Do you really hate it here?

Mä haaveilin varmaan viikon kebabista.

Näin päässäni tutun take away-rasian, makoisat ohuet kebab siivut, joista haaveilin ensin syöväni kaikki kuivahtaneet, pienet, kastikkeen ulottumattomiin jääneet palat.
Lopulta lakkasin haaveksimasta ja ostin kebabin. En halunnut rullaa, joten vältin tilaamasta ”rulla”-menun puolelta.

Sain rullan.
Rullan avattuani havaitsin, että 1) itse lihaa oli hyvin vähän ja 2) se ei todellakaan ollut ohutta siivua.
Epätoivoissani yritin löytää ”kuivahtaneita, ohuita paloja”. Ei löytynyt.
Persiljaa (???yök) sisältävä soosi ja juusto ja muu turhake peitti alleen kaiken. Suuttumus nosti päätään. Itkukin kuristi kurkkua. Ja sanat ”I hate this country” vyöryivät ulos.

Aussi nosti päätään pöydän toiselta puolelta. Tuttu painostava hiljaisuus edelsi varovaisella äänellä esitettyä kysymystä ”Do you really hate it here?”

Niin mikä tähän onkaan oikea vastaus. Mä vihaan sitä, ettei täällä löydä kunnon ruisleipää. Eikä kunnon kaurahiutaleita. Ja kaikki liha tuppaa olemaan maustamatonta. Hyvä terveyden kannalta, mutta ei ihmisen, joka ei uskalla käyttää kunnolla mausteita. Kaikki maistuu..no, ei-miltään.

Mä vihaan sitä, että mikään ei edes etäisesti näytä tutulta.
Mä nään lähes päivittäin papukaijoja, kun lenkitän koiria töissä. Siis papukaijoja! Antaisin mitä vaan, että näkisin variksen.
Meidän ikkunan takana asuu lintu, joka kuulostaa jonkun todella ärsyttävän pillin puhallukselta. Ja joka pitää ääntä 24/7. Kuulin saman äänen myös Aussin ikkunan takaa. Ja vessasta. Ja ikkunan takaa. Ja vessasta… Aussista se oli hurjan hauska pila.

Mä vihaan sitä, että täällä käytetään sieniä tiskaamiseen. Oikein oksettaa joka kerta, kun pitää ottaa se kylmän kostea bakteeripesäke käteen.

Ja mä vihaan torakoita. Ja hämähäkkejä. Ja niiden seittejä.
Joka kerta, kun niihin törmää sisällä, tulee ikävä Suomen steriiliä asumista.
Yks päivä seisoin aussin luona kaapin edessä, kun havaitsin jotain sivusilmällä. Pienen pieni hämähäkin seittihän ovessa roikkui. Ja se pienen pieni seitti yhdistyi huomattavasti isompaan, jota asutti 7 hämähäkkiä. Tuli imurille töitä.

Mä vihaan kylmyyttä sisällä talvisin. Ja kuumuutta, kun sattuu vähänkään lämpimämpi päivä. Ja sitä, kun kaikki ovat aina myöhässä.
Ja mä todella, todella, vihaan kaikkia näitä erilaisia s-äänteitä! Miten niihin ei aiemmin olekaan kiinnittänyt liiemmin huomiota.

Mutta kaikista eniten vihaan sitä miten kaukana olen Suomesta, perheestä ja ystävistäni.
Jokainen tapaamani suomalainen on sanonut vihaansa sitä, kun jää paitsi tärkeiden ihmisten elämästä. Ystäväni on raskaana. Siskoni sai toisen lapsensa. Tuntuu pahalta ajatella, etten tulekaan näkemään näitä lapsia ennen ensi kesää. Suomen kesää siis. Sinne on pitkä aika.

Välillä mietin, voisinko olla täällä myös toisen vuoden. Ja ehkä kauemmin. En tiedä.
Aussi kyllä yrittää parhaansa. Kun kebabin jälkeen päädyin mököttämään sänkyyn peiton alle naama seinää vasten, kömpi hän viereeni, suuteli olkapäätä ja pahoitteli huonoa kebabia. Niin kuin se olisi ollut hänen vikansa. Hän myös sanoi yrittävänsä kovasti tehdä täällä olosta minulle mahdollisimman mukavaa. Ja niin hän tekeekin.

Ei, en vihaa täällä oloa. Muuta kuin hetkittäin. Mutta se on sallittua. Onneksi täällä käydään paljon ulkona. Helpottaa kaikkea tätä vihaamista, kun saa muuta ajateltavaa. Sunnuntaina juhlimme ystäväni synttäreitä rannalla.

Hyvä ruoka, parempi mieli.