Luoko seksikumppanien määrästä puhuminen paineita?
Seksikumppaneiden määrä on sellainen aihe, johon ihmiset eivät taida kyllästyä koskaan. Vaikka aihetta on tutkittu jo maailman sivu, uutta tietoa ja uusia tulkintoja ilmestyy jatkuvasti. Eräskin tutkimus raportoi hiljattain löytäneensä seksikumppaneiden ideaalimäärän. Suurin osa kyselyyn vastanneista reilusta tuhannesta ihmisestä toivoi uudella rakastetullaan olevan 8-12 seksikumppania, ja niinpä näiden kultainen keskitie, pyörä kymmenen, valikoitui ihanteelliseksi numeroksi petikavereille.
Itse pidän lukua potentiaalisesti aika alhaisena nykymaailmassa, jossa sinkkuus on kovin yleistä. Esimerkiksi Yhdysvalloista löytyy enemmän sinkkuja kuin naimisissa olevia aikuisia ja Eurostatin mukaan Suomessakin on verrattain varsin suuri määrä yksineläviä ihmisiä. Ajatellaanko näiden sinkkujen sitten säästävän itseään parisuhteeseen ja olevan muun ajan ilman?
Seksikumppaneiden määrää käsittelevät keskustelut ja tutkimukset ovatkin mielestäni kiinnostavia juuri siksi, että ne kertovat paljon kulttuurimme asenteista seksuaalisuuteen – ja tämä ihannenumeron kympiksi määrittävä tutkimustulos kertoo siitä, että vaikka luku lienee noussut viime vuosikymmenten aikana, emme me vieläkään ole ihan niin vapautuneita kuin ehkä tapaamme ajatella. Jännän tvistin asiaan lisää vielä se, että kyseinen kysely tehtiin ns. pettäjäsivustolla, joten vastaajien ei kuvittelisi olevan siitä kaikkein tiukimmasta päästä mitä muiden ihmisten seksuaalimoraalin tuomitsemiseen tulee. Niinpä laajemmalla otannalla tehty kysely olisi siis saattanut paljastaa ihannemäärän olevan vieläkin pienempi.
Monista tällaisista tutkimuksista käy usein myös ilmi edelleen valitettavan voimissaan oleva, naisten ja miesten seksikäyttäytymiseen vaikuttava tuplastandardi. Esimerkiksi Michiganin yliopiston vuonna 2006 tekemässä, ihmisten todellisten seksikumppanien määriä kartoittaneessa tutkimuksessa naisten keskiarvoksi saatiin 8,6, siinä missä miesten luku oli huimasti korkeampi 31,9. Koska seksuaalikäyttäytymiseen liittyviä tutkimuksia voidaan tehdä pitkälti vain vastaajien omaa käyttäytymistään koskevaa raportointia hyödyntäen, lukujen luotettavuutta on vaikea arvioida. Tämä raportoitu suuri ero naisten ja miesten numeroiden välillä on kuitenkin sen totuuspohjasta riippumatta mielenkiintoinen, sillä tällaiset tulokset kertovat usein todellisuutta enemmän siitä mitä osallistujat itse pitävät ihanteellisena vastauksena. Vastaajista moni myönsi myös arvioineensa numeron tarkan laskemisen sijaan, ja osa kertoi valehdelleensa. Niinpä numeroiden taustalla vaikuttanee jo aiemminkin tässä blogissa käsitelty ilmiö, jossa naiset ilmoittavat oman lukunsa alakanttiin ja miehet puolestaan yläkanttiin – molemmat sopiakseen paremmin kulttuurimme naisia ja miehiä koskeviin, ihanteellisen seksuaalikäyttäytymisen malleihin.
Sen lisäksi, että tällaiset tutkimukset siis todennäköisesti heijastavat seksielämiimme kohdistuvia paineita, saattavat ne myös luoda niitä. Naiset saattavat nämä luvut nähdessään verrata niihin omaa lukemaansa ja pahimmassa tapauksessa ajatella keskiarvon edustavan jonkinlaista ”kunnon naisen” mallia, jonka yli ei sovi mennä. (Toivon tosiaan, ettei kukaan todellisuudessa päädy mihinkään niin hölmöön kuin What’s Your Number-leffan päähenkilö, joka käy paniikinomaisesti eksiään läpi niin ettei numero vahingossakaan lipsahtaisi yhdellä eteenpäin ja estäisi häntä pääsemästä naimisiin.) Miehet puolestaan saattavat pelätä oman, tutkimuksissa ilmoitettuja numeroita alhaisemman lukunsa olevan jollakin tavalla haitallinen maskuliinisuudelleen ja tuntea sitten tarvetta kerätä enemmän lovia sängynpäätyynsä. Ja tadaa, näin sukupuolia ja seksuaalisuutta koskevat stereotypiat jälleen kerran aiheuttavat kaikille epärealistisia paineita ja tekevät kaikkien elämästä epämiellyttävää.
Niin mielenkiintoisena kuin aihetta siis pidänkin, loppupeleissä taitaa olla niin, että laskematta paras. Toivon myös, että todellisuudessa numeroilla ei ole kenellekään väliä – ei kai meistä kukaan ihan aikuisten oikeasti hylkäisi lupaavasti alkanutta suhdetta tai tapailua vain siksi, että kumppanilla oli liian vähän tai liikaa petikavereita?