Ossi Somman veistospuisto 26.9.2026
Ossi Somman veistokset taskulampun valossa

Launtai-ilta oli märkä, pimeä ja oikeasti syksyinen kun pakkasimme taskulamput taskuun, otimme Jaden kyytiin ja suuntasimme kohti Nokian kenties mystisintä paikkaa, Ossi Somman veistospuistoa. Olemme käyneet puistossa aiemmin päivänvalossa, mutta pimeys muuttaa paikan aavemaiseksi. Puisto on avoinna ympäri vuorokauden ja meidän lisäksi puistossa kierteli toinenkin seurue.
Ossi Somman (1926–2020) kädenjälki on hyvin omaperäistä. Hänen käyttämänsä materiaalit, kuten romurauta ja kanaverkko heräävät pimeässä eloon aivan uudella tavalla. Kun valokeilan kohdistaa hahmoihin, syntyy oikea ”Halloween” tunnelma, joka oli yhtä aikaa hieman selkäpiiriä karmiva, mutta silti niin kiehtova.
Jos kaipaat syksyn pimeyteen pientä seikkailua, ota taskulamppu käteen ja suuntaa Siuroon. Pimeys antaa taiteelle aivan uuden ulottuvuuden, jota ei päiväsaikaan voi kokea.












