon botox-orjia mutta onko se enää kaunista jos kasvoilla ei pysty mitään ilmaisemaan ? Ja kun sen kierteen aloittaa, ei sitä pysty lopettamaan. Myös nuoret tytöt ottavat useammin ja useammin silikonit.

Itse huomaan että paras keino pysyä kauniina on hyväksyä itsensä just as you are. Riittävä yöuni, oikea ruokavalio, riittävästi vettä ja liikuntaa. Itse yritän välttää myös draamaa – siitä saa vain harmaita hiuksia. Ole positiivinen ja nauti elämän pienistä asioista. Tiedän ettei se aina ole helppoa mutta pitää oppia hyväksymään asiat ja iloita siitä mitä on. Koskaan ei ole täydellinen mutta onko ihminen onnellinen jos näyttää täydelliseltä ?!?

Itse voin vain todeta: olen 40v enkä häpeä sitä, olen onnellinen ja elämä jatkuu. Olin myös rohkea ja tein alastonkuvauksen. Sain siitä itselleni muiston ja näen myöhemmin miltä näytin nelikymppisenä.

Nautitaan elämästä ja iloitaan siitä millaisiksi meidät on luotu !

Kuvat blogi kirjoittajan omia, kopiointi kielletty ilman lupaa.

On maanantai, lokakuun 20. Uutisissa kerrotaan hurrikaanista nimeltä Sandy. Olen ostanut tulevalle viikonlopulle lentoliput Miamiin ajatellen lähteväni nauttimaan auringosta ennen talven tuloa. Katson säätiedotusta ja perjantaille luvataan sadetaa, samoin lauantaille. Sunnuntaina paistaisi aurinko mutta silloin palaisin jo kotiin.

Mietin mitä tehdä; jäädä vai lähteä. Päätän perua matkan. Loppuviikko lähestyy ja Sandyn kerrotaan lähestyvän Itä-rannikkoa ja New York sekä etenkin New Jersey uhkaavat jäädä myrskyn alle. Monet pelkäävät, viime vuonna samat alueet kärsivät hurrikaani Irenestä, joka aiheutti valtavia tuhoja. Sandyn hurrikaaniluokitus on kuitenkin 1 kun Irenen oli 3.

Perjantai, lokakuun 26. Töissä puhutaan Sandysta ja sen jo aiheuttamista tuhoista Kuubassa. Pelko leviää ja vaikka toivomme että myrsky laantuisi, tiedämme että tilanne pitää ottaa tosissaan.

Lauantai, 27. lokakuuta. Sandy on tulossa ja asun juuri sillä alueella johon myrskyn ennustetaan iskevän. Tiedän kokemuksesta että sähköt tulevat katkeamaan. Hankin kuivatarvikkeita ja juomavettä siltä varalta että vesi pilaantuu, kuten edellisenä vuonna. Menen tukkukauppaan iltapäivällä enkä ole koskaan nähnyt parkkipaikkaa niin täynnä. Vesi on loppu hyllyistä ja ihmiset hamstraavat ruokaa. Jotkut ostavat myös pakasteita, jota ihmettelen, sillä ne eivät säily sähköjen katkettua.

Kuvernööri kehottaa ihmisiä lähtemään evakkoon Jersey Shoren alueelta. New Yorkissa evakuoidaan alueita, metro on jo pois käytöstä ja bussiliikennettä lakkautetaan. Molempiin osavaltioihin on asetettu poikkeustila. New Jerseyn kuvernööri Chris Christi sanoo tv-tiedotteessa että ”jos et nyt lähde evakkoon, ei kukaan tule sinua enää pelastamaan. Älä ole hullu.” Hän myös mainitsee saaneensa presidentti Obaman täyden tuen ja suoran puhelinnumeron.

Sunnuntai, lokakuun 28. Sandy on saapunut Virginian alueelle ja etenee pikkuhiljaa ylös. Uutiskanava ABC näyttää non-stop virtana Sandyn liikkeitä. Pidän televisiota auki mutta ajattelen tämän olevan liikaa, en pysty. Kauhukuvat vuoden takaa; katkenneita puita maassa, vettä joka puolella, sähköt poikki. Lähden salille ja rukoilen ettei pahin kävisi toteen.

 
Maanantai, lokakuun 29. Aamulla töihin ajaessani huomaan että Sandy on saapumassa. Ihmiset ovat jo jääneet kotiin ja tiet ovat tyhjiä. Tunnen ajavani aavekaupungissa.

Toimistolla muuntaja paukahtaa ensimmäisen kerran klo 11, sähköt palaavat hetkeksi ja puolen tunnin päästä muuntaja poksahtaa uudelleen. Sähköt katkeavat yhteensä 7 kertaa jonka jälkeen lähdemme kotiin.

Kotona katson uutisia, Sandyn ennustetaan hyökkäävän kuudelta. Kello on kaksi ja näen uutiskuvista jo, kuinka aallot ovat nousseet korkeiksi. Jersey Shoressa osa rakennuksista on jo hiekan peitossa ja vedenpinta on noussut peittäen Fire Islandin. Final District New Yorkissa on alkanut tulvimaan.
Kuudelta tuuli voimistuu. Sähköt ovat vielä päällä ja toivon etteivät ne katkeaisi. Kuulen kuinka tuuli repii lehdet irti puista ja oksat rapisevat. Kahdeksalta sähköt katkeavat, koko kaupunki pimenee. Sandy on saapunut. 

