Kehonpainoton harjoittelu: allaseuforia

Pikahehkuttelut! Kävin piiiitkästä aikaa uimahallissa YKSIN. Vesijuoksin ja uin.

Ensin vesijuoksin 20 minuuttia ja se oli ihan jees. Vedin välillä spurtteja pelkillä jalkavoimilla. Sitten päätin kokeilla myös uimista, vaikka unohdinkin uimalasit ja -lakin kotiin. Kylläpä kannatti! Mihinkään paikkaan ei kolottanut eikä muutenkaan tullut mitään huonoja fiiliksiä. Oli ihan mahtavaa saada pitkästä aikaa syke kunnolla nousuun ja tuntea vauhdin huumaa. Tuskin siis mitään hannamariaseppälävetoja kiskoin, mutta nopeiden radalla sentään ja ihan yhtä nopeasti kuin ne miehet, jotka näyttivät uivan lujaa ja oikeilla tekniikoilla. Vartin hikoilun jälkeen palauttelin vielä vähän aikaa vesijuosten. Jälkikäteenkin fiilis on pelkästään hyvä. Selkä ei kipeytynyt eikä nivunen, ne ovat tässä viime aikoina vaivanneet. 

Niille, jotka eivät ole tätä mun blogia vuosikausia seuranneet, tiedoksi, että kävin siis tuossa muutama vuosi sitten aikuisten uimatekniikkakurssin. Sellaista suosittelen lämpimästi ihan kaikille. Kursseja on eri tasoisille uimareille, eli ei tarvitse välttämättä osata juuri mitään, vaan sinne juuri mennään oppimaan kunnon tekniikat (ja poisoppimaan ne vanhat – se se onkin haastavaa). Kurssin jälkeen uinti on ollut ihan eri juttu kuin sitä ennen. Jos et hanskaa tekniikoita vielä kunnolla ja jätät uimatta siksi, että niska ja hartiat menevät kipeiksi mummosammakkouinnista, kokeile selkäuintia ja vesijuoksua. 

Kyllä se on urheilu kun kannattaa. Tai mulle toimii.

Vesiliikunta on tosi suositeltava tapaa treenata myös raskaana, sillä se on nivelystävällistä ja kaatumisriskitöntä. Sitäpaitsi tuntee olonsa mukavan kepeäksi, kerrankin! Uida saa siihen saakka, kun mestat on kiinni, eli aika loppuvaiheille asti. Jos ei siis mitään muita poikkeustiloja ole, neuvolasta kannattaa tsekata jos arveluttaa. 

Tästä postauksesta puuttuu nyt kuva. Eivät kai varsinaisesti suosittele selfieiden ottoa yleisen uimahallin altailla.