HCR 2015 – miten kävikään?
HCR juostu, puujalat hankittu. (Kuvat ennen starttia eli huijausta.)
Osallistuin Helsinki City Runille Asicsin haastamana, Better Your Best -bloggaajaporukassa. Taustana mulla on kolme juostua puolikasta ja kaksi kokomaratonia. Edellisistä juoksutapahtumista tosin on jo useampi vuosi aikaa, pidin tässä välissä lapsentekotauon. Rupesin uudestaan juoksentelemaan syksyllä. Laiskasti, myönnän. Nyt keväällä, kun juoksuinto alkoi startin lähestymisen myötä kiinnostamaan enemmän, tuli terveydellisiä haasteita. Lantionpohja palautuu näköjään hiukan hitaasti synnytyksestä (02/14), ja saan jonkinlaisia liitoskipuja juoksemisesta. En aina, mutta riittävän usein.
Päätin kuitenkin lähteä juoksemaan, kun kerran olin luvannut sekä itselleni että Asicsin poppoolle. Olin henkisesti varautunut siihen, että keskeytys tulee ennemmin tai myöhemmin. Että maaliin pääseminen olisi pieni ihme. Samalla tietenkin toivoin suurta ihmettä – puskista nousevaa juoksukuntoa, kepeitä askeleita ja ennätystä, eli kahden tunnin alitusta.
Valmistauduin toisaalta hyvin, toisaalta huonosti. Huonosti sikäli, että kisanalusviikolla matkustin maanantaina lentäen Kuopioon, seuraavana päivänä ajoin takaisin Helsinkiin, keskiviikon olin kuvauksissa, mm. t-paidassa kaatosateessa, ajoin illalla Kuopioon ja sitten perjantaina lensin takaisin Helsinkiin. Lauantaina olikin lenkin vuoro. Sain kuitenkin nukuttua yllättävän hyvin kaikkina öinä. Mallikasta valmistautumisessa oli treenaamattomuus – ei todellakaan mitään viime hetken villityksiä, ja tankkaus. Join reippaasti Maxim-urheilujuomaa (samaa, jota oli reitin varrella tarjolla) pari kisaa edeltävää päivää. Söin normaalisti. Kisapäivänä aamupalan, kevyen currylounaan ja sitten tapahtuma-alueella Elovenan kaurapatukoita, Maximin energiapatukan, banaaneja, mandariinin ja sämpyläkaffet. Urheilujuomaakin join reilun litran vielä ennen starttia, se kun oli vasta 16.15. Juoksupäivänä hauskaa oli myös se, että starttia sai odotella bloggaajaporukalla. Ei tarvinnut stressata yksin.
Itse juoksun voisin jakaa kolmeen pätkään: ekat 8 k, siitä eteenpäin 19 k asti ja loppumatka. Alku meni sutjakkaasti porukan mukana. Laura, Lasse ja Jaana pitivät hyvää tahtia, minä, Katri ja Hilla peesasimme mukana. Kuvasin alun fiiliksiä GoPro-kameralla ja höpöteltiin menemään. Jossain vaiheessa Katri ja Hilla jäivät ja huomasin roikkuvani nopeampien mukana häthätää. Luulin, että vauhti tähtäili 2.15 loppuaikaan, mutta ilmeisesti se olikin nopeampaa. Heikompi hyytyi ja juoksentelin sitten ylhäisessä yksinäisyydessä, eneriageelejä puristellen. Keskipätkä oli pitkä ja ahdistava. En käytä sykemittaria, eikä mulla tällä kertaa ollut edes kelloa kädessä. Siitä huolimatta ahdistuin siitä, että tunsin, kuinka vauhtini hidastui. Vasta kun sain pään selviteltyä ja uskottelin itselleni, että en todellakaan ole missään ennätyskunnossa ja että pääasia olisi juosta mahdollisimman pitkälle, vaikka maaliin saakka, tuntui eteneminen taas kohtuullisen hyvältä. Lantionpohja ei vihoitellut, eikä muihinkaan paikkoihin koskenut. Naista, miestä ja pappaa juoksi ohi vasemmalta ja oikealta. 18 k kohdalla Hilla ja Katri pyyhälsivät ohitseni. Silloin hyydytti aika pahasti. Sitten sain maagista energiaa (sekä geelistä että pään sisältä) ja 19 k eteenpäin meni heittämällä. Sain Hillankin kiinni ja olin maalissa naftisti häntä ennen.
Maalissa oli hassu fiilis. Sellainen, kuin ei olisi juossut ollenkaan, ja toisaalta ihan piesty. Olin ja olen vieläkin vähän äimänä, että pääsin maaliin. Hyvä pohjakunto se on kun kannattaa! Apuna olivat toki myös Asicsin porukalla viilailtu juoksutekniikka, saman firman juoksuvermeet, Shock Absorberin luottoliivit ja Maximin energiataikatemput. Lantionpohja alkoi vihotella vasta maaliintulon jälkeen, mutta pystyn kuitenkin etenemään puujalkatyylillä.
Pieninä kehitystoiveina pyytäisin yleisöltä reteämpää kannustusta muillekin, kuin omille tutuille. Tsemppaaminen on ilmaista, ja siitä on viimeisillä voimillaan lyllertäville juoksijoille ihan hurja apu. Kiitokset kaikille teille, jotka heittivät läpsyjä, hihkuivat ja elivät mukana. HCR:lle kiitos hyvistä järjestelyistä. Ens kerralla enempi suolakurkkuja kehiin, että hitaammillekin riittää ;) Iso kiitos tietenkin myös Asicsille, jota ilman olisin tuskin tullut osallistuneeksi. Suosittelen Asicsin juoksukamoja lämpimästi.
Meistä kuvattiin videohaastiksia ja itsekin hörhöilimme kameroiden kanssa sekä ennen juoksua että sen aikana. Joten jonkinlaista videomatskuakin tulossa aiheeseen liittyen jossain vaiheessa.
Ai niin, se aika. 2:19:16. Hitain tähänastisista. Juoksu-uran jatkosta en vielä osaa sanoa mitään. Palataan siihen sitten, kun pystyn taas kävelemään normaalisti.
*Yhteistyössä ASICS*