Olinpa kerran… lomalla somesta

Pari viikkoa sitten olin lomalla. Viikon Italiassa. Kokonaisen viikon ilman verkkoyhteyttä. Mitäs siihen sanotte? 

Halusin kokeilla, tuntuuko mikään miltään, jos sitä ei someta. Did it even happen? Jätin jakamatta vauvan ekan lennon vaipanvaihtoineen, Malpensan kentän kummallisen lihapatsaan, lapsen ja kummisedän ensikohtaamisen, lukuisat aperitiivi- ja ruokailuhetket, leppoisat kävelyretket luonnon helmassa, ei-niin-leppoisat shoppailuretket kirkuvan vauvan kanssa ja monta muuta ikimuistoista hetkeä.

Olimme ystävien luona kylässä, ja majailimme heidän nurkissaan. Matka meni lentoineen kaikkineen tosi kivasti, koko perheellä oli oikein mukavaa. Ohjelmaa oli paljon, mutta tunnelma pysyi rentona ja juttuja tehtiin vauvan ehdoilla. Väitän, että osasyyllinen onnistuneeseen lomaan ja siihen, että pystyin elämään hetkessä, oli verkkopimento. Tapahtumia taltioin vanhanaikaisesti kameralla. Ihan pelkkään omaan muistiin en nimittäin luota. 

Mieti, kuinka monta kertaa tunnissa tai jopa vartissa tsekkaat puhelimen. Minä ainakin aika tosi monta. Kun luurilla ei pääse verkkoon, ei sitä tarvitse tuijotella. Tekstareita ei nimittäin enää lähetä kukaan, eikä mulle näköjään juuri kukaan koskaan soitakaan.

En sano, että some on pahasta. Tykkään somesta! Se on tosi tärkeä yhteydenpitoväylä ja pitää maailman menossa kiinni. Mutta tällainen pieni breikki teki hyvää. Nyt olen tietysti jo normaalissa rutiinissa ja Insta-Face-WhatsApp-mitänäitäon hallussa. 

Oletkos itse kokeillut moista? Suosittelen! Olipa nimittäin paljon ihmisten kuulumisia luettavana ja katsottavana, kun pääsin kotiin. Huh huuh!

Kirjoitin aihetta liipaten jo aiemmin tänä vuonna, silloin puhe oli pienistä päivittäisistä some-irtiotoista. 

Kuva on otettu päiväretkeltä Luganosta, Sveitsistä. Ostin Milanosta Adidas Originalsin verkkatakin. Tykkään! Verkkarivauva asiattomasti farmareissa.