Nyt on viikonlopun aikana ollut mieli vaihteeksi syvässä päädyssä. Niiku lähes aina muutenkin. Merkityksen liittäminen ja löytäminen asioihin käy melkein päivätyöstä, paitsi, että se ei lopu kahdeksan tunnin jälkeen. Miesystäväni oli mökillä isänsä kanssa ja kotona oli sillä aikaa hiljaista ja rauhallista tämmöiseen pohdiskeluun kaikessa rauhassa.

Olen 28-vuotias ja en vieläkään tiedä ”mikä haluaisin olla isona”. Eikä tarvitsekaan välttämättä, mutta tavallaan haluaisi jonkinlaisesta narusta saada kiinni. Olen valmistunut rakennusmaalariksi vuonna 2017 ja monta vuotta tehnyt niitä töitä ja sitä kautta päässyt tekemään kaikkea muutakin rakennusalan hommia. Tästä kokemuksesta inspiroituneena ajattelin loogisimman vaihtoehdon olevan jatko-opiskelu rakennusinsinööriksi. Pääsin kouluun -21, mutta puolen vuoden sisällä huomasin, ettei se todellakaan ollut se – The thing. Jäin välivuodelle -> menin takaisin oman alan töihin ja vuoden kuluttua palasin kouluun katsomaan uudestaan. Tällä kertaa monimuoto toteutuksella. Ei ei ei EI, sakkasi ja pahasti. 🧑🏼‍🦯‍➡️

Oli jokseenkin epäonnistunut olo. Lähinnä se tuli siitä, kun sai kuulla paljon kuittailuja kesken jättämisestä. Monelta kuulin myös heittoja, että ”ei insinöörin papereista haittaakaan olisi ollut”. Noh, joo ja ei. En tiedä, miksi olisi pitänyt käydä neljän vuoden opinnot, kun tietää ettei tule tekemään niitä töitä? Olen kuitenkin iloinen, että menin ja hain, niin tiesin sulkea sen sitten pois.

Oman alan hommat loppui talvi aikaan ja hain muidenkin alojen töihin, että puuhastelisi jotakin ja olisi tuloja. Pääsin vakituiseksi työntekijäksi kiinteistöhuollolle siivoojan työhön. Harmitti palkkatason lasku aika merkittävästi, mutta olin iloinen varmasta työpaikasta ja uuden oppimisesta. Rappukäytäviä ja saunoja siivotessa aina pohdin, että mitä seuraavaksi? Halusin kouluttautua, mutta mihin? Törmäsinkin sitten Tradenomi opintoihin ja se tuntui jotenkin oikealta. Todella erilainen ala, mitä olen aina tehnyt. Noh, carpe diem ja hakemaan. Pääsin kouluun. JEE ! ✨

Nyt on ensimmäinen lukuvuosi takana ja ensimmäistä kesälomaa viettämässä. Ei sakkaa ja tuntuu siltä, että tämä kuuluu minulle. HUH.

Itse pohdinnan jäävuoren huippuun

Nyt varsinaiseen pohdintaan. Olen kesän aikana harrastanut paljon itsetutkiskelua ja pohtinut, millainen ihminen olen ja millaista työtä haluaisin tulevaisuudessa tehdä? Jaa a. Yrittäjä olen halunnut olla ihan aina, mutta minkä alan? Minkälaista työtä? Olen ihmisenä kyllä avoin ja tykkään auttaa ja opastaa ihmisiä tarvittaessa, mutta sitä en jaksaisi työkseni 40 tuntia viikossa. Olen ja en ole ihmis ihminen. Pidän myös yksin työskentelystä ja koen suoriutuvani työstäni paremmin sillein. Kuormitun ihmisistä helposti, varsinkin jos täytyy jatkuvasti olla tekemisissä tai samassa tilassa. On niitä harvoja yksilöitä, kenen seura ei kuormita, kun kemiat kohtaa hyvin ja on jonkinlainen ”hiljainen ymmärrys”. Tykkään tehdä käsillä ja olen luova ja paljon ideoita löytyy moneen lähtöön ja haluan opetella paljon kaikkea. Pidän uuden oppimisesta. Olen myös vähän tuuliviiri. Innostun jostain, mistä etsin paljon tietoa ja haluan oppia ja tehdä. Seuraavalla viikolla on taas uusi juttu, mikä vie ajan ja ajatukset. Voisiko nämä kaksi yhdistää?

• Väli kommenttina: Olen kyllä omalla tavallaan ehkä kateellinen niille ihmisille, jotka on aina tiennyt, mitä haluaa tehdä tai ollut selkeä intohimo johonkin asiaan. Toki iloinen myös, koska se on oikeasti aika mahtava juttu! Eikä mitenkään itsestään selvä asia.

Noh, eikai pidä liikaan päätänsä vaivata (näin sanon, toisin teen 😂), kun opintojakin on vielä jäljellä reilu pari vuotta. Erikoistun kaupallistamiseen niin uskon, että sillä haaralla on minun laisellekin ihmiselle oma paikka tai vaihtoehtoisesti voin uuden oppimista hyödyntää omalla polullani. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan uuden lukuvuoden alkua. 📖

Ihanaa syksyn alkua kaikille 🍁!

P.s. tiedätkö sie, mikä haluat olla isona? Vai onko ollut aina selkeä suunta? Olisi mielenkiintoista tietää 🙈