Sazan saari 2019

Sazan – Albanian suurin saari

Olimme varannet Apollomatkoilta torstaille, matkamme toiseksi viimeiselle päivälle, meriretken Sazan -saarelle. Harmiksemme saimme keskiviikkona viestin, että retki on peruttu seuraavalle päivälle ennustetun myrskyn vuoksi. Koko lomamme ajan ilmat olivat olleet mitä parhaimmat, ja aurinko porottanut kirkkaalta taivaalta. Torstaiaamu valkeni aurinkoisena, mutta päivän mittaan taivaalle alkoi kerääntymään pilviä ja iltapäivästä satoi ja ukkosti. Viimeiselle lomapäivälle, perjantaille, oli taas luvassa aurinkoista, joskin hieman tuulisempaa keliä.

Nielimme torstain pettymyksen, ja päätimme suunnatta Sazan saarelle omatoimisesti viimeisenä lomapäivänämme, perjantaina. Kyselimme hotellin respasta vaihtoehtoja, millä keinoin pääsisi helpoiten Vloren satamakaupunkiin, josta lähtisi veneretkiä Sazaniin. Respan ystävällinen henkilökunta soitteli ja kyseli meille kuskia, ja saimme varattua lähdön seuraavalle aamulle 15 €/ hlö hintaan. Olimme sopineet lähtöajaksi klo 7 aamulla, ja saavuimme aulaan odottamaan kyytiä ja nauttimaan etukäteen tilattua aamiaispakettia. Pienoinen yllätys oli, että kuskin jo seistessä pihalla, tulikin uusi hinta, eli 20 €/hlö, koska auton kyydissä ei ennakkotiedosta poiketen ollut muita kuin me. Tiesimme, että bensan hinta oli Albaniassa yllättävän kallista, joten asia oli ok. Kyllähän Vloreen toki oli matkaa lähes 100 km verran. Kuskimme ei puhunut sanaakaan englantia, joten onneksi hotellin respa kävi ystävällisesti tulkkaamassa kuskille mihin kohtaan kaupunkia olimme matkalla. Matka sujuikin uudella hienolla tila-autolla varsin reippaasti, ja olimme jo klo 8:30 satamassa, josta veneet lähtivät Sazaniin vasta klo 10:00. Ennätimme kierrellä ja katsella Vloren kaupunkia sataman läheisyydessä noin tunnin verran, jonka jälkeen veneretkien myyjät olivatkin jo pystyttäneet myyntikojut satama-alueen portin pieleen. Paikalla oli muutama myyjä, ja kaikilla näytti olevan sama hinta, 15 €. Ostimme liput ja siirryimme veneen kannelle ottamaan aurinkoa ja odottamaan lähtöä.

Ennen lipunmyynnin alkua ennätimme katsastaa sataman lähialueen patsaat.
Veneet lähtivät klo 10, ja noin tuntia ennen saapuivat lipunmyyjät paikalle.
Ensimmäinen paatti lähti, kohta oli meidän vuoro.

Kahdesta satamasta lähteneestä veneestä meidän veneemme lähti jälkimmäisenä. Aurinkoinen merimatka sujui rattoisasti, musiikki soi ja ihmiset tanssivat iloisesti. Matka Sazaniin kesti noin puolitoistatuntia.

Toiset osasivat ottaa kaiken ilon irti venematkasta.

 

Saavuttuamme perille, odottelimme hetken, että jostakin kuulutettaisiin englanniksi, monenko aikaan matka jatkuisi saarelta. Mitään kuulutusta ei tullut ja kysyimme kanssamatkustajilta lähtöaikaa. Kuulemma ehkä noin tunnin oltaisiin Sazan saarella. Ehkä.

