Vauvakaman metsästystä – ensisänky
Olen aika maltillisesti tähän saakka hankkinut vauvalle vielä mitään, mutta viime päivinä tulokkaan kaappiin on kertynyt jos jonkinmoista vaatetta ja tavaraa. Aion kuitenkin edelleen olla kohtuullinen ja ostaa vain sitä, mitä luulen todella tarvitsevani (tai vauvan tarvitsevan). Hankin myös kaiken minkä vain suinkin pystyn käytettynä.
Tähän mennessä en ole vielä ostanut mitään uutena. Poikkeuksen tähän tekevät vain ne muutamat partikkelit, jotka olemme saaneet lahjana. Lista siitä, mitä nyt pitää hankkia, venyy helposti metrien mittaiseksi ellei ole tarkkana. Ja vaikka onkin, niin kyllä sitä rompetta näköjään alkaa kummasti ilmestyä…
Tärkeimpänä hankintana pidän sänkyä. Päätimme ostaa Amazonas Koala -riippukehdon, sillä ystäväpariskuntamme suositteli sitä lämpimästi. Sellainen löytyikin helposti Huutonetistä ja eilen kävin poimimassa sen meille. Amazonas Koala on aika hauska, ergonominen ensisänky!
Kuva: portaorologi.it
Valmistajan tuoteinfo sanoo riippukehdosta muun muassa seuraavaa:
Amazonas Koala -riippukehdossa vauva voi nukkua hänelle luontaisessa asennossa – vastasyntyneen vauvan selkäranka on vielä kehittymätön ja pyöreä, joten riippikehdossa selkäranka saa olla samassa asennossa kuin kohdussa. Nukkuminen riippukehdossa auttaa koliikkivaivoista kärsivää vauvaa, sillä tällöin ilma liikkuu paremmin vauvan vatsassa ja röyhtäiseminen on helppoa. Kehdon makuuosa on käsin kudottua, konepestävää 100% puuvillaa ja tuotteella on Amazonasin Ecobaby-merkki.
Nähtäväksi jää, miten riippukehto toimii käytännössä. Minusta se vaikuttaa erittäin lupaavalta :) Luulisi tuollaisessa chillaamisen olevan aika mukavaa. Kelpaisi itsellekin, niin miksei myös vauvalle ;)