Nine months

15.10.2014 mothertobe

Sushin himo

Eikös se niin mene, että juuri sitä, mitä ei saa syödä, tekee hirveästi mieli? Minun on tehnyt näiden viiden ensimmäisen raskauskuukauden aikana välillä hulluna mieli sushia, maksalaatikkoa ja Chi-juomaa. Mitään niistä ei suositella raskaana ollessa ja noiden kohdalla olen noudattanut suosituksia.

Aina kun iskee himo johonkin noihin kolmeen yllä mainittuun ruokaan/juomaan, fiilistelen sillä, että sitten synnytyksen jälkeen saan herkutella sushilla ja maksalaatikolla 🙂 Chitä taas aion ottaa jo synnärille mukaan ja skoolata tuolla elävän ravinnon samppanjalla sitten kun vauva on tupsahtanut maailmaan 🙂

Onhan niitä paljon muitakin ruokia, joita ei suositella raskausaikana, mutta niihin en ole niin fiksoitunut. Enkä myöskään ihan kaikkia ruokavaliosuosituksia ole noudattanut pilkun tarkasti. Olen sitä mieltä, että niidenkin kohdalla jotkut ovat sellaisia, että oma järjenkäyttö on sallittua.

Nyt, kun se jatkuva nälkä on taittunut ja hampurilaishimo hävinnyt taivaan tuuliin ja olotila on ns. normaali, himoitsen kunnon kotiruokaa. Erityisesti pastaruokia, joita aiemmin söin todella harvoin. Niitä (ja muitakin helppoja perinteisiä kotiruokia) olen nyt sitten syönytkin. Ja kokannut itse! Nautin taas ruoanlaitosta, kun ei ihan jatkuvasti tarvitse enää olla kokkaamassa. Ja olen siitä ehkä vähän myös fiiliksissä, samoin leipomisesta. Olen leiponut esimerkiksi hunajalla makeutettuja ei-makeita muffinsseja jo useamman erän ja valmistanut ensimmäisen kerran elämässäni omenahilloa ja itse kerätyistä sienistä (eivät tosin olleeet omin käsin kerättyjä vaan ystäväpariskunnalta saatuja) valmistettua suppiskeittoa 🙂

Makea uppoaa edelleen tosi huonosti, mutta pidän sitä vain ja ainoastaan hyvänä juttuna. Mutta jännä sinänsä, että ennen raskautta olin ihan koukussa raakasuklaaseen. Sitä piti saada joka päivä ja tein sitä usein myös itse. Toinen, mistä pidin paljon oli tumma (maidoton) suklaa. Nyt kumpikaan ei maistu. Tumma suklaa on alkanut tosin mennä viime viikkoina kuorrutuksen muodossa – itse asiassa olen tainnut vähän koukahtaa kuivattuihin marjoihin ja pähkinöihin, joissa on tummasuklaakuorrutus.

Mielenkiintoista nähdä, alkaako entiset herkkuni (raakasuklaa lähinnä) taas maistua synnytyksen jälkeen.

Suhteet Oma elämä

14.10.2014 mothertobe

Meille tulee poika!

Eilen oli jännä päivä, sillä oli 2. ultran aika. Rakenneultra paljasti onneksi kaiken olevan kunnossa. En ollut hirveästi tosin edes miettinyt sitä vaihtoehtoa, että joku olisi pielessä, koska olen päättänyt uskoa, että kaikki menee hyvin loppuun saakka. Mutta kyllä sitä välillä päähän pälkähtää silti se ajatus, että entä jos niin ei olekaan. Silloin yleensä työnnän sen yhtä nopeasti sivuun kuin se pulpahtaa esillekin. Pääsääntöisesti ajattelen, että otan kaiken vastaan sellaisena kuin se annetaan ja että pärjäämme kyllä. Silti välillä ihmettelen sitä pientä huolta, joka nostaa päätään aika ajoin, sillä se on minulle täysin uusi juttu.

En ole aiemmin ollut huolissani tai stressannut oikeastaan mistään. Tai no toki välillä jostain pienestä, mutta kohtuullisen harvoin ja melko ohimenevästi. Siksi sellainen pienikin toistuva huoli jostain on outoa minulle. Mutta sehän vain kertoo siitä, että biologia hoitaa tehtäväänsä ja minusta tosiaan on kasvamassa jonkun vanhempi 🙂

Lähinnä joskus mietin sitä, että liikkuuko vauva nyt tarpeeksi (eli että onhan se edelleen hengissä) ja että onhan se varmasti terve. Viime neuvolakäynnin jälkeen hetken huolehdin sitä, että onhan vauva normaalin kokoinen, sillä neuvolan täti vaikutti aluksi olevan huolissaan siitä, ettei painoni ole noussut tähän saakka kuin 1,8 kiloa. Itse en ollut aiemmin edes osannut yhdistää sitä huonoksi jutuksi. Noh, aika nopeasti nämä huolet ovat kuitenkin kumoutuneet, sillä olen aina ollut luonteeltani hyvin positiivinen ja osannut rauhoittaa itseni maalaisjärjellä. Ehkä juuri siksi olen ollut yllättynyt näista pienistä huolistani, sillä niitä on nyt ollut huomattavasti enemmän ja useammin kuin mitä normaalisti. Ja toki siksi, että huolehtiminen on ylipäänsä minulle uusi juttu.

Tiedän kuitenkin, että huoli ja ylipäänsä kaikki tunteet, jotka liittyvät tähän uuteen elämänvaiheeseen ja äidiksi tuloon ovat normaaleja ja sallittuja. Ei niitä pidä pelätä, väheksyä tai piilotella vaan päinvastoin antaa niiden tulla ja sitten mennä. En halua muuttua hysteerikoksi, joten siksi mielestäni on tärkeää myös osata päästää tunteista irti ja sitä kautta välttyä ns. turhalta huolella vellomiselta. Mutten silti oikeasti usko, että vaikka toki kokemukset ja elämä muuttavat meitä jokaista (niin kuin sen pitääkin tehdä), voivani täysin muuttua aivan päinvastaiseksi (positiivisesta ”asioilla on tapana järjestyä” -luonteesta pessimisti-huolehtijaksi) kuin mikä perusluonteeltani olen 🙂

Ja niin, kuten otsikkokin jo kertoo, selvisihän siinä ultrassa myös se toinen jännä kysymys. Se, jota odotin kyllä aivan yhtä paljon kuin sitä, että kuulen kaiken olevan kunnossa. Eli kumpi se on?

Potra ja pitkäjäseninen poika sieltä on tulossa 🙂 Jolla on kuulemma hieno nenä ja suu 😀

Kuva: ullanunelma.fi

Suhteet Oma elämä Syvällistä