The one with looking back.

Huomenta!

Aattelin nyt valaista asiaa joka on ollu mulle aina heikko kohta,sellanen asia joka tulee aina jossain kohtaa esille esim.just vaikka harrastuksia tai työtä ajatellen.Sellainen asia joka on piinannut mua pienestä asti,jonka takia mua on kiusattu,mutta jonka takia myös oon nyt se vahva ihminen joka kirjoittaa tästä avoimesti.Kerron nyt hieman mun sairaudesta,mitä se aiheuttaa ja millaista on elämä sen kanssa.Tää tulee kuitenkin osassa mun kirjoitusta esille ja kaikki ketkä lukee ihmettelee mikä sairaus?Sen takia että mulla on tää juttu,ehkä jaksankin joka päivä hehkuttaa että oon löytäny jonkun harrastuksen jossa ei haittaa se minkälainen oon,jossa voin olla täysin oma itteni.

Neljävuotiaana mulla todettiin erittäin harvinainen riisitaudin haarauma=hypofosfateeminen aineenvaihdunta häiriö.(toivottavasti kirjoitin oikein:D) Ulkoisesti se tarkoitti sitä,että mun jalat ei olleet normaalit,vaan kääntyivät rajusti sisäänpäin.Sisäisesti se tarkoitti sitä,että mun elimistö kun tuotti fosforia sen vähän mitä tuotti,kaikki tulivat ulos kun kävi vessassa.Tätä hallittiin kuitenkin lääkkeillä,että saatiin ne arvot pysymään kohillaan ja tuo vähäinen fosfori pysymään sisässä.Mutta ulkoisesti ei ne pillerit mun jalkoja suoristaneet.Jouduin ja joudun tänä päivänäkin syömään lääkkeitä,tulee heikko olo jos en syö tai unohtuu ottaa,ja jäseniä alkaa pakottaa.Mun luusto ei oo siis yhtä vahvaa tekoa kun teidän muiden.

Aika kului ja kävin aina pienestä pitäen 3kk välein kontrollissa HYKSissä jossa sain hyvää hoitoa,otettiin aina kokeita ja mulla oli huippulääkärit takana,katottiin että fosfori arvot oli kohillaan.Kasvukäyrä meni aina alakantissa,ja osaksi varmaan taudista johtuen oonkin näin lyhyt,147cm nykyään! Kun menin kouluun mulla oli aina lappu jossa luki ettei mun tarvii kävellä mitään himopitkiä matkoja liikkatunnilla,kaikkeen muuhun osallistuin kyllä aina.Ekat tuijotukset kun olin saanut osakseni ne loppui aika pian,sain nopeasti ystäviä,ja osa näistä ystävistä jotka oli ekalla luokalla on mun elämässä edelleen yksi on jopa mun lapsen kummi!Ala-aste oli niin pieni että harvemmin sielä kiusattiin koska kaikki tunsivat kaikki ja jotenkin sulauduin joukkoon.Kun mentiin ylä asteelle kiusaaminen lisääntyi,mutta en aio heittäytyä marttyyriksi koska oon itsekin ollut kiusaaja,kai se oli jonkin sortin typerä puolustusmekanismi…

Mun jalat leikattiin vaikeessa leikkauksessa molemmat samaa aikaa vuonna 2005.Käytännössä leikkaus eteni niin että ne sahattiin polven kohdilta,ja laitettiin oikeisiin asentoihin,asentoa tuki isot ”naulat”,jotka lävistivät jalan kolmesta kohtaa.Kuulostaa hurjalle,no…sitä se oli! Istuin kolme 3kk pyörätuolissa jalat suorana.Kipsit kun sain pois,oli tietty kaikki lihakset hävinneet ja jalat olivat heikot,kävin fysiossa ja opettelin kävelemään uudestaan.Jos leikkausta ei ois tehty en ehkä nyt kävelisi,joten oon niin onnellinen että se kaikki on takanapäin!Nyt voin elää suht normaalia elämää!Jos oikein tuijottaa pystyy huomaamaan jalkarterien asennossa jotain häikkää,tai itse huomaan ainakin,mutta jos oikein keskityn pystyn kävellä niin ettei sitä edes huomaa.

En suo mun pahimmille kiusaajille tänä päivänä edes ajatusta,joskus nykyäänkin tulee vielä näitä ”kääpiö” huutoja,mut hei kamoon? aika kuultuja kaikki,keksikää uusia juttuja 😀 Jos jotain tää mulle opetti niin sen ettei oikeesti pidä välittää mitä ne muut ajattelee,ja näytti myös ketkä on ne mun oikeet ystävät<3

Toivon et tajuutte nyt miks oon niin ilonen kaikesta tapahtuneesta,ja kuitenkin joskus haluan muistella ja kattoo taakseni… Koska kun teen niin tuntuu muutos vielä paremmalta! 

-C-