DIY: Pesukoneen tuunaus
Kun muutin toukokuussa poikaystäväni asuntoon, otin mukaan ainoastaan matkalaukullisen vaatteita ja muutamia muita tarpeellisia tavaroita. Poikaystäväni koti on siisti ja hyvässä kunnossa, mutta hän ei ole kovin innokkaasti sitä sisustanut. Asunto siis suorastaan janoaa naisen touchia ;). Päätin, että nyt koitti vihdoinkin aika tehdä asunnosta hieman kodikkaampi ja aloitin projektin kylpyhuoneesta.
Kylpyhuone on aika pieni eikä säilytystilaakaan ole paljon. Pesukoneen kantta käytämme tilan puutteen vuoksi tavaroiden säilyttämiseen. Kansi on kuitenkin vuosien saatossa hieman kärsinyt ja joku tarran jälkikin siihen on jäänyt, joten päätin päällystää sen marmori-kuvioisella kontaktimuovilla. Vaikka kontaktimuovin paikalleen laittaminen oli rehellisesti sanottuna yhtä tuskaa, ja perfektionistinä taisin muutaman kirosanan ja itkuraivo-kohtauksen saada kun muoviin ilmeistyi ensimmäiset ilmakuplat, oli lopputulos mielestäni erittäin onnistunut.
Kontaktimuovin kävin ostamassa Sinellistä, mistä löytyy paljon muitakin kauniita kuvioita. Projekti aloitetaan leikkaamalla kontaktimuovi oikean kokoiseksi – kontaktimuovin takaosassa olevaa ruudukkoa kannattaa hyödyntää mittaamisessa ja leikkaamisessa. Konktaktimuovin asettaminen paikalleen kannattaa aloittaa irrottamalla pieni pätkä kontaktimuovia suojapaperista ja asettamalla se pikkuhiljalleen paikoille. Malti on valttia tässä hommassa! Käden ulottuvilla kannattaa olla joko viivoitin tai pankkikortti, jolla saa ilmakuplat puristettua pois. Homma vaatii hieman kärsivällisyyttä (jota minulla ei ainakaan ollut) eikä muutamasta ilmakuplasta kannata lannistua! Voin huoletta myöntää, että meillä jäi muutama ilmakulpa ja ryppy kontaktimuoviin, mutta ainakaan minua ne eivät enää häiritse. Lopputulos nostattaa kyllä hymyn huulille 🙂
Lisäksi kylpyhuoneeseen olisi tarkoitus ostaa uusi kylpyhuonematto, suihkuverhot ja pientä sisustustavaraa. Pesukoneen päälle tavarat järjestyvät laatikkoihin ja koreihin, kunhan sopivat löytyvät. Laitan lisää kuvia koko kylpyhuoneesta, kun se on valmis :)
Miltä pesukoneen makeover teidän mielestä näyttää?