Heipä hei sinne Suomeen! Hetki on vilahtanut viime päivityksestä. Voisin syyttää kiirettä, mutta rehellisesti sanoen stressi on alkanut vaivata, jonka vuoksi olen keskittynyt puhtaasti asioiden hoitamiseen.
Päiväni ovat kuluneet pääasiassa nettikahvilassa ravaamiseen. Olen lähettänyt valehtelematta reilun parikymmentä hakemusta, saanut pari kieltävää vastausta, pari ”säilytämme hakemuksesi tulevan varalle” sähköpostia, käynyt muutamassa työhaastattelussa ja hankkinut huoneen keskustasta.
Ehkäpä ajatus nyt kulkee bloginkin mukana paremmin.

Yllä kuvia eiliseltä kävelyltä. Olen tavannut muutaman kerran täällä asuvan toisen suomalaisen bloggarin, jonka kanssa käveleskelimme eilen ihastelemassa kaupunkia.
Torstaina olisi tiedossa lisää suomalaisia young Finns tapaamisen merkeissä. Ihan mukava tavata hengenheimolaisia ja kuunnella mikä itse kunkin on tänne lennättänyt. Monella se kuulostaa olleen vastakkainen sukupuoli.

Niin kuin jo ylempänä mainitsin, olen käynyt muutamassa työhaastattelussa tällä viikolla.
Eka työ oli mainosten jakamista. Mutta tunteja oli tarjolla vain muutama per viikko ja olisi pitänyt vielä ruveta yrittäjäksi. Ei kiitos, ei ole noiden tuntien arvoista.
Pari muuta haastattelua oli markkinointi- ja myyntityötä. Niissä hommissa yrityksen pyörittäminen katsotaan isoksi eduksi.
Haastattelut itsessään eivät paljon viittä minuuttia kauemmin kestäneet. Se on lyhyt aika vakuuttaa haastattelija! Itse koin, että ensimmäinen haastattelu ei mennyt ihan putkeen, mutta yllätyksekseni juuri sieltä halutaan minut takaisin maanantaina.
Niinpä maanantaina on edessä työpäivä heidän tiimissään. Näen mitä työ käytännössä on ja he arvioivat miten sopisin porukkaan.
Jonkin sortin takapiru kuiskii korvaani, että kyseessä on yrittäjä-homma (haastattelija kysyi näkisinkö itseni perustamassa yritystä tänne), mutta ajattelin pysyä avoimin mielin ja käydä tsekkaamassa työn ennen päätöksiä. Tässä työssä on kuitenkin toisen vuoden viisumin sekä sponsori viisumin mahdollisuus. Ihan hyvät vaihtoehdot ihmiselle, jonka tulevaisuus on täysin auki.

Alla olevassa kuvassa palkitsin itseni haastattelussa menestymisessä kahvilla tulevilla kotikulmillani. Olen kyllä täysin rakastunut tuohon alueeseen! Rakennus on ihana, se on ihan ydinkeskustassa, puisto vieressä, kahviloita ja hyviä ravintoloita sekä elokuvateatteri muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Jopa Aussi oli sitä mieltä, että muutan erinomaiselle alueelle. Hän toki taitaa nähdä päässään vain rakennuksen uima-allasosaston saunoineen. Odottaakin kuulemma jo kutsua.

Aussista (ja postauksen otsikosta puheenollen) olen viettänyt viime yön yksin täällä Arncliffessä. Luojan kiitos ei tuullut! Silloin nimittäin kuulostaa siltä kuin joku liikkuisi muualla asunnossa. Minun vainoharhaisella luonteellani nukkuminen on tuolloin täys mahdottomuus.

Ai niin, ja kyllä täällä olooni on muutama vähän rentouttavampikin ilta mahtunut. Ei mene ihan kaikki aika stressaamiseen.
Yhtenä iltana kävimme laulamassa karaokea. Tai no. Aussi lauloi, me suomalaiset kuunneltiin. Suunnitelmat meni vähän mönkään, kun kumpikaan Aussin kavereista ei päässytkään paikalle. Onneksi minä olin kutsunut myös omaa seuraa. Saatiinkin sit kunnon private show. Ja mikäs siinä, Aussi on uskomaton laulaja.