Reissuveneemme oli nimeltään Happy Regina

Lähdimme kipuamaan ylös rinnettä. Veneestä lähti mukaan myös opas, joka kertoi saaren historiasta paikallisella kielellä. Mukana oli myös ”tulkki”, joka käänsi opastuksen englanniksi. Meillä jäi aika paljon opastus kuulematta, kun emme kävelleet koko matkaa porukan mukana. Sen verran opastuksesta kuitenkin jäi mieleen, että saarella oli lukuisia bunkkereita, jotka olivat yhdistyneinä toisiinsa maan alla.

Betonibunkkerit ja ihmeelliset ”härpäkkeet” näyttivät omituisilta kuvankauniilla saarella.

Sazanin saari on entinen sotilastukikohta, jonne  ei ole aiemmin siviilejä päästetty, eikä saarella ole koskaan ollut siviiliasutusta. Nyt upeiden maisemien keskellä näkyy erikoisia entisen kommunistisen ajan aikaisia rakennusten rippeitä. Omituinen kontrasti upeita rantoja, turkoosina hohtavaa merta ja piikkilangalla suojattuja sotilasrakennuksia. Bunkkereita pystyi bongailemaan pitkin saaren rinteitä, ja voi vain kuvitella, millainen käytävien verkosto maan alla on bunkkereiden välillä.

Saarella ei ollut yhtään kioskia, kauppaa, ravintolaa tai mitään muutakaan, mistä voisi ostaa mitään. Veneessä puolestaan oli tarjolla lounas lisämaksua vastaan.

The Karaburun Peninsula ja Cave of Haxhi Ali

Lounaan jälkeen vene lähti kohti Haxhi Alin luolaa. Meidän veneemme oli niin iso, että emme päässeet luolaan sisälle, vaan meillä oli pieni hetki aikaa napsia valokuvia luolan suulta. Meille oli etukäteen esitelty retken ohjelmaa niin, että jossakin oli mahdollisuus myös uintiin. Vene saapuikin Karaburun nimimaalla jonnekin kauniin rannan läheisyyteen, mutta ilmeisesti aallokko oli niin voimakas, että emme päässeet rantautumaan. Olimme hetken kallioisen ”laiturin” vieressä, jonka jälkeen vene kääntyi ja aloitti paluumatkan takaisin Vloren satamaa. Missään vaiheessa ei tullut mitään kuulutuksia, mutta eipä siinä mitään, sama iloinen meno ja tanssi jatkui laivalla myös paluumatkan ajan.

Haxhi Alin luolan suulla. Isolla veneellä ei päässyt luolan sisään.
Veneessä ei ollut minkäänlaista selostusta missä ollaan, joten tarkistin sijaintimme googlemapista. Olimme Karaburun niemen kärjessä. Edessämme näkyi pieni kaunis ranta, mutta ilmeisesti yltyvän tuulen vuoksi ei rantaan päästy. Tällä retkellä jäi uiminen kokonaan väliin.

Independence Monument

Saavuttuamme satamaan, päätimme käydä vielä yhden nähtävyyden katsomassa Vloren kaupungissa, Independence Monumentin. Suuri (17 metriä korkea) patsas oli vaikuttava näky. Vuonna 1912 Vloressa luettiin itsenäisyysjulistus ottomaanivallasta.

Itsenäisyysmonumentin lähellä oli Muradien Moskeija, joka on rakennettu 1537.

Patsaan juurelta otimme googlen karttaan kohteeksi bussiaseman. Ei ollut suuri yllätys, että olimme keskellä ”ei mitään”, kun kartan mukaan olisimme olleet perillä bussiasemalla. Päivä oli ollut pitkä ja emme jaksaneet enempää etsiä bussien lähtöpaikkaa, joten otimme taksin ja pyysimme ajamaan ”linja-autoasemalle”. Taksi vei meidät paikkaan, josta lähtivät minibussit, (furgon). Kysyimme hintaa Durresiin. Matka maksoi 6 €/hlö. Odotimme minibussissa noin puolisen tuntia, kunnes kaikki paikat täyttyivät ja pääsimme matkaan. Furgon jatkoi Durresin laitamilta vielä Tiranaan, joten hyppäsimme vielä paikallisbussiin, jolla pääsimme alle 0,50€ lippuhinnalla aivan hotellin eteen.

