The X Factor, tai: Poikaystävän entisistä tyttöystävistä
Viime viikkoiseen tekstiini tullut kommentti sai minut miettimään jälleen kerran eksiä. Ei tosin omiani, vaan nyksäni eksiä, sekä eksieni eksiä. Ja sitä, miksi kumppanien entisten ajatellaan aina olevan jonkinlainen uhka. Jostain syystä mielikuva erityisesti naisista tällaisina eksiä hylkivinä, loputtoman kateellisina ja epävarmoina olentoina porskuttaa yhä vahvana.
Paskapuhetta! Useista epäonnistuneista suhteistani sekä suhteiden kaltaisista viritelmistäni on nimittäin, ikäänkuin sivutuotteina, syntynyt hyviä ystävyyssuhteita – nimittäin niiden eksien kanssa.
En suinkaan väitä, että kumppanin entisten kanssa tulisi välittömästi olla ylimpiä ystäviä. Lievä mustasukkaisuus ja itsen vertailu nyksän eksään lienevät usein aika väistämätön osa uuden suhteen alkua. Ainoastaan maagisen hyvällä itsetunnolla varustetut yksilöt eivät koskaan vertaa itseään muihin. Me kaikki muut kyllä vertaamme, ainakin hetken. Ja se on ihan ookoo. Mutta koska emme ole viisivuotiaita, on vertailu ja etenkin siitä johtuva mustasukkaisuus parasta pian heittää romukoppaan.
Sillä jos jotakin uudesta kumppanistasi tiedät, on se tämä: tyypillä on pirun hyvä naismaku. Onhan hän sinun kanssasi! Niinpä tämän entisetkin ovat suurella todennäköisyydellä oikein mainioita tyyppejä. Ja minulla on tästä asiasta konkreettista kokemusta.
Kymmenisen vuotta sitten erästä nuorta miestä tapaillessani tutustuin muutaman mutkan kautta tämän entiseen tyttöystävään. Tyttö ei ollut tapailustamme lainkaan ilahtunut, ja alku aina hankalaa, mutta lopputulos oli loistava: vähitellen muodostunut ystävyys on säilynyt aina tähän päivään saakka, vaikka kyseinen kundi on pudonnut meidän molempien kelkasta jo vuosia sitten.
Eräs entinen avomieheni ja minä taas emme ole enää missään tekemisissä. Sen sijaan tapaan yhä säännöllisesti tämän entistä tyttöystävää, johon tutustuin ollessani yhdessä kyseisen miehen kanssa. Kyseessä on oikein mainio nainen, ja olen onnellinen siitä että tutustuimme – niin erikoiset kuin olosuhteet olivatkin.
Olen siis vakaasti sitä mieltä, ettei kumppaneiden entisiä kannata suoralta kädeltä luokitella vihollisiksi. En myöskään usko, että suurin osa naisista näin tekisi. Miksi siis myytti naisista pikkumaisina olentoina, jotka päätyvät kissatappeluihin poikaystäviensä eksien kanssa, elää yhä?
Kamoon – vuosi on 2012, voitaisiinko tällaiset vanhat lorut jo unohtaa? Taottaisiin sen sijaan päähämme nämä faktat:
-
Naiset eivät ole jonkinlaisia tunteidensa vietävissä olevia ja täysin epärationaalisia imbesillejä.
-
Ystävyyssuhteet kestävät usein parisuhteita pidempään.
-
Edes Johnny Depp ei olisi kissatappelun arvoinen.
Mitä mieltä te olette? Kumppanin entiset – uhka, vai sittenkin mahdollisuus ystävyyteen?
Psst! Katso myös aiemmat eksäkeskustelut:
Kuvat: someecards.com, sodahead.com