Blogisynttärit: NSATC täyttää viisi vuotta!
Tajusin yhtäkkiä, että blogin synnystä tuli viime viikolla täyteen kokonaiset viisi vuotta! Tapojeni mukaisesti missasin merkkipäivän (myös parisuhteeni vuosipäivä on minulle edelleen täysi mysteeri, ja kumppanini syntymäpäiväkin menee vuosi toisensa jälkeen vähän arvailuksi), mutta tokihan 552 postausta tuli jotenkin juhlistaa. Niinpä pistin tänään ranttaliksi ja ostin sekä leivoksen että aloe veran.
Kreemileivoksella mässäilyn lisäksi kaivauduin merkkipäivän kunniaksi arkistoihin kurkistamaan mistä kaikki oikein alkoikaan. Blogin lähestymistapa näkyy vuosien varrella muuttuneen jossain määrin, ja omien toilailujeni sijaan tekstit painottuvat nykyään enemmän seksuaalisuuteen ja sukupuoleen esimerkiksi yhteiskunnallisten pohdintojen ja populaarikulttuurin tasolla. Toisaalta moni asia on myös pysynyt samana: En esimerkiksi vieläkään siedä miehiä, joiden mielestä seksi päättyy heidän orgasmiinsa, ja heteronormatiivisuudesta sekä koko genren yleisestä noloudesta huolimatta rakastan edelleen romanttisia komedioita.
Samaan syssyyn seuraa myös shokkipaljastus: Toisin kuin parikymppisenä sinkkubloggaajana tunnuin vähän salaa toivovan, parisuhde ei ole taianomaisesti tehnyt minusta glamoröösiä taikka elämästäni kaikinpuolin täydellistä. Pitkiin suhteisiin liittyy luonnollisesti omat haasteensa, joita sinkkuna ja kumppania kaivatessa ei aina tule ajateltua. Luulenkin, että kultuurissamme vallitsee edelleen fiktiosta imetty asenne, jonka mukaan suhde itsessään on jonkinlainen päämäärä – happily ever after, jonka jälkeen lopputekstit jo rullaavatkin. Tosiasiassahan siitä alkaa vain tarinan seuraava jakso, joka harvoin on silkkaa hempeilyä ja ruusunkukkasia sekään.
Jos joku siis nyt kysyisi minulta jonkinlaista parisuhteisiin, parisuhteettomuuteen tai seksiin liittyvää teesiä taikka muuta syvällistä oivallusta, olisi se tämä: kuten sinkkuna, myös parisuhteessa ollessaan ihminen on loppujen lopuksi vastuussa omasta onnellisuudestaan. Ja kuten sinkkuna, myös parisuhteessa ollessaan saattaa edelleen säännöllisesti löytää itsensä kaupan kassajonosta perjantai-iltaisin, korissaan kissanruokaa ja pullo halpaa viiniä. Valmis ei kai ole meistä kukaan.
Okei, tuo ei ehkä ole suurensuuri viisaus, eikä kenenkään tajunta moisesta varmaan räjähtänyt. Mutta väittäisin silti, että kyseessä on ihan hyvä juttu muistaa. Ja lupaan, että jos joskus keksin oikeasti syvällisiä viisauksia, te kuulette niistä ensimmäisinä.
Mutta vaikka oivalluksissa uupuukin, punon parhaillaan kovasti suunnitelmia blogin tulevaisuuden varalle. Nähtäväksi jää, mitkä niistä toteutuvat, mutta haaveilla saa aina. Tässä välissä haluan myös kiittää teitä kaikkia, jotka näiden viiden vuoden aikana olette olleet blogin ja meikän matkassa mukana. En millään muotoa halua kuulostaa ylidramaattiselta Oscar-voittajalta, joka kyynelsilmin kiittelee kaikkia kummin kaimoista naapurin koiraan… Mutta olkoon, sillä tottahan se on: teidän kanssanne käydyt keskustelut ovat suurin syy tämän blogin olemassaololle. Pidän tärkeänä, että netistä löytyy näitä feministisiä hiekkalaatikoita, joissa voimme vaahdota kimpassa paitsi sellaisista asioista kuin persuperseily ja patriarkaatin perinteet, myös esimerkiksi parhaista giffeistä. Sellaisena tilana tämä blogi on mielestäni just hyvä, ja sellaisena se toivottavasti myös pysyy.