Mystinen Puujumalpuisto 11.9.2026

Käyvimme parin vuoden tauon jälkeen jälleen Puujumal puistossa Pinsiössä. Puujumal puisto on avoinna vuorokauden ympäri syyskuun loppuun saakka, ja ajoitimme vierailumme alkuiltaan, joka osoittautui oikeastaan aika täydelliseksi ajankohdaksi vierailulle. Aurinko oli juuri painumassa mailleen ja puiden välistä siivilöityi vielä lämmin, kaunis auringon hehku. Valo alkoi hiljalleen vaihtua hämäräksi, ja maisemaan tuli aivan omanlaisensa tunnelma.

Puujumalpuiston portti auringon viimeisten säteiden valossa.
Ensimmäinen taideteos toivottamassa vieraat tervetulleiksi.
Jadekin viihtyi puistossa, vähän vaihtelua iltalenkille.

Auringonlaskun aika oli myös hyvä ajoitus siinä mielessä, että ainakaan tuona aikana paikalla ei näyttänyt olevan minkäänlaisia valoja, jotka olisivat myöhemmin pimeän tultua valaisseet polkua. Pimeyden laskeutuessa puisto olisi siis varmasti ollut vielä ihan erilainen kokemus.

Huomasimme myös, että puistoon oli ilmestynyt muutamia uusia veistoksia sitten viime käyntimme. Oli hauska kierrellä tuttua paikkaa ja huomata samalla jotain uutta.

Rautamuna. Antti Kares 2026
Koiraskotka. Kari Manninen, 2026
”Tutkailija Turpeinen tarkkaillut Itämeren laivaliikennettä jo vuodesta 1061”. Eerik Ratia, 2026
Tämä ”kissa” veistos oli yksi suosikeistani
Eikö olekin söpö?

Veistokset ja polun varrella kuuluva maaginen musiikkia – tai ehkä vielä paremmin kuvattuna kumiseva, hieman ”shamaanimainen” musiikki ja hämärtyvä metsä, loivat yhdessä aika kiehtovan tunnelman.

”Kasvoton katsoja kivisen mäen rinteellä. Ajatus läpäisee kallon. Kävelevän onni on oksan hangassa. Selkärangassa on osa ihmistä. Ollakko vai eikö olla?” -Marioleijo 2025 – Marika Walldén ja Reijo Dahman.

Paikalla ei ollut meidän lisäksemme ketään, joten saimme rauhassa kulkea polkuja pitkin, pysähtyä veistosten äärelle ja katsella, kuinka viimeinen valo hiljalleen katosi metsän siimekseen.

Kun muita ei ollut paikalla, kehtasin ottaa selfien ”kosijan” kanssa.
”Tahdon olla sinun palava kekäleesi”. Olavi Laine 2025
Sormus oli hieno irrallinen yksityiskohta.
Hirvikoira ilta-auringon valossa.
Tämänkin paikka piti tsekata.
”Yksinäinen keiju”. Marika Wallden 2026

Sellainen pieni iltaretki, josta jäi mieleen hiljalleen laskeutuva pimeys ja hieman salaperäinen tunnelma.

Tässä samasta paikasta tunnelmia parin vuoden takaa: https://www.lily.fi/blogit/ninan-reissut/valopolku-nokialla/

Kulttuuri Matkat Museot ja näyttelyt

Villa Alpaca 10.8.2026

Olen useamman kerran nähnyt Facebookissa päivityksiä Villa Alpacasta. Eläintila sijaitsee suhteellisen lähellä meitä, Pinsiössä, joten toki tuhon pieneen ja sympaattiseen eläintilaan täytyi käydä tutustumassa.

Jo matka tilalle toi aidon maaseuturetken fiiliksen. Metsää, peltoja ja pieniä hiekkateitä ja lopulta eteen avautui Villa Alpacan parkkipaikat. Ensimmäisen vastassa oli tilan isäntä, joka rahasti pääsymaksut ja opasti tilalla kulkemisessa ja eläinten syöttämiseen liittyvissä asioissa. Ja sitten päästiinkin tutustuman tilan eläimiin.

Ihanat lampaat, aasit ja laamat

Vaikka Villa Alpacan ehdottomia tähtiä ovat laamat, niin me vietimme aikaa eniten lampaita ihastellen ja niille ruohoa syöttäen. Muitakin asukkeja, kuten villalaamoja ja aaseja olisi voinut jäädä katselemaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Nämä kaikki ja muutkin tilan elämet olivat niin omia persooniaan ja sympaattisia, että saavat vierailijan väkisinkin hyvälle mielelle.

Meille vierailusta jäi erityisesti mieleen se, kuinka rauhallinen tunnelma eläinten luona oli. Ei ollut kiire mihinkään. Sai vain olla ja seurata eläinten touhuja.

Pieni eläintila, jossa on kiva tunnelma

Villa Alpaca ei ole mikään valtava eläinpuisto, vaan juuri sopivan kokoinen ja sympaattinen eläintila.

Paikan viehätys piileekin mielestämme siinä, ettei kaikkea ole rakennettu valtavan nähtävyysmäärän ympärille. Tänne tullaan ennen kaikkea eläinten ja kiireettömän tunnelman vuoksi.

Pihapiirissä on myös lapsille tekemistä, kuten polkuautoja ja pihapelejä. Kesäkaudella tilalla toimii lisäksi kahvila, joten eläinkierroksen jälkeen voi istahtaa hetkeksi vaikkapa jäätelölle.

Villa Alpaca on nimenomaan kesäinen kohde, sillä yleisölle avoin toiminta painottuu kesäkauteen. Aukioloajat ja mahdolliset tapahtumat kannattaa tarkistaa ennen lähtöä heidän omilta sivuiltaan.

Jos siis olet Pinsiön tai Nokian suunnalla kesäaikaan, kannattaa Villa Alpaca ehdottomasti laittaa retkikohdelistalle.

Villa Alpacan verkkosivut

Kulttuuri Lapset Matkat