Voihan valgus ja metatarsus

Tiedän, että ihmisillä on vakavampia sairauksia ja vaikeampia elämäntilanteita. Mutta kyllä mua nyt harmittaa, etten pysty treenaamaan normisti, kun vasemman jalan tyvinivelen liepeillä on muun muassa metatarsuksen puolella pienalainen subkondraaliluun ödeemi.

Kävin siis ortopedillä, magneettikuvauspömpelissä ja taas ortopedillä. Samalla urheilutohtorilla, jota olen urakalla ilahduttanut eri vaivoillani tässä parin vuoden aikana. Hän kehotti minua varaamaan ajan jalkaspesialistilta, sen verran oudolta näyttivät ne magneettikuvat. Ihan tyhmää.

kuvauslausunto.jpg

Ette viittis diagnosoida, että mikä mua vaivaa?

Mutta, koska always look on the bright side of life, pystyn oikein hyvin uimaan. Kävin jo sunnuntaina, ja taidan mennä tänään uudestaan. Keinoinnostan itseäni lajiin. Onneksi siinä riittää haasteita, nimittäin olen tosi huono vartalonkierroissa. Se tekee vaparin eli kroolin tekniikan taitamisesta aika hankalaa. Salakuuntelin uidessa uimavalmentajien uimavalmennusvalmennusta, ja tärkeitä pointteja vaparissa tuntuivat olevan ryhti, pito, kierto, rytmi ja sitä rataa. Ehkä menen kertauskurssille keväämmällä.

Valitus on kiellettyä myös siksi, että Malesian-reissu on ihan kulman takana. Jos koipi ei kestä city- ja viidakkovaeltelua, pitää pysähdellä tankkaamaan ja lepäilemään riittävän usein. Ei paha! Ai juu ja mun ortopedikin ilmoitti lomailevansa samaan aikaan samassa maassa. Voin aina soittaa jonkun hätäpiikityksen.

__________________________________

There is something wrong with my left foot. My orthopede didn’t know what it was, based on magnet pics, so I need to go and see a foot specialist. Nerve-wracking, but it could be worse. I cannot do my usual sports, but at least swimming works well. And I’m off to Malaysia very soon. Woop woop!

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Voittoisan tennisturnauksen tunnelmia

Tennisseuran perinteinen jouluturnaus on takana, ja voitto tuli kotiin! Taisto oli tasaväkinen, mutta viime hetkillä otimme kutosvaihteen käyttöön, ja pokkasimme pääpalkinnon. Kiitos tennishameiden.

tennisturnaus_ninan_verkkareissa.jpg

Foto: Lahjattomat treenaa, fiksut panostaa vaatteisiin.

Niin, rupesin harrastamaan tennistä viime kesänä. Kävimme ystäväni kanssa Vierumäellä tenniksen alkeiskurssin. Siellä oli mahtavaa! Kurssilla tutustuimme pariin kivaan mimmiin, joiden kanssa pelailimme (pallottelimme) loppukesästä ulkokentillä. Sovimme kesäkauden päätteeksi, että aivan luonnollisesti meidän pitää järjestää kunniakkaan tennisseuramme jokavuotinen jouluturnaus. Idea oli huippu, sillä se sai meidät kaikki treenaamaan ahkerasti.

Eilen se sitten koitti, mittelö. Minulla kun tuo jalka vaivaa, niin tenniskerrat ovat jääneet hyvin vaimeiksi viimeisen parin kuukauden ajan. Odotukset eivät siis olleet korkealla. Onneksi vastaparinkin harjoituksissa oli ollut pieniä haasteita, ja totesimme kaikki, että sitten tennisleirin kehitys oli ollut lähinnä huonompaan suuntaan. Hupsista.

Matsasimme lopulta ensin kaksinpelit joukkueittain ja lopuksi kolme-eräisen nelinpelin. Säännöt keksittiin itse, syöttää sai alakautta ja erä oli viisi epämääräisesti laskettua pistettä. Voitto ratkesi nelinpelin vikassa erässä, hyvin täpärästi. Uskon, että se johtui jo kesällä meille Milanon-reissulta hankkimistani täydellisistä tennishameista sekä mätsäävistä tennismailoista ja ylipäänsä kokonaislookista.

Tiukan matsin ja kokonaisen tunnin kestäneen urheilusession jälkeen olimme ansainneet saunontaa ja jälkipelejä.

tennisleiri.jpg

Foto: Kesäisen tennisleirin tunnelmia. Hallista, koska satoi.

Mitäs tästä nyt analysoisin. Uuden urheiluharrastuksen kokeilu kannattaa! Voi löytää mahtavan lajin ja uusia kavereita. Jos valitsee lajiksi tenniksen, voi hankkia kreisin tennisasun ja järjestää turnauksen.

________________________

I took a beginners tennis course last summer with one of my dear friends. There we met a couple of nice ladies, and decided to organise a Christmas tournament. It was yesterday, and we won. The rules were made up by ourselves and the focus was on the tennis outfits and after tournament sauna & dinner.

 

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Mieli