Kissat lomalla

monssumatkustaa.jpg

Kun kissat lomailevat mökillä, myös kotiinjäänyt palvel – öh, omistaja lomailee hetken. Kissattomassa taloudessa voi:

  • Syödä ruokalautasen tai jugurttipurkin melkein tyhjäksi, siirtää sen syrjään  ja palata sen pariin hetken päästä uudelleen. Siis ilman, että purkissa on ruokaillut kuono tai pari – tai ainakin huiskannut häntä.
  • Ostaa kukkia ja sijoittaa ne muualle kuin kauas katonrajaan.
  • Tehdä töitä ilman, että sylissä / näppäimistöllä / ruudun edessä / kaikissa edellämainituissa on kissa.
  • Liikuttaa jalkoja peiton alla yön aikana.
  • Tulla tavallista myöhemmin kotiin ilman, että vastassa on missämunruokajasyliviipyvät-katse.
  • Jättää vaatekappaleita lattialle pelkäämättä, että niihin on ilmestynyt kostea ylläri.

On niitä silti niin ikävä.

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Oh madre mio!

Syksyinen sää vaatii syksyistä ruokaa.

ruoka_001.jpg

Tämä jumalainen linssipata on mukailtu elokuun Gloria-lehdessä olevasta Tiia Vanhatapion ohjeesta. Mikä herkku!

2 rkl oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

2 tl jauhettua korianteria

1/2 tl jauhettua kanelia

2,5 dl kuivattuja punaisia linssejä

1 iso tölkki tomaattimurskaa

1 tlk säilöttyjä tomaatteja

n. 5 dl kuumaa luomukasvislientä

Iso luomubataatti

1 tlk säilöttyjä kidneypapuja

1-2 tl sambal oelek -chilitahnaa

Silputtua tuoretta korianteria

Kypsä avokado

Kuullota valkosipulit öljyssä. Lisää huuhdellut linssit, kuuma kasvisliemi, tomaattimurska ja säilötyt tomaatit sekä mausteet (lukuun ottamatta tuoretta korianteria). Anna kypsyä miedolla lämmöllä kannen alla parikymmentä minuuttia.

Kuori ja kuutioi bataatti ja valuta pavut. Lisää molemmat pataan. Nosta hieman lämpöä ja anna kypsyä kannen alla toiset 20-30 minuuttia tai kunnes vihannekset ja linssit ovat pehmenneet. Hämmentele välillä. Sekoita lopuksi joukkoon tuore korianteri.

Tarjoile täydellisen kypsän avokadon ja korianterisilpun kanssa. Lähileipomon uunituore, rapeakuorinen leipä kruunaa aterian.

ruoka_004.jpg

Koti Ruoka ja juoma