Yksiön vuokrasopimus päättyy

Laskettu aika oli ja meni. Nyt eletään jo raskausviikkoa 41+6. Viimeisen parin viikon ajan fiilikset ovat vaihdelleet ”tulis nyt jo”, ”miksei se jo tuu”, ”ei se koskaan tuu” ja ”saa tulla rauhassa vasta sitten kun on valmis” -ajatusten välillä. Olin olettanut, että synnytys käynnistyisi itsestään ehkä jo vähän ennen laskettua aikaa, sillä silloin aikanaan rakenneultrassa näimme, kuinka vauvamme yritti monta kertaa jo tunkea itseään ulos 😀 Kätilökin siihen jo totesi huvittuneena, että ”sä et nyt kyllä valitettavasti vielä pääse ulos, muutama kuukausi sun pitäisi vielä jaksaa olla siellä”.

Tuosta episodista jäi itselle sellainen fiilis, että kaveri saattaisi olla hätäinen. Toisin kuitenkin kävi: hän osoittautuikin hyvin rauhalliseksi ja kiireettömäksi. Oikeastaan vähän liiankin kiireettömäksi, sillä nyt näyttää siltä, ettei tyyppi suostu millään itse lähtemään. Koska sinne pimeään yksiöön ei kuitenkaan voi jäädä ikuisesti oleilemaan vaikka kuinka siellä olisi kiva köllötellä, niin nyt ollaan saavutettu se piste, jossa on asetettu päivämäärä ja aika yksiön vuokrasopimuksen päättymiselle ja asukkaan häädölle 🙂 Iik!
 

rv416_muok.jpg                                                                                                           rv 41+6
                              

Toisaalta olen helpottunut, koska tiedän, että nyt vihdoin parin päivän päästä homma saadaan päätökseen. Olen myös äärimmäisen iloinen, että saan VIHDOINKIN vauvani oikeasti syliin ja nään miltä hän näyttää. Sitähän olen odottanut kuin kuuta nousevaa jo usean kuukauden ajan! Toisaalta olen vähän pettynyt, sillä olisin toivonut synnytyksen käynnistyvän luonnostaan. Se olisi ollut paljon parempi ja myös jännittävämpi tapa lähteä synnärille. Nyt tuntuu vähän tylsältä, että saamme körötellä sinne kaikessa rauhassa, koska meille on varattu aika synnytyksen käynnistykseen. Toisaalta taas on ihan kivakin tietää tarkalleen, milloin alkaa tapahtua. Mutta sitten kuitenkin olisin kaivannut juuri sitä yllätystä, että ihan puskista alkaakin tapahtua. Odotin niin sitä, että milloin ja missä tilanteessa oma synnytys alkaisi. Nyt tarinasta tulee… noh, tylsän suunniteltu.

En voi kuitenkaan tilanteelle mitään, joten sitä on turha miettiä tai harmitella tämän enempää. Pääasia tietenkin on, että saan vauvan maailmaan hyvinvoivana. Ja että ylipäätään saan sen maailmaan 🙂 Sitä on tullut kuitenkin tässä parin viime viikon aikana pohdittua paljonkin, että miksi toisilla synnytys ei vaan käynnisty itsekseen. Siihen ei kuitenkaan edes lääketiede tiedä vastausta, joten turha kai tuollakaan asialla on päätään liiemmin vaivata. Elämä kun on sellaista, ettei se aina mene omien suunnitelmien tai toivomusten mukaan. Ja juuri siksihän se on niin mahtavaa!  

Todennäköisesti minua alkaa jännittää vasta käynnistyspäivän aamuna. Nyt päällimmäisenä on vain ilo siitä, että pääsen pian synnyttämään. Jännitystä lisää hieman tämä käynnistys-momentti. Tai ainakin kysymyksiä pyörii nyt enemmän päässä: sattuukohan se enemmän kuin että synnytys olisi käynnistynyut itsekseen? Pääsenkö nyt lainkaan altaaseen avautumisvaiheessa, jos kalvot puhkaistaan saman tien? Miltä mahdollisen balonkin asettaminen tuntuu? Joudunko vielä kotiin balonkin kanssa? Kuinka kauan käynnistyksestä kestää, että poika on maailmassa?    