Vietimme ihanan, lämpimän rantalomaviikon Albanian Durresissa. Saatiin nähdä pieni pintaraapaisu Albaniasta matkailukohteena. Vielä jäi näkemättä eteläisen Sarandan seudun kohteet ja paljon muuta. Paljon tietoa ja vinkkejä saimme ennen matkaa Facebook ryhmästä: Matkusta Albaniaan!. Suomenkielisiä retkiä järjestää Albaniassa matkatoimistojen lisäksi mm. Arjon Hila, sähköposti: hila_arjon@yahoo.com.

kulttuuri matkat

Tirana 2019

Bussilla Tiranaan

Tirana on Albanian pääkaupunki ja suurin kaupunki. Wikipedian mukaan virallinen asukasluku oli 418 495 asukasta vuonna 2011, vaikka joidenkin arvioiden mukaan todellinen määrä voisi yltää miljoonaan. Matkaa Durresista Tiranaan on noin reilu 30 kilometriä. Sovimme, että lähdemme porukalla Senja, Pekka, Riku ja minä yhdessä bussilla Tiranaan. Lähdimme matkaan hotellilta ensiksi paikallisbussilla Durresin linja-autoasemalle (matkan hinta 40 LEK =0,32 €), jonka jälkeen vaihdoimme Tiranaan lähtevään bussiin. Bussilipun hinta oli 130 LEK, eli hieman alle euron. Bussilla kulkeminen Albaniassa oli siis superhalpaa!

Bussiasemalta (mikäli sitä aluetta voisi bussiasemaksi nimittää) oli vielä muutama kilometri matkaa nähtävyyksille, joten otimme suosiolla taksin Hoxhan pyramidille.

Hoxhan pyramidi

Taksi puikkelehti kaupungin vilinässä ja vei meidät niin lähelle Hoxhan Pyramidia, kuin nyt autolla suinkin pääsi sujuvasti.  Eteemme avautui tämä eriskummallinen Hoxhan tyttären ja tämän puolison suunnittelema Piramid. Alun perin (vuonna 1988) pyramidi avattiin Enver Hoxha -museoksi. Myöhemmin rakennuksessa on ollut useampiakin toimintoja, se on toiminut esim. konferenssikeskuksena. Tulessamme paikalla, näimme muutaman nuoren kiipeilemässä jo parhaat päivänsä nähneellä pyramidilla. Vitsillä joku ehdotti, että kiivetäänkö ylös… no ei kyllä kiivetty.

BunkArt2

Pyramidilta lähdimme kävellen katselemaan kaupunkia. Seuraava kohteemme oli BunkArt2. Ensimmäisenä löysimme pelkän Exit -oven. Varsinainen sisäänmeno oli aivan Scanderbergin aukion lähistöllä. BunkArt2 on maanalaiseen bunkkeriin rakennettu museo. Tiranasta löytyy myös toinen, vanhempi BunkArt -museo, joka sijaitsee kauempana keskustasta. Meidän vierailumme kohde oli tuo uudempi, pinta-alaltaan noin 1000 neliön BunkArt2. Bunkkeri on rakennettu v. 1981-1986. Sen tarkoitus oli suojata virkamiehiä mahdolliselta ydinaseiskulta.

Täältä tullaan ulos museosta, mistä päästään sisään?
Museon sisäänmenoaula

Museon sisäänpääsymaksu oli 500 LEK (noin 3,65 €). Museo on omistettu kommunismin ajan uhreille. Museossa on näytillä paljon valokuvia, ja välineitä, joilla esiteltiin poliisin rajuja otteita henkilöitä kohtaan, jotka vastustivat kommunistista toimintaa. Opasteet museossa olivat englanniksi, ja aikaa tuolla olisi saanut kulumaan vaikka kuinka paljon, mikäli jokaisen huoneen olisi kolunnut läpi huolella. Näyttely herätti tunteita ja ymmärrystä, mitä albanialaiset olivat kokeneet kommunismin aikana aina vuoteen 1991 asti… eli ei niin kauan sitten.

