Rintojen pienennysleikkaus: Kolmas viikko
Näin #tissiviikon viimeisen päivän kunniaksi on hyvä aika vihdoin jatkaa rintojen pienennysleikkauksestani kertovaa juttusarjaa. Tissiviikon viesti tähtää rintojen normalisointiin ja yliseksualisoinnin poistamiseen – siis asenteiden muokkaamiseen pois ajattelusta, jonka mukaan rinnat ovat jonkinlaisia heteromiesten mieliksi ja erilaisten tavaroiden myynnin edistämiseksi maan päälle asetettuja objekteja – ja koen pienennysleikkauksen liittyvän teemaan oikein hyvin. Julkinen tissidiskurssi on yhä vahvasti erilaisten skandaalilehtien hallussa ja KATSO KUUMAT KUVAT -tasolla, ja niinpä minusta on tärkeää puhua rinnoista avoimesti ja asiallisesti, sellaisia kropassaan kantavien ihmisten näkökulmista.
Pienennysleikkauksen ja monin tavoin seksistisen tissidiskurssin yhteys näkyy myös kovin konkreettisesti siinä, miten rintojen pienennyttämistä pohtivilta kysytään usein siitä mitä mieltä heidän mahdolliset miespuoliset kumppaninsa ovat asiasta. (Kyllä, ihan oikeasti. Minäkin jouduin keräilemään leukaani lattialta.) Se, että jollakulla tulee edes mieleen tiedustella tuollaista, kertoo siitä miten paljon tarvetta #tissiviikko-kampanjan peräänkuuluttamalle normalisoinnille tosiaan on tarvetta.
Ja sitten itse asiaan.
Kolmas viikko leikkauksen jälkeen oli minulle jonkinlainen virstanpylväs, sillä palasin silloin opiskelujeni pariin ja siten peiton alta enemmän tai vähemmän takaisin normaalielämään. Leikkauksen jälkeen tarvittava toipumisaika on hyvin yksilöllistä, mutta olen kuullut että työssäkäyville ihmisille on tapana antaa jopa kuusi viikkoa sairaslomaa. Opiskelijan kohdalla asia ei valitettavasti ole ihan yhtä yksinkertaista, etenkään yliopistossa jonka opinto-ohjelma ei jousta juuri mihinkään suuntaan. Niinpä olin järjestänyt oman leikkaukseni joululomalle siten, että täyspäiväiseen toipumiseen jäi vain kaksi viikkoa ennen uuden lukukauden ja luentojen alkua. Kolmannen viikon alussa jouduin siis pukeutumaan pyjaman sijaan jo ihan normikledjuihin ja palaamaan yliopistolle.
Vaatetuksen lisäksi paluu arkeen vaikutti myös lääkitykseeni, sillä luennoilla hereillä pysymisen tarve sai minut vaihtamaan aiemmista tujuista kipulääkkeistäni normaaleihin särkylääkkeisiin. Yllätyksekseni pärjäsin niillä oikein mainiosti, vaikka toki jouduinkin napsimaan niitä useamman kerran päivässä. Alkuillasta kotiin palatessa jouduin myös usein välittömästi ottamaan lääkkeen, vaihtamaan leikkaushaavoja painavat rintaliivit sairaalasta saamaani saumattomaan toppiin ja painumaan päikkäreille palautumaan. Kroppa teki siis hyvin selväksi, että vaikka päivät pärjättiinkin, täydelliseen toipumiseen oli vielä pitkä matka.
Viikon aikana jouduin myös pohtimaan paljon leikkauksesta seuranneita käytännön rajoitteita ja niiden kiertämistä, sillä esimerkiksi painavien asioiden nostelua ja kanniskelua piti edelleen välttää mahdollisimman paljon. Niinpä otinkin mukaani luennoille aina vain välttämättömimmät tavarat ja läppärin roudaamisen sijaan kannoin mukanani muistikirjaa ja kynää. Normaalisti käyttämäni polkupyöräkin vaihtui raitiovaunukyyteihin, sillä liikenteessä mahdollisesti eteen sattuvat vaaratilanteet ja tarve tehdä äkillisiä liikkeitä pelottivat aika lailla rintamuksen ollessa yhä yhtä mustelmaista tikkien risteymää. Liikuinkin koko viikon varsin varovaisesti enkä todellakaan lähtenyt tungeksimaan täysiin hisseihin tai muihinkaan väkijoukkoihin, joissa oli riski tulla vahingoksi huitaistuksi arkaan paikkaan.
Vaikka paluu normielämään niin pian leikkauksen jälkeen oli hermostuttanut minua etukäteen aika lailla, olin todella onnekas ja kaikki sujui itse asiassa varsin hyvin. Parin viikon levon jälkeen opintojen pariin palaaminen ei kuitenkaan ollut millään tavalla ihanteellinen tilanne, ja ylimääräinen lähinnä vaakatasossa vietetty viikko olisi varmasti tehnyt oikein hyvää. Lääkkeiden vähentäminen poisti kuitenkin tokkuraisen olon ja olin ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta myös itse asiassa aika innoissani päästessäni maistamaan uutta, pienemmän rintamuksen kanssa elettävää normaalielämääni. Siinä sitä vain käveltiin pitkin yliopiston käytäviä, ihan muina C-kuppeina! En ollut epäillyt asiaa edes edellisinä, vaikeampina viikkoina, mutta kolmas viikko selvensi sitä entisestään: päätös hakeutua leikkaukseen oli ollut täysin oikea.
jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:rintojen pienennysleikkaus: leikkauspäiväRintojen pienennysleikkaus: Ensimmäinen viikkoRintojen pienennysleikkaus: Toinen viikko