Kaikki on hyvin. Aurinko paistaa. On lämmintä, kuumaa jopa, vaikka on Tammikuu. Sielläpä kärvistelette kylmän talvenne kanssa. Ei ole loskaa ikävä täällä.

Melkein seitsemän kuukautta täällä asumista takana. Ihmiset ovat hyvällä tuulella, johtuu varmaan kaikesta tästä auringosta. Vastaantulijoille hymyillään. Se on yllättävän mukavaa.
Olen nyt pari kuukautta asunut Aussin luona. Sovittiin, että se on fiksuinta, kun kuitenkin muutenkin koko ajan ollaan yhdessä. Ja hyvin on mennyt. Ainostaan kerran ollaan riidelty. Se oli silloin kun mun, nimestä kiitos Aussille, Evil twin otti ohjat.
Mä oon Kaksoset horoskooppi merkiltäni. Täysin epäoleellista, paitsi että se kuvaa minua hyvin.

Minussa on monta eri puolta. On työminä; aikaansaava, ahkera ja kunnianhimoinen. Se jolle ollaan tarjottu sponsori sopimusta täällä ja joka saa enemmän tunteja kuin yrityksessä vuosia työskennelleet. Se, jolta paikan pomo kysyy neuvoja yrityksen pyörittämisen suhteen.
On sosiaalinen minä; hän joka nauttii ihmisistä ympärillään, joka on uskollinen ystävä ja hauskaa seuraa. On myös erakko-minä, joka viihtyy yksin nauttien olostaan ilman ketään muuta. Ja on myös tämä surullisen kuuluisa Evil twin.

Hän on nimensä veroinen; kylmä, sisäänpäin kääntynyt, läheiset ulkopuolelle jättävä. Evil twin ei tarvitse ketään eikä mitään vaan rakentaa ympärilleen muurin, jonka läpi ei pääse kukaan.
Se on tunne, joka hukuttaa alleen ja saa kaiken tuntumaan raskaalta. Selittämätön paine valtaa koko kehoni, kaikki tuntuu merkityksettömältä. Olen lopen uupunut. Mikään määrä aurinkoa tai tuntemattomien hymyjä ei tavoita minua silloin.

Kun Evil twin ottaa vallan, sitä on mahdoton karistaa. Häntä ei saa puhumalla pois. Hän poistuu, kun on valmis. Olen täällä ymmärtänyt, että hän oli osa aiempaa parisuhdettanikin. Hän ei halua sopia, hän ei halua jakaa kipuaan. Ja hän syyllistää toista ihmistä siitä, ettei tämä näe pahaa oloa kylmyyden takana. Hän pelottaa Aussia.
Evil twin otti vallan, kun olimme karaokessa Aussin ystävien kanssa. Katselin ympärilleni hämärässä huoneessa. Olin tullut sinne myöhemmin kuin muut, suoraan töistä, 12 tunnin työvuoron jälkeen. Olin nälkäinen.
Huone oli täynnä äänekkäitä, villisti tanssivia ja eläytyen laulavia ihmisiä. Tummaihoisia ja aasialaisia. Aussi rakasti kaikkea sitä. Hän nauroi ja lauloi muiden mukana.
Silloin Hän aloitti kuiskimisen ”Katso ympärillesi. Sinulla ei ole mitään yhteistä näiden ihmisten kanssa. Et kuulu tähän huoneeseen. Tähän maahan.” Ja se tuttu synkkyys vyöryi ylitseni imien itseensä kaiken ilon.

Olen lukenut, että kun asuu muussa maassa, noin puolen vuoden jälkeen mielen valtaa apeus. Ihan sama miten hauskaa sinulla on ollut, kuinka monta ystävää olet saanut ja miten paljon nauttinut olostasi, moni ottaa suunnan kotiin näiden ensimmäisten masentavien tunteiden ilmaannuttua. Mutta se on normaalia. Kaipaat kotiin. Kaipaat omaa kulttuuriasi. Tuttuja naamoja, tuttuja tapoja. Tämä on se hetki, kun Evil twin näkee tilaisuutensa tulleen. Hän iskee, kun olet heikoimmillasi. Hän yrittää suojella sinua. Kyseenalaisin menetelmin, mutta kuitenkin.

Kun luot ympärillesi muurin, paha pysyy ulkopuolella. Kukaan ei pääse satuttamaan, kun et päästä ketään lähellesi. Kun et jaa kipujasi, kukaan ei voi tuomita.
Kukaan ei voi myöskään lohduttaa. Hyvä olokaan ei pääse sisälle.