Toisaalta tässä vaiheessa kaikki nuo kysymykset ovat toisarvoisia, koska kyllähän luonnollisestikin käynnistyneeseen synnytykseen liittyy paljon kysymysmerkkejä. Ja koska olen koko ajan mennyt eteenpäin asenteella, että kaikki mitä eteen tulee otetaan vastaan ja siitä selvitään tavalla tai toisella, se auttaa minua tässäkin. Eiköhän kaikki mene hyvin ja pääasia tosiaan on, että vauva syntyy. Oli tapa mikä hyvänsä 🙂 Ja sattuu se varmasti joka tapauksessa, mutta sekin vain kuuluu asiaan. Kestän sen kyllä, kun muutkin ovat kestäneet ja palkinto on sitten kultaakin arvokkaampi <3 

Perhe Raskaus ja synnytys

Viimeisiä viedään

No niin, enää neljä päivää laskettuun aikaan! Periaatteessahan ollaan oltu jo pari viikkoa tilanteessa, että jos vauva olisi jo syntynyt, sitä ei olisi enää laskettu keskoseksi. Eli toisin sanoen, se on ollut teoriatasolla valmis syntymään jo parin viikon ajan. Mitään merkkejä synnytyksestä ei kuitenkaan ole vielä ilmennyt, joten tällä hetkellä minulla on tunne, että voi mennä yli lasketun ajan. Aiemmin minulla oli sellainen fiilis, että vauva syntyy ennen laskettua aikaa, koska kakkosultrassa näimme, miten se jo silloin yritti moneen kertaan tunkea itseään ulos 🙂 Mutta ei se sitten tainnut ennustaakaan yhtään mitään 😀 

Tuntemukset tällä hetkellä ovat odottavat. Koko raskausaikana on ollut niin helppo ja kaikki on mennyt niin hyvin, ettei oman fiiliksen puolesta ole vielä mitenkään tukala olo. Mutta muuten tuntuu, että tämä 9 kk on lopulta ollut kovin piiiiiiiiitkä ja että kaikki on ollut valmiina vauvaa varten jo hyvän tovin, mutta ketään ei vaan näy eikä kuulu. Voisi siis sanoa, että olen hieman kärsimätön jo odottamaan ja toivoisin vauvan syntyvän pian, mutta toisaalta ajattelen niin, että se saa ihan kaikessa rauhassa kölliä yksiössään niin kauan kuin parhaaksi näkee ja saapua maailmaan vasta kun on siihen valmis. 

Vatsaa kyllä tulee varmasti ikävä, mutta vaikka se kuinka ihana onkin, niin kyllä nyt jo mieluusti ottaisin vauvan syliin ja näkisin miltä se näyttää. Odotan siis toiveikkaana synnytystä, mutta samalla kertaa puistattaa ajatus sen aiheuttamasta kivusta. Suhtaudun siihen kuitenkin niin, että se on pakollinen paha, joka vaan pitää kestää, enkä erityisemmin pelkää tai jännitä tulevaa koitosta. Yritän kuitenkin olla liikaa toivomatta ja ajattelematta sitä, milloin synnytys oikeasti alkaa. Se on välillä vain vähän hankalaa, kun päivät alkavat käydä hieman pitkiksi ja tylsiksi… Tekemistä voisi siis kalenterissa olla enemmänkin täöllä hetkellä 🙂 En ole tarkoituksellisesti karsinut kalenteriani, tässä nyt vaan on käynyt niin, että sekä viime että tällä viikolla minulla on ollut vähemmän mitään sovittua puuhaa ja lähinnä olen löhöillyt kotoan telkkaria katsellen tai lukien.

 

rv393_reunat.jpg                                                                                                              rv 39+3
 

Nooo, eiköhän tässä kuitenkin olla jo aika lähellä h-hetkeä 🙂 Jännä nähdä milloin, missä tilanteessa ja miten tämä oma synnytys starttaa!   

 

Perhe Raskaus ja synnytys