Yksiön vuokrasopimus päättyy

Laskettu aika oli ja meni. Nyt eletään jo raskausviikkoa 41+6. Viimeisen parin viikon ajan fiilikset ovat vaihdelleet ”tulis nyt jo”, ”miksei se jo tuu”, ”ei se koskaan tuu” ja ”saa tulla rauhassa vasta sitten kun on valmis” -ajatusten välillä. Olin olettanut, että synnytys käynnistyisi itsestään ehkä jo vähän ennen laskettua aikaa, sillä silloin aikanaan rakenneultrassa näimme, kuinka vauvamme yritti monta kertaa jo tunkea itseään ulos 😀 Kätilökin siihen jo totesi huvittuneena, että ”sä et nyt kyllä valitettavasti vielä pääse ulos, muutama kuukausi sun pitäisi vielä jaksaa olla siellä”.

Tuosta episodista jäi itselle sellainen fiilis, että kaveri saattaisi olla hätäinen. Toisin kuitenkin kävi: hän osoittautuikin hyvin rauhalliseksi ja kiireettömäksi. Oikeastaan vähän liiankin kiireettömäksi, sillä nyt näyttää siltä, ettei tyyppi suostu millään itse lähtemään. Koska sinne pimeään yksiöön ei kuitenkaan voi jäädä ikuisesti oleilemaan vaikka kuinka siellä olisi kiva köllötellä, niin nyt ollaan saavutettu se piste, jossa on asetettu päivämäärä ja aika yksiön vuokrasopimuksen päättymiselle ja asukkaan häädölle 🙂 Iik!
 

                                                                                                           rv 41+6
                              

Toisaalta olen helpottunut, koska tiedän, että nyt vihdoin parin päivän päästä homma saadaan päätökseen. Olen myös äärimmäisen iloinen, että saan VIHDOINKIN vauvani oikeasti syliin ja nään miltä hän näyttää. Sitähän olen odottanut kuin kuuta nousevaa jo usean kuukauden ajan! Toisaalta olen vähän pettynyt, sillä olisin toivonut synnytyksen käynnistyvän luonnostaan. Se olisi ollut paljon parempi ja myös jännittävämpi tapa lähteä synnärille. Nyt tuntuu vähän tylsältä, että saamme körötellä sinne kaikessa rauhassa, koska meille on varattu aika synnytyksen käynnistykseen. Toisaalta taas on ihan kivakin tietää tarkalleen, milloin alkaa tapahtua. Mutta sitten kuitenkin olisin kaivannut juuri sitä yllätystä, että ihan puskista alkaakin tapahtua. Odotin niin sitä, että milloin ja missä tilanteessa oma synnytys alkaisi. Nyt tarinasta tulee… noh, tylsän suunniteltu.

En voi kuitenkaan tilanteelle mitään, joten sitä on turha miettiä tai harmitella tämän enempää. Pääasia tietenkin on, että saan vauvan maailmaan hyvinvoivana. Ja että ylipäätään saan sen maailmaan 🙂 Sitä on tullut kuitenkin tässä parin viime viikon aikana pohdittua paljonkin, että miksi toisilla synnytys ei vaan käynnisty itsekseen. Siihen ei kuitenkaan edes lääketiede tiedä vastausta, joten turha kai tuollakaan asialla on päätään liiemmin vaivata. Elämä kun on sellaista, ettei se aina mene omien suunnitelmien tai toivomusten mukaan. Ja juuri siksihän se on niin mahtavaa!  

Todennäköisesti minua alkaa jännittää vasta käynnistyspäivän aamuna. Nyt päällimmäisenä on vain ilo siitä, että pääsen pian synnyttämään. Jännitystä lisää hieman tämä käynnistys-momentti. Tai ainakin kysymyksiä pyörii nyt enemmän päässä: sattuukohan se enemmän kuin että synnytys olisi käynnistynyut itsekseen? Pääsenkö nyt lainkaan altaaseen avautumisvaiheessa, jos kalvot puhkaistaan saman tien? Miltä mahdollisen balonkin asettaminen tuntuu? Joudunko vielä kotiin balonkin kanssa? Kuinka kauan käynnistyksestä kestää, että poika on maailmassa?    

Toisaalta tässä vaiheessa kaikki nuo kysymykset ovat toisarvoisia, koska kyllähän luonnollisestikin käynnistyneeseen synnytykseen liittyy paljon kysymysmerkkejä. Ja koska olen koko ajan mennyt eteenpäin asenteella, että kaikki mitä eteen tulee otetaan vastaan ja siitä selvitään tavalla tai toisella, se auttaa minua tässäkin. Eiköhän kaikki mene hyvin ja pääasia tosiaan on, että vauva syntyy. Oli tapa mikä hyvänsä :) Ja sattuu se varmasti joka tapauksessa, mutta sekin vain kuuluu asiaan. Kestän sen kyllä, kun muutkin ovat kestäneet ja palkinto on sitten kultaakin arvokkaampi <3