”Why aren´t you married?”
Olen jo hetken aikaa pähkäillyt, pitäisikö tuleva Australian vuoteni tallentaa blogiin tiukasti matkailun näkökulmasta vai henkilökohtaisemmasta ja näin ollen ehkä hiukan viihdyttävämmästä näkökulmasta. Jo pelkästään viimeiseen vuoteen täällä rakkaassa kotimaassa on mahtunut niin paljon, että en usko tulevan vuoden jäävän Pekkaa pahemmaksi. Joten miksipäs ei, laitetaan hiukan persoonaa (ja värityskynää) mukaan ja palataan hetkeen, jokamuutti elämäni suunnan…
Takana alkoi olla jo seitsemän yhteistä vuotta avopuolisoni kanssa. Viimeisimmän vuoden aikana suhde oli alkanut hiipua, liekki oli sammunut jo jokin aika sitten ja mentiin hiilloksella. Mielessä oli pyörinyt, vieläkö tähän kannattaa yrittää puhallella, vai pitäisikö vain myöntää tappionsa ja lähteä onnellisesti erilleen. Kun on ollut pitkään parisuhteessa, jakanut asunnon ja unelmat omakotitalosta ja yhteisestä loppuelämästä, lähteminen ei ole koskaan helppoa. Pitkään pohdin, josko tämä on vain yksi alamäki, jonka jälkeen taas löytyy se yhdessä olon onni ja autuus. Kunnes tapasin Hänet.. Kutsutaan häntä vaikka tässä blogissa (the) Aussiksi.
Tapasimme vuoden 2013 lopulla. Hän oli Suomessa parhaan ystävänsä kanssa ja päädyimme samoihin uuden vuoden juhliin. Tässä vaiheessa moni varmaan jo huokailee ”Ah, ihanaa, rakkautta ensi silmäyksellä”. Höpö höpö, hold your horses! Minä olin kuitenkin vielä parisuhteessa ja tapoihini ei kuulu olla uskoton. Ei edes silloin, kun oma suhde on karilla. Okei, myönnetään, että Aussi pääsi sen verran yllättämään, että suuteli minua paljussa ja kesti sekunnin ennen kuin tajusin mitä tapahtuu ja poistuin paikalta hokien miten hirveä lutka olen. Loppu ilta menikin viileissä tunnelmissa, minun vältellessä vastaavanlaista tilannetta. Seuraavana päivänä Aussi kuitenkin otti yhteyttä ja sovimmekin menevämme lenkille.
Tähän lenkkiin kulminoituu koko pähkäilyni parisuhteestani. Kävelimme usean tunnin jutellen kaikesta mahdollisesta. Etenkin parisuhteista. Etenkin minun parisuhteestani. Sitten hän kysyi kysymyksen, joka herätti minut tajuamaan mitä oli tehtävä. Hän kysyi, että kun olemme olleet jo seitsemän vuotta yhdessä; ”Why aren´t you married?”. Vastaukseni, ”Because we don´t want to” sai aikaiseksi sellaisen ilmeen hänen kasvoillaan, jonka näen edelleen mielessäni. Epäusko, hämmennys ja ”miten tyhmä ihminen voi olla?” yhdessä ja samassa naamataulussa. Kyllä tuli tyhmä olo. Minä olin pitkään miettinyt päivänselvää asiaa. Jos ja kun parisuhteella ei näe tulevaisuutta, miksi jatkaa.
Tästä alkoi elämäni vaikeimman päätöksen toteutus. Sen verran voin kertoa, että pitkät, yksinäiset, itkun täyteiset metsälenkit koiran kanssa ovat hyvää sielun hoitoa. Toki pitkän suhteen jälkeen surutyön tekeminen vei hetken aikaa, mutta nyt, vuoden jälkeen, voin todeta tehneeni oikean päätöksen.
Vaikka viimeisin vuosi on ollut raskain vuoteni aikuisiälläni, on se silti ollut myös onnellisin. Suhteen päättyminen sai tajuamaan, miten elämästä pitäisi koittaa saada irti kaikki mahdollinen. Iso muutos avasi oven muille muutoksille ja uskalsin lähteä tavoittelemaan jo kauan hautunutta unelmaa asua hetken aikaa ulkomailla. Niinpä myin yritykseni, hankin koirilleni hoitajat vuodeksi ja nyt on takataskussa sekä viisumi että lentolippu elokuun kymmenennelle päivälle. Ihan hetken päähänpisto Australiaan lähtökään ei ollut ja kävinkin viime syksynä tsekkaamassa miltä se Sydney tuntuu. Ja hyvältähän se tuntui.
Tarkoitukseni on siis päivitellä sekä kaikkea Australiaan vuodeksi lähtöön liittyvää että oman elämäni yllättäviä ja vähemmän yllättäviä käänteitä. Pyrin kirjoittelemaan usein, nettiyhteyksien suinkin salliessa. Toivottavasti viihdytte seurassani!