Terveiset alpakkafarmilta!

Täällä on nyt oltu 5 viikkoa. On kyllä nopeasti mennyt tuo aika. Ja olen todella nauttinut olostani.
Maisemat ovat upeat! Vihreät, rehevät vuoristot ympäröivät tätäkin farmia.
Aina kaupungissa unohtaa, mikä autuus mielen valtaakaan maaseudulla. Tai ehkä se olen vain minä, maaseudun kasvatti, mutta jollain tavalla olen aina saanut voimaa luonnosta. Pitkät metsälenkit koirien kanssa olivat vuosia tärkeä keino stressin hallintaan. Mikään ei eheytä sielua niin kuin luonto.

Mitä alpakkafarmilla sitten oikein tehdään? Hoidetaan rokotukset/loishäädöt alpakoille.
Se onkin muuten homma.

Alpakat eivät ole lemmikkejä. Nämä 150 alpakkaa elävät omissa laumoissaan ulkona vuoden ympäri. Me ihmiset olemme niille joko ruuan lähde tai peloke. Ne eivät kiinny ihmisiin niin kuin esimerkiksi koirat. Ruokaan kyllä, ihmisiin ei.

Eli pelko on niiden ensimmäinen reaktio meidät nähdessään. Niin kuin monella muullakin eläimellä.
Oli kyseessä alpakoiden siirto laitumelta toiselle tai nämä hoitotoimenpiteet, karkuun pitäisi päästä. Ja kun se ei ole vaihtoehto, hanttiin pistetään ihan tosissaan. Saa varoa, ettei murra omia luitaan potkun seurauksena tai saa todella ällöttävää sylkäisyä päälleen.

Mitä muuta alpakoiden hoitoon kuuluu?
Tietysti villan kerääminen, mutta se ei ole vielä ajankohtaista. Se tapahtuu joka toinen vuosi ja on edessä Elokuussa. Se on kuulemma kova homma, saas nähdä olenko täällä silloin apuna.
Alpakkavauvojen käsinsyöttö jos ja kun emot eivät siihen pysty. Jostain syystä emot eivät aina joko kiinnostu poikasistaan tai eivät yksinkertaisesti tuota tarpeeksi maitoa elättääkseen jälkeläisiään. Tällöin meidän pitää puuttua tilanteeseen ja erottaa poikaset emoistaan, jotta ne voidaan syöttää tuttipullolla muutaman tunnin välein.
Myöskään tällöin käsinsyötetyt alpakat eivät osoita sen kummempaa kiintymystä meihin syöttäjiin. Luokse tullaan vain kun on nälkä.

Alpakoita myös siirrellään laitumien välillä ja laitumia tarkastellaan kuolleiden/jumiin jääneiden varalta. Ja kyllä, valitettavasti käärmeet tappavat alpakoita ajoittain. Ollaan kuitenkin Australiassa, jossa on suhteellisen paljon myrkyllisiä/tappavia eläimiä.

​Meillä on täällä myös muita eläimiä; lampaita, marsuja, kanoja, undulaatteja, papukaijoja, kakadu ja kaneja. Tästä päästäänkin paljon minua viime aikoina askarruttaneeseen aiheeseen. Nimittäin eläinten hyvinvointiin. Meillä on täällä paljon marsuja. Kaikki leikkaamattomia, mikä selittää jatkuvasti kasvavan määrän. Vielä toistaiseksi niillä on tarpeeksi tilaa. Mutta ei pitkään.   Meillä on myös 5 kania. Äiti, isä ja poikaset. Niillä oli kaikilla hyvällä tuurilla neliön verran tilaa häkissään. Päivät pitkät ne vain makasivat. Ei toki tilaa ollut muuta tehdäkään. (Mainitsinko jo, että ovat siis jättikaneja?)Kunnes minä rakensin niille uuden kodin isoon lintuhäkkiin, joka oli aiemmin täynnä lintuja. (Salama tappoi kaikki.) Nyt kolme niistä asuu siellä. Kaksi muuta ovat tilalla asuvan perheen lemmikkejä, joten jäivät heidän pihaan tähän aiemmin mainittuun pieneen häkkiin. Ja tilan linnut? Ne asuvat pienen pienissä häkeissä. Kanat täysin ilman virikkeitä, pehmikkeitä, yhtään mitään. Papukaijoilla ei ole edes tilaa levittää siipiään. Ja kakadu on niin stressaantunut, että kulkee häkin laidasta laitaan. Yhtenään. Taukoamatta. Ja undulaatit ovat lihavia. Ai niin, ja onhan täällä 3 koiraakin. Sisällä. 24/7. Ulos päästetään vain tarpeilleen pikaisesti. Ja näistä eläimistä iso osa on siis isäntä perheen rakkaita lemmikkejä.En ymmärrä missä on vika. Onko kyse ajattelemattomuudesta vai vähä-älyisyydestä? Kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan, oli kyseessä eläin tai ihminen? Vai ajatellaanko me ihmiset, että meitä kehittymättömämmät lajit eivät koe stressiä, pelkoa tai ylipäätään ajattele mitään?  

Minulta on joskus kysytty, miksi teen niin paljon koirieni eteen. Miksi ulkoilutin niitä vähintään pari tuntia joka päivä? Miksi juoksin niiden kanssa harrastuksissa, miksi koulutin ja miksi koirillani oli tarkat rajat?

Koska koirat eivät ole ihmisiä. Koska niille ei riitä se, että tv:ssä on menossa lempiohjelma ja ulkona sataa. Tai vain laiskottaa. Koirien elimistö on erilainen kuin meidän. Ne vaativat eri asioita kuin me ihmiset. Lajinomaisia asioita ruokavalion, liikunnan ja elinympäristön suhteen voidakseen hyvin, niin kuin kaikki eläimet. (Joskin täytyy myöntää, että hälyttävän moni ihminenkään vähät välittää omasta hyvinvoinnistaan.)

Minä tein parhaani tarjotakseni koirilleni mahdollisimman hyvät oltavat niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja se on mielestäni jokaikisen velvollisuus, joka eläimen hankkii. Sen olemme velkaa kaikille näille eläimille, jotka olemme luonnosta tuoneet omaksi iloksemme ja hyödyksemme. Siksi minua suututtaa nähdä tällaista välinpitämättömyyttä ympärilläni.
Ja nämä ovat ”rakkaita” lemmikkejä. Kunnioituksen ja inhimillisen kohtelun puute tuotantoeläinpuolella on aivan oma lukunsa.

Missä menee raja, kun mietitään eläinten hyvinvointia, onko se määriteltävissä lajikohtaisesti vai kuuluuko eläimille samat oikeudet kuin meille ihmisille? Tässä syy miksi eläinsuojelaki Suomessa tuntuu usein riittämättömältä. On hyvin vaikea asettaa yleispäteviä lakeja/ohjeita eläinten hyvinvointiin liittyen.
Itse pyrin luonnonmukaisuuteen. Eläimille tulisi tarjota mahdollisuus lajille ominaiseen käytökseen. Oli kyseessä lemmikki tai tuotantoeläin, elämän pituudesta viis, tulisi jokaisen eläimen elämän olla laadukasta ja mielekästä. Luonto on julma, mutta meidän ei tarvitse olla.

P.S. Eläinsuojeluviranomaisen työ kiinnostaa minua suuresti. Näkyykö se?