Miten sinä puhut ihmisille?

Olin eräänä päivänä kävelemässä terapiasta kotiin. Hämeentiellä Kaisaniemen jälkeen on loputtoman kauan jatkunut rakennustyömaa. Ahtaat kävelyreitit rakennustelineiden seassa ovat jumittaneet liikennettä kuukausitolkulla ja jokaiselle tuntuu olevan epäselvää mistä kenenkin pitäisi kulkea. Itse olen tulkinnut kylttejä niin, että telineiden alitse seikkailevat jalankulkijat ja pyöräilijöiden tulisi ajaa bussipysäkin ohi menevää kaistaa. Puhuin äitini kanssa puhelimessa. Innoissani selitin jotakin ja yritin puikkelehtia rakennustelineiden alitse päästäkseni jatkamaan suuremmalla väylällä. Äkkiä kuulen takaani huudon: ”HALOO!!!” Hämmentyneenä väistän aivan telinettä päin ja näen kuinka ohitseni viilettää ahtaasta tilasta miespuolinen pyöräilijä. Olin hetken niin äimistynyt, etten osannut tehdä mitään. Sitten tunsin pienen kouraisun sydämessäni, pienen pahan mielen, joka oli tuosta huudosta tullut. Jos en olisi ollut puhelimessa ja jos olisin yhtään nopeampiälyinen, olisin huutanut tuolle miehelle takaisin, että ”MENE PYÖRÄKAISTALLE IDIOOTTI”, koska olin niin loukkaantunut siitä miten hän käyttäytyi. Sen sijaan jatkoin sopertaen äitini kanssa juttelua ja loppupäivän tunsin pientä mielipahaa.

Koska olen itse todella herkkä, olen kamalan varovainen siinä miten puhun ihmisille. En koskaan haluaisi olla epäkunnioittava tai inhottava. Joskus olen töissä saanut palautetta, että kuulostan tylyltä. Ehkä joskus taas, etten ole tarpeeksi napakan oloinen, kun yritän olla niin kiltti. Silti en koskaan ole kadulla huutanut tuntemattomalle ihmisille. Häpeän aina suunnattomasti, jos olen edes hieman epäkohtelias asiakaspalvelijalle tai puhelinmyyjälle. Välillä mietin pystynkö ammattiini, jossa minun pitäisi ottaa asioita haltuun ja kysellä. Tehdä päätöksiä ja olla dynaaminen. Koska toisinaan joillain ihmisillä on sellainen energia, etten edes haluaisi puhua heille. Teen tällä hetkellä töitä eräässä projektissa sellaisen työnjohtajan kanssa, jolta puuttuu jokin filtteri siinä miten hän puhuu ihmisille. Hän on usein epäkohtelias ja oudolla tavalla töksäyttelevä. Koska tiedän, että joudun vielä 1,5 kk tekemään hänen kanssaan töitä, en pysty pakenemaan tilanteesta. Olen sen sijaan alkanut kehitellä jonkinlaista henkistä suojamuuria. Se auttaa. Se varautuminen, että hänen kohdallaan saattaa niskaan tulla ihan mitä tahansa ja minun ei tarvitse pitää hänestä, eikä hänen minusta.

Jokaisen ihmisen kohdalla joudun valitsemaan heille tietynlaisen suojafiltterin. Joidenkin kohdalla en tarvitse sitä ollenkaan, joidenkin kohdalla se taas on hyvin paksu ja peittävä. Mitä enemmän tapaan näitä ihmisiä, sitä helpommin osaan löytää filtterivarastosta sen oikean suojan itselleni välittömästi. Se auttaa minua. Silti mietin aina, että miten nämä ihmiset eivät itse tajua tyyliään – ja jos tajuavat, eikö heitä kiinnosta, että he loukkaavat muita? Kokevatko he olevansa niin muiden yläpuolella, että käytöstavat eivät kosketa heitä? Eivätkö he pidä tylytyksen kohdetta niin arvokkaana, että hänelle pitäisi puhua kunnioituksella?

Välillä mietin näitä. Toisinaan taas toivon, etten edes viitsisi miettiä.