Yöpöydällä, tai: What Shamu taught me about life, love, and marriage
What Shamu Taught Me About Life, Love, and Marriage sai alkunsa Amy Sutherlandin kirjoittaessa kirjaa eksoottisten eläinten kouluttajista. Muun muassa Shamu-valaan, Rosie-paviaanin ja yhden kiukkuisen kamelin koulutusta seuratessaan Sutherland oppi miten eläimille opetetaan uusia temppuja tai ”käytöksiä” (pieni osa kerrallaan), miten epätoivotuista käytöksistä päästään eroon (opettamalla eläimelle jotakin uutta, epätoivotun käytöksen kanssa epäyhteensopivaa) – ja miten samoja kikkoja voi käyttää myös ihmisiin. Sutherland päätti kokeilla eläintenkouluttajien tekniikoita aviomieheensä ja tuli sitä kautta parantaneeksi niin avioliittoaan kuin elämäänsä noin yleisestikin.
Kirjassa Sutherland käy kertomusten kautta läpi erilaisia tekniikoita ja sen miten niitä voi soveltaa. Nalkuttaminen ja vänkääminen eivät esimerkiksi kannata – delfiini ei opi temppua nalkuttamalla, joten samalla logiikalla kumppanikaan ei yhtäkkiä ala keräillä likapyykkejään lattialta silkan vänkäämisen voimasta. Sen sijaan sekä eläinten että ihmisten koulutuksessa auttavat toivotunkaltaisen käytöksen vahvistaminen (esimerkiksi palkinnoilla: delfiinille kelpaa kala, kanssaihmisille vaikka hymy tai halaus) ja epätoivotun käytöksen huomiotta jättäminen. Erityisesti tämä viimeisin, L.R.S.- eli least reinforcing syndrome-tekniikka kuulostaa oikein järkeenkäyvältä. Huomaan itse syyllistyväni valitettavan usein valittamisen ja nalkuttamisen kaltaisiin ei-tehokkaisiin ja jopa harmillisiin käytöksiin joista pääsisin mielelläni eroon, joten ehkäpä Sutherlandin vinkeistä voisi olla minulle apua. Pakkohan niitä on ainakin kokeilla, kanssaihmisiin ja siinä sivussa omaan itseen!
Vaikka toisaalta pidinkin kirjasta, on minulla sitä kohtaan samalla myös aika ristiriitaiset fiilikset: siinä missä eksoottisten eläinten koulutus kirjan taustana tekee siitä kiinnostavan, on se myös kirjan suurin miinuspuoli. Itse en ole hirveän innoissani eksoottisten eläinten pitämisestä eläintarhoissa, merimaailmoissa, delfinaarioissa ja mitä näitä nyt on, joten Sutherlandin kritiikitön suhtautuminen moisiin paikkoihin häiritsi lukukokemustani hetkittäin aika pahasti. Hetkittäin pohdin jopa kirjan keskenjättämistä juuri tästä syystä. Jos siis ajatuskin valaista pienissä altaissa ahdistaa, ei tämä kirja luultavasti ole sinulle kovin mukavaa luettavaa. Lisäksi self helpille allergisten kannattaa luultavasti vältellä tätä teosta, sillä vaikka kyseessä ei missään nimessä perinteinen itseapuopas olekaan, kuuluu siinä kuitenkin tyylilajin tietty vivahde. (Josta itse vähän salaa oikeastaan tykkään!)
Näitä ongelmia lukuunottamatta Shamu on kepeä ja nopealukuinen kirja. Kiinnostuneiden kannattaa kurkata kirjan alkusysäyksenä toiminut, New York Timesissa ilmestynyt kolumni What Shamu Taught Me About a Happy Marriage, josta saa aika hyvin selville sekä kirjan sävyn että sisällön. Ja maailmankieltä vierastaville tiedoksi, että Shamua on saatavilla myös suomeksi – vielä alkuperäisnimekettäkin kömpelömmässä muodossa, nimellä Mitä Shamu-valas opetti minulle elämästä, rakkaudesta ja parisuhteesta: eläinten ja niiden kouluttajien oppeja ihmisille.