Ylös, ulos ja lenkille!
Kuten sanottu, en ole ihan hirveästi jaksanut urheilla raskauteni aikana. Etenkään alkuraskaudessa. Nyt kuitenkin vihdoin alkaa olla sellainen olo, että energiatasoni on taas normaali (no, okei, on se ollut jo kyllä pari viikkoa) ja voisin taas alkaa ajatella salille menoa. Jännä vaan, että nyt kun olen tottunut siihen, etten vietäkään kaikkia iltojani erinäisissä ryhmäliikunnoissa, kynnys aloittaa aktiivinen elämä uudestaan onkin yllättäen noussut. Tunne on tosi outo, sillä minun ei ole ikinä tarvinnut miettiä miten motivoisin itseni liikkumaan. Päinvastoin olen välillä ravannut salilla vähän liiankin tiuhaan.
En silti ole koskaan ollut mikään veren maku suussa treenaava himourheilija. Olen vain aina rakastanut liikuntaa ja sitä fiilistä, jonka siitä saa. Ja toki se fakta, että peruskunto on hyvä, helpottaa arkielämää. Viime vuosina löysin myös rankkojen hikiliikuntatuntien vastapainoksi kevyempiä lajeja, kuten joogan. Siitä ehdin innostua kovastikin ja kroppakin alkoi jo taipua ihan eri tavalla. Mutta sitten tulin raskaaksi. Nyt tarkoitukseni on ollut mennä äitiysjoogaan, mutta harmikseni kotimme lähellä sitä ei järjestetä kuin kerran viikossa, lauantaisin. Juuri sinä päivänä, jona yleensä on aina kaikkea muuta menoa. Joten vielä en ole ”päässyt” sinne kertaakaan. Nyt täytyy skarpata, koska haluan sinne todella!
Niinä kertoina, kun olen jo ajatellut, että tänään aloitan taas urheilemisen, mutta olenkin jäänyt sohvalle, olen antanut itselleni anteeksi sillä verukkeella, että kohta en enää ehdi vain olla ja löhötä. Ja koska löhöämistä en ole vuosiin harrastanut tässä mittakaavassa, se tekee ehkä ihan hyvääkin minulle. Plus että vaikken ole edelleenkään käynyt salilla kuin kerran, olen tehnyt kävelylenkkejä nyt lähes päivittäin ainakin parin viikon ajan. Kävely tuntuu jotenkin paremmalta tällä hetkellä, koska siinä saa samalla raitista ilmaa.
Mutta koska kuitenkin tiedän, että liikunta tekee hyvää myös nyt raskausaikana ja että mitä paremmassa fyysisessä kunnossa olen, sitä helpompaa synnytys ja siitä toipuminen todennäköisesti on, aion kyllä nyt alkaa vähän useammin kampeakaan itseni sinne salillekin. Tehojahan on tosin sielläkin kevennettävä reilusti, sillä liikunta saa olla nyt vain kevyttä tai keskiraskasta. Mutta sitä kuitenkin olisi hyvä olla.
Ja niin. Vaikka silloin alkuraskaudessa en juuri urheillut pariin (vai jopa kolmeen) kuukauteen lähes lainkaan (tarkoittaa suomeksi sitä, että kävin parilla kävelylenkillä, kerran suppailemassa ja pyöräilin kauppamatkat), repäisin sitten neljännen raskauskuukauden kynnyksellä kunnolla. Se oli itse asiassa jo sitä aikaa, kun energiatasoni alkoi olla palautumassa normaaliksi.
Yksi harrastamani liikuntalaji on ratsastus. Olin viimeksi ratsastanut kesäkuun lopussa ja olin silloin jo tietämättäni raskaana. Kun sain tietää raskaudestani, pidin taukoa myös ratsastuksesta. Kunnes sitten menimme ystäväni kanssa 4h:n issikkavaellukselle elokuun lopussa. Kohdalle osui hyvä paikka & tarjous, joten päätin, että nyt on aika nousta taas satulaan. Ja voi että, kun oli hauskaa! 🙂 Paitsi sen jälkeen ei sitten enää ollutkaan, sillä kroppa-raukkani, jota ei oltu rasitettu liikunnalla hyvään toviin, meni tuosta rykäisystä aivan jumiin. Jo saman päivän iltana kaikkia lihaksia sattui ja käveleminen oli hankalaa johtuen sisäreisien kipeytymisestä.
Onneksi lihakseni kuitenkin toipuivat koettelemuksesta parissa päivässä. Vauva ei ollut ratsastuksesta moksiskaan – ja toisaalta vaikka olisi ollutkin, en olisi tiennyt sitä, sillä en tuolloin vielä tuntenut sen liikkeitä. Niinpä repäisin vielä uudestaan syyskuun alussa. Lähdin ratsastusmatkalle, jossa ratsastettiin viikon ajan 4-6 tuntia päivässä. Ja kas, lihakseni eivät menneetkään kertaakaan kipeiksi 🙂 Ja totisesti sain sen viikon aikana liikuntaa tauonkin edestä 😉 Ja koska olin päättänyt, että ne ovat viimeiset ratsastukseni ennen synnytystä, en olisi voinut nauttia matkasta ja sen aikaisista monista pitkistä laukoista enempää! <3