Scanderbergin aukio

Scanderbergin aukiolle pysähdyimme valokuvaamaan aukion laidalla ylväänä kohoavaa Scanderbergin patsasta. Scanderberg on albanialaisten kansallissankari, joka tuli tutuksi ottomaanien vastustajana.

National Museum of History
Kansallissankari Scanderbergin patsas

Fortress of Justinian

Odotimme näkevämme kaupungilla myös vanhan linnan, Tirana Castlen, joka tunnetaan nimellä Fortress of Justitian. Varsinaista linnaa tuolla ei kuitenkaan ollut jäljellä, vaan lähinnä muurit, joiden sisäpuolella oli kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Matka linnalle oli kuitenkin oma elämyksensä ja oli kiva katsella kävelykadun, Rruga Murat Toptanin, elämää. Leveätä kävelykatua varjostivat suuret puut, ja kadun varrella olevien ravintoloiden terassit olivat täynnä ihmisiä.

Tiranan järvi

Keskustasta lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee tekojärvi ihanan rauhallisella puistoalueella. Kävelimme aikamme kuumassa auringonpaahteessa, jonka jälkeen palkitsimme itsemme kylmällä huurteisella rannalla sijainneessa ravintolassa. Me sitkeät suomalaiset olimme ainoat asiakkaat, jotka paahteesta huolimatta käänsimme tuolit kohti aurinkoa, kun muut asiakkaat hakeutuivat katoksen alle varjoon.

Tiranassa oli lukuisia patsaita, tässä Frasherin veljesten patsaat.
Edessä rauhallinen järvimaisema ja lämpötila lähes kuin saunassa istuskelisi.

Puistokierroksen jälkeen oli aika päästä syömään ja valitsimme keskustasta viihtyisän oloisen italialaisen ravintolan. Jälleen yllättäen päädyimme kaikki neljä valitsemaan ruokalistalta saman annoksen, pastaa lihalla. Meni hetki, kun tarjoilija palasi luoksemme ja ilmoitti, että ikävä kyllä kyseistä annosta riittäisi vain kahdelle… noh, vaihdoimme Senjan kanssa annoksemme tonnikalapastaksi, ja hyvä niin, sillä ruoka oli erittäin herkullista!

Meillä oli suunnitelmissa, että olisimme samalla reissulla käyneet vielä Dajti Ekspressillä, eli Dajt -vuorella köysirata-ajelulla. Onneks tutkittiin aukioloajat etukäteen, ettei turhaan lähdetty paikan päälle, sillä sesonkiajan päätyttyä (edellisellä viikolla), köysirata oli suljettuna tiistaisin, ja mehän tietenkin olimme Tiranassa tiistaina.

Tämäkin kuva piti laittaa, sillä ihmettelimme, että mikähän rakennus on kyseessä. Tietoa löytyi nopeasti ”Matkusta Albaniaan!” -ryhmästä.
Kyseessä siis Tiranan jalkapallo Stadion, joka valmistuu marraskuussa 2019. Ensimmäinen peli tulee olemaan Albania-Ranska.
Jalkapallo näytti olevan varsin iso juttu täällä. Kaupungilla useissa baareissa seurattiin tiiviisti jalkapallomatseja.

Paluumatkalla otimme jälleen keskustasta taksin bussiasemalle. Tällä kertaa hintaa ei päässyt neuvottelemaan, vaan taksi käytti taksimittaria. Taisi olla hieman kalliimpi kuin tulomatkan neuvoteltu hinta, mutta varsin kohtuullinen kuitenkin. Bussi takaisin Durresiin löytyi helposti ja pääsimme perille sujuvasti.

Käynnissä tiukka neuvottelu taksin hinnasta. Senja oli ehdottomasti porukan paras tinkijä.

 

 

kulttuuri matkat