Aina välillä on jotenkin epäuskoinen fiilis, kun tajuaa, että täällä mä asun. Sydneyssä. Ei siksi, että se ois jotenki ylitsepääsemättömän upeaa. Vaan siksi, että se tuntuu nimenomaan hyvin tavalliselta. Liiankin normaalilta.

Elämä on hirveän helppo ottaa itsestäänselvyytenä. Palmut, aurinko, lämpö… Ne suurimmalla osalla tulee ensimmäisenä Australiasta mieleen.
Tuo yllä oleva kuva edustaa mun perus työpäivää täällä. Tuolla mä kumartelen keräämässä koirien (ripuli) kakkoja maasta ja kerrytän rumaa T-paita rusketusta. Täällä on todella helppo unohtaa Suomen pimeys ja kylmyys.

Mä yritän oppia elämään hetkessä. Vaikka se tarkoittaa sitä, että välillä mä pysähdyn pällistelemään ja ottamaan kuvaa kuin paraskin turisti jostain ihan tavallisesta jutusta, johon valo vain sattuu osumaan taianomaisesti. Minun mielestäni.
Alla hyvä esimerkki. Ihan vaan askelkyykkyjä olin tekemässä.

Mulle on tärkeää säilyttää yhteys Suomeen ja suomalaisuuteen. Käytännössä se tarkoittaa tiivistä yhteydenpitoa perheeseen ja ystäviin. Ja ilokseni olenkin saanut huomata, että todelliset ystävät pitävät aktiivisesti yhteyttä vaikka välimatkaa on paljon.
Pahimpaan koti-ikävään voi käydä ostamassa vaikka Fazerin sinistä Nordic Delistä. Ja näkkileipää. Oli muuten hyvää!
Kannattaa myös hyödyntää Young Finns-tapaamisia. On aina mukava tavata muita suomalaisia.
Eilen juhlittiin October Festien merkeissä. Todella mielenkiintoisia ihmisiä; ujo aussi suomalaisilla vanhemmilla, puoleksi suomalainen baarimikko (oli pakko kysyä, kun oli niin eurooppalaisen näköinen!), töiden perässä tänne muuttaneita…
Seuralaisenani oli kämppikseni Nancy. Myös Aussi piipahti ihastuttamaan ihmisiä. Miten se onnistuukin aina viemään huomion itseensä.
Suomalaiset, jotka koko alkuillan juttelivat pienissä ryhmissä keskenään suomea, tuijottivat Aussia haltioituneina ja ottivat innolla osaa keskusteluun englanniksi. Ei kukaan Nancyn kanssa niin innoissaan jutellut. Mä vihaan ja rakastan tuota Aussin karismaa.

Jokunen ilta sitten vietettiin kämppiksemme Hanhin läksiäisiä. Hän muutti siskonsa luo. Ilta kului korealaisessa ravintolassa ja biliksen merkeissä. Enpä olisi uskonut miten huono siinäkin voi olla. Ei luulisi olevan vaikeaa tähdätä kepillä palloon.

Muitakin muutoksia on ollut ilmassa. Jotkut teistä ovat varmaan jo ihmetelleetkin kuka ja mikä tämä Aussi näissä postauksissa on. Ehkäpä mun pitäisi avata sitä hiukan.. Tapasin Aussin vuoden 2013 lopulla Suomessa. Hän oli siellä lomamatkalla. (Tarkempaa tietoa kaipaavat voivat hypätä ensimmäiseen postaukseen.)

Kun hän palasi Australiaan vaihdeltiin kuulumisia säännöllisesti facebookin kautta. Siitä kuulumisten vaihto pikku hiljaa muuttui flirttailuksi.
Reilu vuosi sitten tulinkin käymään täällä. Majoituin Aussin luo. En oikein ole missään vaiheessa ollut selvillä mitä meidän välillä todella on. Lomaromanssi, todellakin. Nettiflirttailua, kyllä. Mutta muuta?

Palattuani Suomeen pidimme edelleen yhteyttä viikottain.
Jossain vaiheessa olin kovinkin ihastunut Aussiin. Ja oli melkoisen selvää, että myös hän toivoi jotain enemmän. Mutta välissä oli aina liikaa kilometrejä. Koska koin, että emme todellisuudessa tunteneet toisiamme, aloin tapailla muita Suomessa.

Tapasinkin jonkun erityisen. Aussi jäi sivummalle. Seitsemän kuukautta hurahti ihmetellessä omia tunteita. Sitten olikin jo hyvästien paikka.

Ja nyt olen ollut täällä kaksi kuukautta. Olemme ihan konkreettisesti tapailleet Aussin kanssa. Samassa maassa asumisen suoma luksus.
Ja todella viihdyn hänen seurassaan. Sen enempää en osaa enkä uskalla tässä vaiheessa sanoa. Tunteet ovat edelleen hiukan hakusessa. Niitä ehdottomasti on, mutta millaisia ja miten vahvoja.

Yritän elää päivän kerrallaan. Kuka tietää mitä huominen tuo tai miten kauan saamme nauttia toinen toisistamme. Sen verran nautintoaan on kuitenkin rajoitettava, että muiden tapailu on kiellettyä. ”No, I don’t want you to date anyone else”. Tuntuu hyvältä. Nyt ja tässä.