Sytytän muutaman kynttilän palamaan. Tuuli puhaltaa voimakkaasti, en edes uskalla katsoa ikkunasta mitä ulkona tapahtuu. Kuuntelen ohilentävien oksien ääniä kunnes 00:49 laskeutuu hiljaisuus. Se on ohi. Laitan ystävilleni viestin facebookissa kertoen olevani kunnossa ja menen nukkumaan.

Tiistai, 30. lokakuuta. Saan aamulla viestin töistä että sähköt ovat toimistolla edelleen poikki, joten jään kotiin. Kotonakaan ei ole sähköjä, ei lämmitystä, ei lämmintä vettä. Hella toimii onneksi kaasulla, saan keitettyä kahvia.

Saan viestejä ystäviltäni jotka haluavat varmistaa että olen kunnossa. Lähetän myös viestejä paikallisille ystävilleni, kysyn onko kaikki kunnossa. Ajan pienen lenkin autolla ja näen tuhot. Puita on paljon kaatuneina talojen päälle, sähkölinjoja maassa. Näkymä ei ole kaunis.

Ystäväni joka on käynyt Asbury Parkissa soittaa illalla ja kertoo tuhojen olevan pahat. Käyn lataamassa kännykkäni akkua autossa ja kuuntelen samalla uutiset radiosta.  

Keskiviikko, 31. lokakuuta. On Halloween, muttei huvita trick or treat. Sähköt edelleen poissa ja toivon saavani ne takaisin viikonloppuna. Päätän lähteä käymään töissä.

Olemme saaneet toimistolle yhden generaattorin muttta se ei riitä antamaan virtaa kaikelle tarvittavalle. Tilaamme Houstonista 6 generaattoria lisää. Soitamme alueen hotelleihin kysyäksemme onko heillä toimiva nettiyhteys mutta se on toivotonta. Lähdemme kuitenkin Newarkin lentokentälle Marriottiin jossa saamme lämpimän aamiaisen ja pystymme lataamaan tietokoneet ja puhelimet.

Toimistolle palatessamme valtatie on tukossa. Syy selviää pian; ensimmäinen huoltoasema on auki ja ihmiset jonottavat bensaa.

Saan käsiini ensimmäisen Sandystä kertovan sanomalehden. Luen myös, että Halloween-paraati on peruttu, mikä on täysin ymmärrettävää. 

Torstai, marraskuun 1. päivä. Ei edelleenkään sähköjä. Ilma kylmenee. Aamu alkaa tyypillisesti boot camp –suihkulla: 2 kaasuhellalla lämmitettyä kattilallista vettä sekoitettuna kylmään veteen. Onneksi viemärit vetävät ja vesi juoksee. Saan tiedon että sähköt saattavat palata vasta yli viikon päästä ja mietin mitä voisin tehdä viikonloppuna, en halua olla yksin kylmässä ja pimeässä. 

Perjantai, 2. marraskuuta. Sähköt edelleen poissa eikä varmaa tietoa milloin palaisivat. Menen töihin normaalisti aamukahdeksaksi ja koska generaattorien polttoaine ei riitä, saamme lähteä jo neljältä. Niillä huoltoasemilla, jotka ovat auki, on jono. Aletaan puhua säännöstelystä.

Moni hermostuu. Yritän itse olla positiivinen ja ajatella että pahemminkin olisi voinut käydä. Täytyy olla kiitollinen että on katto pään päällä.

Soitan kuitenkin New Hope, Philadelphiassa sijaitsevaan hotelliin ja koska heillä on sekä sähköt että toimiva netti, varaan huoneen samantien. Varaus täytyy tehdä minimissään kahdeksi yöksi joka ei haittaa minua, päinvastoin. En ole ollut yhtä onnellinen tai innoissani sitten Sandyn. Pakkaan laukkuni ja lähden matkaan.

Saapuessani näen sähkövalot, huone on lämmin ja mikä parasta, saan kuuman suihkun. Luksusta elämään.

Lauantai ja sunnuntai menevät nautiskellen lämmöstä ja kuumasta vedestä. Hotellin vieressä on myös huoltoasema jossa saan tankattua autoni. New Jerseyssä polttoainejakelua säännöstellään edelleen,samoin Manhattanille ajavia autoja seurataan. Ruuhkien takia jokaisessa autossa täytyy olla vähintään kolme matkustajaa. New Yorkin maraton on peruttu. Sandy on sekoittanut kaiken.

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja on palattava kotiin ja töihin. Osa asuinalueestani on jo saanut sähköt takaisin ja toivon että myös minua olisi onnistanut mutta ei. Saan kuitenkin jo hanasta lämmintä vettä, jotain positiivista.

