On the go – aamupalat
Mukaan otettavat aamupalat ovat olleet kesällä omassa arjessani kovassa suosiossa. Vaihtelevasta opiskelija-arjesta siirtyminen kasista neljään -arkeen ei kuitenkaan ole sujunut niin hyvin kuin olisin toivonut. Olen yrittänyt inspiroitua ystävästäni, joka aina kesäisin herää kuudelta ja pyrkii olemaan töissä ennen seiskaa. Itse en ole tälläiseen suoritukseen vielä kertaakaan kyennyt, varsinkaan tällä hetkellä kun poikaystävä valvottaa minua arkisin jalkapallo-otteluillaan :D. Aamuarkeni pelastus ovat olleet mukaan otettavat aamupalat, joita yleensä valmistan edellisenä iltana – näin aamulla jää hetki extra aikaa torkkua, kun aamupalan voi syödä töissä samalla kuin availee tietokonetta ja lukee sähköpostit läpi.
Teen yleensä aamupalani lasipurkkiin, joka on helppo napata jääkaapista mukaan. Suosikkini ovat tällä hetkellä erilaiset raakapuurot, mutta olen ajoittain ottanut mukaan myös mehun tai smoothien. Pohjana raakapuuroissa minulla on aina sama: kaurahiutaleita, mantelimaitoa, chiansiemeniä ja hunajaa. Lisukkeiksi laitan sen mukaan mitä jääkaapista löytyy, lempparit ovat kuitenkin banaani ja maapähkinävoi.
Mitkä ovat sinun lemppari on the go-aamupalat?