Ystäväni Hanne kävi testaamassa uutuuslaji fibacoa ja kertoo tässä kokemuksistaan. Nyt kun omat lajitestit on vähän kortilla, niin annan mielelläni testi- ja puheenvuoron muille – eli jos palat halusta kertoa omista lajitestailuistasi täällä verkkariblogissa, niin nakkaa viestiä!
Hanne, ole hyvä:
Jos joskus uuden lajin kokeilu on ollut vaikeaa, niin lapsen saannin jälkeen. Ensin oli ei-suunniteltu sektio ja siitä kohtuullisen kivulias toipuminen, sitten keskosena syntynyt vaavi ja imetysongelmat, krooninen unenpuute ja. Ja sitten. Sitten vaavista kasvoi touhukas taapero ja yhtäkkiä elämä oli aikataulujen kanssa ihmettelyä, kun mies yrittää yrittäjänä ja harrastaa jos ehtii, isovanhemmat asuvat kaukana ja äidin oma aika on jotain, mikä täytyy organisoida ja kalenteroida ja helpommalla pääsee, kun antaa lobotomian iskeä joka ilta, kun napero on saatu uhmataistelun jälkeen unille. Pieniä yrityksiä on ollut herättää vanha seinäkiipeilyharrastus taas henkiin, joskin siinäkin haasteeksi on muodostunut se, että kiipeilypari on oma aviomies, joka tarpoo samassa aikataulutussuossa kuin allekirjoittanut eikä ulkopuolista hoitajaa pikku neidille joka viikko järjesty. Ei edes joka toinen viikko. Vaan (teko)syitähän löysäilylle riittää, ja kun raskaudesta jumahtaneet viimeiset 4 kiloa alkavat ottaa riittävästi pattiin, on aika j-ä-r-j-e-s-t-ä-ä sitä aikaa ja astua mukavuusalueelta mailin verran ulos.
Epäilevän innokas, pessimisti ei pety -asenne olalle ja testaamaan uutta ja (sanokaa minun sanoneen) nousevaa lajia fibacoa, josta ennakkotietoni oli tasan nolla. Enkä tiedä osaanko sitä vieläkään selittää. Hengitystekniikka ja alavatsan lihasten jatkuva aktivointi muistuttivat pilatesta, ehkä jopa osa liikkeistäkin, joita tein Fibacon PT:n ohjauksessa kahdestaan, mutta paljon oli täysin uuttakin näin joskus pilateksessa käyneelle vielä kaukaisemmassa historiassa jooganneelle. Joka tapauksessa kyse ei ole ryhmäliikunnasta, vaan PT:n henkilökohtaisesta ohjauksesta.
No miten se fibaco sitten meni? Fiilis itse treenistä oli ihan ok, ei kamalan raskasta, mutta hyvin vaikeaa, kun alavatsan lihasten aktivointi, lantion asento, lapaluut, selkä, niska ja hengitys pitäisi kaikki hallita yhtä aikaa ja eri tavalla kuin mihin keho on tottunut ja tietenkin samalla venyttäen kuminauhaa yms. Periaatteessa siis itselle täysin osuva laji, niin vaikeaa ettei ehdi ajattelemaan mitään muuta, ja samalla antaa armoa huonokuntoisemmallekin. Mutta. Salilta lähtiessä ensimmäinen fiilis oli lähinnä epätoivoinen. Lihaksistostani löytyi nähtävästi vain heikkoja ja kireitä variantteja, ainuttakaan onnistumisen tunnetta ei treenin aikana tullut ja pohdin koko matkan juna-asemalle sitä, että näkeeköhän kaikki muut sen, että en osaa edes kävellä oikein (siis ryhdissä). Olisin selvästi kaivannut johonkin väliin positiivisen tsemppijutun, vaikka aikuisiahan tässä ollaan, eikä meitä tarvitse enää taputella päähän. Kait. No minua kyllä vähäisen. Voin sanoa, että kokeiltu on, saa nähdä menenkö toiste.
Seuraavaksi suuntimena on pariakrobatia, joka voin osoittautua super hauskaksi taikka täysin katastrofiksi. Joten siis heikko leuka kireään rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä!
– Hanne –
PS: Kuvassa Hanne mallailee fibacon oppien mukaista asentoa, jossa lantio on suorana, alavatsa sisään imaistuna, selkä ja niska suorina. Foto on otettu kiipeilysession lomassa, normaalisti treeniä ei tehdä kiipeilykengät jalassa 😀
