Ihminen Blogin Takana.
Ciao!
Pitkän harkinnan jälkeen perustin oman blogin tai itseasiassa kaksi blogia. Molemmat käsittelevät samoja teemoja: muoti, ilmiöt ja lifestyle. Tämä blogi on kuitenkin hiukan henkilökohtaisempi ja käsittelee hiukan enemmän myös omaa elämääni ja tyyliä kun taas toista blogia pidän työni puolesta ja on enemmän asia sisältöinen.
Puku / Tiger Of SwedenVyö / Louis VuittonSolmio / Louis VuittonPaita / Zara
Olen aikanani tehnyt hiukan mallinhommia ja siinä tuli jopa nähtyä maailmaa hiukan ja tutustuttua mielenkiintoisiin ja meneviin ihmisiin, joilta sai uutta näkökulmaa elämään. Silloin opiskelin markkinointia ja mietin vielä mitä tekisin elämälläni ja mihin suuntaan uraani lähtisin viemään. Viime kesänä minulle tarjoitui tilaisuus päästä konsultoimaan uuteen kosmetiikkatuotteisiin erikoistuneeseen verkkokauppaan, joka rantautui Suomeen tänä syksynä. Kävipäs sitten niin että yhteistyö sujui niin hyvin että päätin ostaa osakkuuden tästä firmasta ja näin tulla osaksi sen kalustoa. Sen kautta onkin tultu nähtyä ja koettua paljon enemmän kuin koulunpenkillä ikinä tuli ja tavattua aivan mahtavia alan ihmisiä koti Suomessa ja Virossa. Oli aika haaste saada koulu ja työ sopimaan yhteen, varsinkin kun oma työni vaatii aika yrittäjämäistä asennoitumista. Kyllähän se koulu siinä hiukan kärsi, mutta mielestäni se oli täysin sen arvoista. Ei tälläiselle mahdollisuudelle ja kokemukselle voi laittaa hintalappua.
Tässä blogissa pääset seuraamaan omaa henkilökohtaista tyyliäni, elämääni ja matkaani yrittäjänä muotialalla.
– Niko R