Maanantai, 5. marraskuuta. Huomaan aamulla että kylmyys on iskenyt. En tiedä tarkkaa sisälämpötilaa mutta veikkaan +5 – +10C. Toimistolle sähköt ovat kuitenkin palautuneet. Matkalla huomaan että lähihotelli on myös saanut sähköt jo takaisin ja päätän soittaa heille ja kysyä vapaita huoneita. Koska tilaa on, varaan huoneen kahdeksi yöksi. Paikalle saapuessani edeltävä asiakas kysyy toimiiko TV. Vastaanotto ilmoittaa että TV ei toimi, ehkä seuraavana päivänä, mutta internet on käytössä. Hissikään ei vielä toimi. Haluaisin kysyä asiakkaalta onko TV tärkeämpi kuin lämmin vuode ja kuuma vesi mutta koska ihmiset ovat jo kireitä, päätän olla hiljaa.

Käyn huoneessa ja lähden ostamaan ruokaa, pysähdyn MCDonaldsiin ja käyn ostamassa Walmartista peruselintarvikkeita joilla pärjään muutaman päivän. 

 Tiistai, marraskuun 6. On ihana herätä jälleen lämpimässä ja ulos katsoessani näen, että maa on jo kuurassa. Tiedän että yöllä on ollut pakkasta. Kun auton tuulilasikin on jäässä mietin olleeni onnekas yöpyessäni hotellissa enkä kylmässä kodissani.

Tarkistan sähkölaitoksen sivut ja uusimman päivityksen mukaan sähköjen pitäisi palautua seuraavana keskiviikkona. Olisin onnellinen jos näin kävisi.

Uusi myrsky on tulossa. Ei Sandyn veroinen mutta tiedossa on lunta, joka tulee vaikeuttamaan tilannetta uudelleen. Tänään on myös presidentinvaalit.

Keskiviikko, marraskuun 7. Sähköt eivät edelleenkään ole palautuneet ja nyt uusin ennuste on sunnuntai-ilta. Työkavereistani melkein kaikilla on jo sähköt, vain muutama meistä on edelleen ilman. Alan olla lopussa ja mietin kuinka monta päivää vielä jaksan. Päätän kuitenkin mennä kotiin yöksi vaikka tiedän yöstä tulevan kylmän.

Lumisade alkaa ja maa muuttuu valkoiseksi. Iloitsen kuinka lumi valaisee vaikka muuta iloa siitä ei kyllä ole.

Laitan kynttilöitä palamaan, olo on jouluinen ja päätän jo paketoida lahjat ja kirjoittaa joulukortit.

Torstai, marraskuun 8. Torstain sanotaan olevan toivoa täynnä ja tällä kertaa se piti paikkansa. Olin taas tarkistamassa sähkölaitoksen päivityksiä ja ilokseni ennuste oli parempi. Huomaan sisälläni heräävän toivon vaikka samalla mietin ja suunnittelen jo tulevalle viikonlopulle suunnitelmia: 90 min hieronta perjantaille, uusin Bond lauantaille etten joudu viettämään koko viikonloppua kylmässä. Ulkona maa on peittynyt 10 sentin lumikerrokseen ja mietin alkaako talvi tästä. Sunnuntaille luvataan kuitenkin aurinkoa ja +18C.

Käyn töiden jälkeen Walmartissa ostamassa kynttilöitä siltä varalta etteivät sähköt palaa. Kassalla myyjä kysyy ”May I smell this candle?” Vastaan ”Yeah – go for it” Ostin tuoksukynttilöitä ja tämä taitaa olla hajuherne.

Saan ystävältäni naapurikaupungista viestin, hänen sähkönsä ovat palautuneet ja toivon olevani yhtä onnekas. Päätän soittaa lankapuhelimeeni koska mikäli kuulen hälytysäänen niin sähköt ovat palautuneet. Puhelu yhdistyy, minulla on SÄHKÖT !!! Saan myös puhelun isännöitsijätoimistolta ”Your power is back, welcome home” Kyyneleet nousevat silmiini. 10 päivää ilman sähköä opetti paljon asioita joista olla kiitollinen.

Arki alkaa palata ja rajoitteet loppua. Bensa-asemien jonot ovat lyhentyneet. Ei kuulu enää generaattorien pauketta. Lumi sulaa pois ja ihmiset valmistautuvat Kiitospäivään.

Moni ystävistäni sanoi että jaksoin ihmeen kaupalla nämä 10 päivää mutta tajusin ettei auta vaikka soittaisin sähkölaitokselle joko päivä ja kysyn tilannette. Annoin heille työrauhan. Mietin kuinka asiat olisivat voineet olla pahemmin; en menettänyt kotia tai omaisuutta. Tietysti se on puuduttavaa kun puhutaan melkein kahdesta viikosta ilman lämmitystä mutta kuuma vesi sentään palautui aiemmin. Huomasin myös kuinka sosiaalinen media oli hyödyksi kun puhelimet eivät varmuudella toimineet. Facebook ja Twitter toimivat ja sain pidettyä yhteyden Suomeen ja perheeseen sekä ystäviini.

Kuvat blogi kirjoittajan omia, kopiointi kielletty ilman lupaa.