Olen ollut myös parilla Aussin keikalla apuna. Ne ovatkin olleet erikoisia tilanteita. Ensimmäinen keikka oli hotellissa, joka ainakaan Aussin mukaan ei oikein ole mistään kotoisin. Esiintymisalue oli pieni ja nurkassa, johon ei oikein päässyt järkevästi edes kuuntelemaan. Istuskelin siinä lähettyvillä ja ihmiset kävivät aina välillä esittäytymässä ”muusikon tyttökaverille”. Erikoisia ”So you are the musician’s gf, cool, nice to meet you”-tilanteita, joihin en itse ehtinyt edes reagoida, kun kättelijä oli jo poistunut paikalta.
Tehdessämme lähtöä, yksi mies koki vielä aiheelliseksi käydä toteamassa Aussille, että ajattelikin minun olevan hänen seuralaisensa. Yksinäinen nainen baarissa on ilmeisesti erikoisuus.
Toinen keikka olikin paljon paremmissa puitteissa ja paljon vaativampi. Aussin tehtävä oli saada ihmiset tanssilattialle. Ja sehän onnistui. Itsekin kannoin korteni kekoon tuoden mukanani kolme miestä, jotka pyysivät minut seuraansa. Mitäpä en tekisi täyden tanssilattian eteen. Tavatessamme yksi ilta Aussin kaverin illallisella, Aussi viihdytti tätä kertomalla siitä avuttomuuden tunteesta, joka hänellä oli katsellessaan näiden kolmen miehen iskuyrityksiä. Heh. Miehet on hyvä pitää hiukan varpaillaan.

Olen tavannut tämän Aussin parhaan kaverin nyt pari kertaa. Ja hän on kyllä todella mukava tuttavuus. Todella avoin ja ystävällinen. Ihan muuta kuin mitä olen täällä Aussin piireistä oppinut.
Mielestäni on jotenkin erikoista millaisia ystävyyssuhteita Aussi ylläpitää. Välillä tuntuu kuin olisi takaisin yläasteella, jossa esitetään mukavaa tavatessa, mutta selän takana puhutaankin todella epäkunnioittavasti. Ja olen vieläpä itse todistanut tällaista käytöstä.
Itse en pidä tällaisia ihmisiä elämässäni. On mielestäni ajan haaskausta ylläpitää ihmissuhteita joista puuttuu molemminpuolinen kunnioitus. Kaikesta ei tarvitse toisessa pitää, eikä samoja mielipiteitä tarvitse jakaa, mutta niitä pitää kunnioittaa.
Ja älkää ymmärtäkö minua väärin, itsehän rakastan jauhaa paskaa muista ihan yhtä paljon kuin suurin osa ihmisistä. Mikäs sen viihdyttävämpää kuin tuomita jonkun toisen elämää. Mutta itse teen tätä vain niiden kohdalla, joista en todellakaan pidä enkä esitäkään pitäväni. Ja näitä ihmisiä ei elämässäni tällä hetkellä ole (koulustahan valmistuin jo hetki sitten). Kaveria esittävät paskanjauhajat ovat myrkky, jota en itse omaan elämääni halua. No, ainakin olemme saaneet hyviä keskusteluja aiheesta.

Valmistin pari iltaa sitten romanttisen illallisen. Tuli yksi ilta puheeksi, miten hän todella tykkää syödä jonkun kanssa, niinpä ajattelin kerrankin tällaisen luksuksen järjestää.
Aussi on myös pyytänyt minua pari kertaa kokkaamaan itselleen (jos äitisi on saanut koulutuksen alalle ja opettanut sinua pienestä pitäen, älä, toistan älä, mainitse tätä miehelle. Ainakaan Aussille) ja kun ruoka on läpäissyt tarkat laatuvaatimukset (”it’s really nice that you didn’t over-cook this, most people do”), saakin unohtaa itse palveltavana olemisen. Koska Aussi kehtaa kyllä pyytää. Oli kyse ruuasta tai hieronnasta (nimim. Olenpa-jo-hieronutkin-häntä-pari-kertaa-vaikka-vihaan-hieromista).

Anyway, back to dinner…Niin kuin jokainen voi alla olevasta kuvasta nähdä, ruoka veti vertoja jopa Gordon Ramsayn pöperöille. Kaikki oli viimeisen päälle ajoitettu siihen 9-9.30pm, kun Aussin piti olla kotona. Liha oli rapeaa päältä, mehevää sisältä. Bataattisose täydellisen pehmeää ja parsat juuri sopivan rapsakoita tarkan 2 minuutin keittämisen jälkeen. Viini oli viileää ja kynttilät kuumia. Ja kaikki aseteltu lautaselle tasan minuuttia ennen kuin Aussin piti lähettämänsä viestin mukaan olla kotona.

Kului minuutti. Kului kaksi. Kului vittu 30 minuuttia. Siinä ajassa mä ehdin syödä oman ruokani lämpimänä ja Aussin ruoka ehti kylmettyä ja parsat löystyä. No, opin kerrasta. Saa Aussi odotella seuraavaa yhteistä illallista.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

P.S. Seuraava postaus tuleeki piakkoin, kunhan maanantaina pääsen tutustumaan kämppiksiini ja räpsimään kuvia uudesta asuinpaikastani. Siitä työpäivästäkin on sit varmaan kerrottavaa.