Juu moi vaan hei täältä Jurmalasta! Kävin tänään vähän juoksentelemassa ja on tässä nyt muutakin treeniä välillä tullut tehtyä. Että sillä tapaa ihan kivasti menee ja terveitä ollaan.

Mutta. MÄ HALUAISIN JO OLLA HYVÄSSÄ KUNNOSSA. Semmoisessa, että voisi noin vaan vetäistä kehonpainotreenit tai kipaista kympin tai kokeilla ihan mitä lajia vaan huvikseen. 

Tiedän oikein hyvin, että synnytyksestä on vasta reilut neljä kuukautta ja että tällainen kolmevitonen muija ei ihan hetkessä palaudu. (Paitsi nämä kylpylän slaavittaret, jotka esittelevät sikspäkkejään bikineissä noin viikon ikäisten vauvojen kanssa. Kiitos vain vertaistuesta, sanon minä.) Jos joku kaverini olisi tässä samassa tilanteessa, sanoisin: ”Hei sä oot tosi hyvässä tilanteessa kuitenkin. Voit treenailla, oot terve, ei ole mihinkään kiire. Loppuelämä aikaa palautua kunnolla ja hikoilla sitten niin paljon kuin sielu sietää.” Phuuh.

Olen minä ennenkin noussut kuntokuopasta. Pahemmistakin kuin missä nyt löllin. Enkä tähän vauva-ansaan aio enää langeta. Niin että ystäväni maltti, pysy vierellä, älä anna periksi. Ei mitään luovuttamisia eikä toisaalta övereitäkään. Kropan ja pään ehdoilla kohti sopivaa kondista. Olisko se sitten 2017 kun mennään taas täpöillä?