Kävimme äitienpäivänä kiertämässä Maaningalla sijaitsevan Patalahden luonnonsuojelualueen rengasreitin. Kierros on noin 5 km pitkä ja sen varrelta löytyy kolme lintutornia sekä yksi laavu, siitä lisää myöhemmin. Lisäksi toinen laavu on ilmeisesti rakenteilla.

Tiet reitillä on erittäin hyvät ja helppokulkuiset, melkein menisi lastenrattaillakin, ja opasteet sitäkin paremmat. Reitti on selkeä ympyrä, eikä sillä voi eksyä.

-Tenavainen otti tämän kuvan taustalla näkyvän lumen vuoksi-

Lintutornit olivat jokainen eri puolilla kosteikkoa ja niissä oli tosi hyvä näkyvyys. Tornissa kannattaakin rauhoittua ja pysähtyä ihan oikeasti. Kiikarit vaan silmille ja pikkuhiljaa katselemaan joka suuntaan niin näkee aivan varmasti monta erilaista lintua, sekä tietysti aivan upeaa ja rauhoittavaa luontoa.

Me näimme ’normilintujen’ lisäksi mm. töyhtöhyyppiä, ruskosuohaukkoja, joutsenia, haikaroita (ajattelimme ensin että harmaa- mutta luimme jälkeenpäin että paikka vetää kaulushaikaroita, joten oli varmaan niitä) ja kuovia. Lisäksi kuulimme monia erilaisia ääntelyitä joista yksi oli  mielestämme taivaanvuohi. 

Matkan varrella on kaksi siltaa jotka tietysti on aina mukavia kun saa heittää veteen kiviä ja oksia. Siinä sitä vaan on jotakin taikaa.

Kuten varmasti kaikilla on huulilla tämänhetkinen sää Suomessa, myös meille sattui erittäin lämmin patikointikeli. Lämpötila oli jossain 23-27 tienoilla ja siksi vettä meni paljon. Retkemme kesti 4 tuntia ja vettä meillä oli mukana 4 litraa. Siitä vähän reilu litra meni ruokiin ja kahviin, ja loput riitti juuri ja juuri juomavedeksi. Viimeiset tipat juotiin parkkipaikalla.

Reitti kiersi pienen pätkän metsänkin puolella ja siellä me keräsimme tenavan kanssa risuja kainalot täyteen että saadaan testata laavupaikalla uutta äitienpäivälahjaani, risukeitintä.

Laavu tosiaan oli, mutta sinne meno olikin oma juttunsa. Tulvan vuoksi silta ei alkanut polun varrelta vaan välissä oli vettä soutuveneen verran. Vene, jonka joku oli apuvälineeksi jättänyt, oli kuitenkin aika keinuvainen ja täynnä vettä. Pojat olivatkin aika epäileväisiä siitä että ihanko oikeasti vanhemmat meinaa meidät tuosta viedä, mutta lähtivät kuitenkin hienosti seikkailuun mukaan. Yhteistyöllä ja hienolla suunnittelulla saimme kaiken, itsemme ja tavaramme sillalle kuivina. Sillan toisella puolella oli tosin seuraava koitos kun vesi oli noussut myös sinne puolelle, luonnollisesti. Selvisimme siitäkin ja pääsimme leirin pystytykseen voittajafiiliksillä.

Pojat laittoi tulet trangiaan sekä uuteen risukeittimeen ja nautiskelimme aivan mahtavasta kelistä samalla kun kokkailimme lounasta kauniin maiseman ympäröimänä.

Risukeitin oli kyllä juurikin niin mahtava kapistus kuin olimme sen uskoneetkin olevan ja tulee kyllä olemaan tulevilla vaelluksilla iltojen tunnelmanluoja. Voin jo niin nähdä meidän polttelevan risuja teltan vieressä loikoillen, veden liplutellessa koskessa ja lintujen laulellessa puissa. Ai että.

Jollain ihmeellä pääsimme laavulta myös pois kuivina (selviytyjä-radasta, kuten tenava sanoi) ja parkkipaikalle olikin sitten enää ihan pikkuruinen matka. Vielä vähän maiseman ihastelua ja viimeinen silta. Luonnollisesti muutamat kivet veteen, plompsis, yksi kalan pään hämmästely sekä pakollinen selfie ja hyvillä mielillä kohti kotia ja mummoja moikkaamaan.

Olipas ehkä yksi hienoimmista äitienpäivistä, mitä nyt tytär vähän puuttui matkasta♥

Voi kunpa kesä jatkuisi tälläisena,

Toivoen Minna ja Kime