Kauneus keskiviikko: Jojobaöljy
Kuten viime viikolla kerroin, olen siirtynyt pikkuhiljaa ihonhoidossani luonnonkosmetiikan pariin. Siirtymävaiheet eivät koskaan ole helppoja, sillä moni asia voi mennä vikaa, esimerkiksi tuotevalinnoissa, ja lisäksi ne vaativat aikaa ja kärsivällisyyttä. Huipputuotteen löytäminen voi tuntua samalta kuin etsisi neulaa heinäpellolta, eikä välttämätä ihokaan säästy hutituotteiden käytöstä. Oma ihoni ei ole ainakaan vielä reagoinut negatiivisesti uusista tuotteista, mikä on aivan loistava juttu!
Kun kyse on kauneustuotteista, teen hyvinkin kattavia taustatutkimuksia niistä, sillä haluan olla varma että ostamani tuote on paras. Kun aloin tutkimaan luonnonkosmetiikkaa, ja luonnollista ihonhoitoa ylipäätänsä, jojoba öljy tuli jatkuvasti vastaan. Myöskin eräs lempibloggareistani snäppäili siitä jatkuvasti, joten pakkohan minunkin oli tutkia mistä on kyse. Mitä jojobaöljy sitten on? Se on nestemäistä vahaa, joka on valmistettu kylmäpuristamalla – mistä muustakaan kuin – jojobapensaan siemenistä.Se sisältää suuria määriä hyödyllisiä mineraaleja ja E -vitamiinia ja se tasapainottaa ihon talieritystä. Onkin sanottu, että se toimii loistavasti esimerkiksi acnen ja rasvaisen ihon hoitoon. Jojobaöljyä voi myös käyttää hiuksiin samalla tavalla kuin tunnetumpi moroccanöljyä tai esimerkiksi hierontaöljynä. Pidän kovasti ajatuksesta, että ihoa voisi hoitaa luonnollisilla, prosessoimattomassa muodossa olevilla tuotteilla, siksi jojobaöljy olikin ensimmäinen ostoslistallani kun pohdin mitä luonnonkosmetikkaa itselleni hankin.
Lisäksi eilen vakuutuin täysin, että jojobaöljyn ostaminen oli erittäin hyvä idea, sillä eilen kävin ensimmäistä kertaa ekokosmetologilla (Kauneushuone Sinulle Turussa – en voi muuta kuin suositella lämpimästi!), jonka kanssa keskustelimme pitkään siirtymävaiheestani luonnonkosmetiikan pariin ja mitä tuotteita olin tässä alkuvaiheessa poiminut käyttöön. Kerroin, että jojobaöljy on nykyään päivittäisessä käytössä, johon kosmetologini totesi, että juuri kyseinen öljy on parasta mitä iholleen voi laittaa. Score! 😀
Käytätkö sinä jojoba öljyä?