Sanotaan, että ulkomailla asuminen kasvattaa. Tässä on minun kasvun paikkani.
Onneksi pahan olon voi yrittää pitää loitolla. Minut edelleen valtaa selittämätön apeus. Sitä tapahtuu itse asiassa melko usein. Mutta silloin hengitän syvään ja muistutan itselleni; elän unelmaani. Eikä Evil twin saa otettaan minusta.
Hyvät ystävät ja suomalainen seura helpottavat koti-ikävää täällä kaukana.

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2016 kaikille sinne koto-Suomeen!

Ja nöyrimmät pahoittelut tästä pitkästä hiljaiselosta. Kun on vääntänyt yli 50 tunnin työviikkoa viimeiset 5 viikkoa, ei aika eikä energia tahdo riittää ylimääräiseen.

Anyway, nyt kun uusi vuosi on vaihtunut, onkin hyvä aika vilkaista ajassa taaksepäin. Viime vuosi (tai oikeastaan viimeiset kaksi vuotta) piti sisällään paljon suuria muutoksia. Suurimpina niistä yrityksestä luopuminen ja tänne Sydneyiin muutto. Siskoni sai toisen lapsensa. Ja meni kihloihin. Ihania asioita kaikki.

Viime vuosi piti sisällään paljon rakkautta, innostusta ja onnea. Mutta myös stressiä, epävarmuutta ja pelkoa. Pelkoa tulevaisuudesta. Tänne muutto oli yksi pelottavimmista päätöksistä elämässäni. Tuli luovuttua kaikesta, heitettyä itsensä tyhjän päälle. Ja arvatkaapa mitä? Kyllä se elämä kantaa.

Olen asunut täällä kohta 5 kuukautta. Ensimmäinen kuukausi oli pelonsekaista ”rahat loppuu, en ikinä löydä töitä”- panikointia.
Mutta löytyihän se työpaikka. Eikä mikä tahansa, vaan oma unelmatyö koirien parissa. Ja mikä parasta, olen löytänyt työpaikan, jossa työpanostani todella arvostetaan. Työtuntini alkoivat yhdeksällä tunnilla viikossa, mutta jo vajaassa parissa kuukaudessa pääsin tekemään täyttä työviikkoa. Ja nyt tosiaan viimeiset 5 viikkoa olen tehnyt yli 50 tuntia viikossa.
Minusta pidetään töissä niin paljon, että ovat alkaneet kysellä haluanko jäädä pidemmäksi aikaa. He irtisanoivat jo yhden työntekijän ja nyt uudelle vuodelle on kuulemma luvassa lisää muutoksia.
Suunnitelmissa on irtisanoa vielä yksi henkilö ja antaa hänen tuntinsa minulle. Miten paljon se sitten tekekään, ei väliä. Nyt kun itsellä ei ole muuta kuin aikaa, hyvin mielelläni työskentelen niin paljon kuin vaan mahdollista. Aika näyttää tarjoavatko sponsori viisumia. Muussa tapauksessa farmi kutsuu maaliskuun alussa.

Tässä vielä kuva veikeistä työkavereistani.

Ja on täällä töiden ohella ehtinyt nauttimaankin elämästä. Etenkin tämä viikko on mennyt leppoisasti lomaillen. On tullut nukuttua pitkään, käytyä kävelyillä, rannalla, elokuvissa, syömässä… Käärmemieskin tavattiin.

Olen asunut viime viikot Aussin luona. Olen yrittänyt etsiä huonetta työpaikan lähettyviltä, mutta vähän heikolta näyttää. Ja mikäs tässä, vietämme niin tiivisti aikaa yhdessä, että joka tapauksessa olisin täällä koko ajan. Nyt säästyy kamojen raahaamiselta ees taas.
Olemme viettäneet aikaa myös hänen vanhempiensa kanssa. Todella lämpimiä ihmisiä, tulee aina hyvin tervetullut olo.

Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä asiat ovat hyvin.
Toki elämäni täällä on vasta alussa ja tunteet edelleen heittelee kaipauksen ja onnellisuuden välimaastossa. Kun minulta kysytään jäänkö tänne, on vastaus edelleen ”en tiedä”.
Ja minä tiedän aina. Minulla on aina suunnitelma, aina jokin suunta jota kohti mennä. Nytkin näen edessäni kaksi tietä, toinen vie vuoden jälkeen takaisin kotiin. Toinen jää tänne. Kumpaa kävelen, jää nähtäväksi. Siksi en tehnyt uudenvuoden lupauksia.

Antaa elämän kuljettaa.

P.S. Aloitin uuden vuoden mitä parhaimmalla tavalla; rannalla löhöten, uiden ja syömällä kunnon pihvin. Ja tänään alkaa taas säännöllinen kuntoilu. Lihakset, täältä tullaan!