Meidän kaikkien pitäisi todellakin olla feministejä
Ensi vuonna kaikille Suomen ysiluokkalaisille jaetaan kouluissa Chimamanda Ngozi Adichien kirja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (alkuperäiseltä nimeltään We should all be feminists), ja kyllä moni on tästä taas niin mielensä pahoittanut. Eräässäkin mielipidekirjoituksessa ilmeisesti miespuolinen yhteiskuntaopin opettaja kirjoitti tulistuneesti, että hän ei teosta suostu oppilailleen antamaan, sillä eihän hän myöskään jakaisi heille liberalistikirjoja. Tämä kertoo aika surullisella tavalla joidenkin yhteiskuntaopin opettajien yhteiskunnallisia liikkeitä koskevasta ymmärryksestä, ja lisäksi myös yleisemmin siitä miten monet miehet eivät vieläkään näytä sisäistäneen, että feminismi on kaikkien asialla – siis myös heidän.
Erikoisinta tiettyjen miesten feminismin vastaisessa kohkauksessa on se, että itse asiassa feministit ovat vuosien saatossa osoittaneet olevansa miesten(kin) asialla todella monin konkreettisin tavoin – toisin kuin esimerkiksi ns. miesasiamiehet, jotka keskittyvät lähinnä itkemään internetissä sitä miten naiset ovat narttuja. Nämä samaiset miesaktivistit eivät sen sijaan ole kampanjoineet vaikkapa sen eteen, että esimerkiksi Suomen nykyistä asevelvollisuutta uudistettaisiin tasa-arvoisempaan suuntaan. Sen sijaan Suomeen juuri perustetun feministisen puolueen linjaukseen kyllä kuuluu sukupuolineutraalin ja vapaaehtoisen asepalveluksen ajaminen. Myös vuoden takaisessa Feministiset vaalit -kampanjassa yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen nimenomaan sen syrjivän vaikutuksen vuoksi oli yksi kamppiksen keskeisimpiä teesejä.
Suurin osa feministeistä ei myöskään esimerkiksi pidä naisia jotenkin automaattisesti parempina vanhempina kuin isiä, ja feministit puhuvat usein vanhemmuuden tasa-arvoistumisen tarpeesta monin tavoin: esimerkiksi ehdottamalla, että osa kotihoidontuesta korvamerkittäisiin isille, ja kampanjoimalla vanhempainvapaan 6+6+6-mallin puolesta, jolloin vapaa jaettaisiin tasaisemmin molempien vanhempien kesken.
Tämän lisäksi monet feministit ovat myös ajaneet vanhempainpäivärahan tasa-arvoistamista eli sitä, että isät, jotka hoitavat lasta yksin eivätkä ole suhteessa lapsen äidin kanssa, saisivat saman määrän päivärahaa kuin samassa tilanteessa olevat naiset. Tällä hetkellä näin ei nimittäin ole. Kun asiaa on sitten viime aikoina käsitelty eduskunnassa, sitä ovat vastustaneet lähinnä – niin, miehet. Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on jostain käsittämättömästä syystä ollut kiinnostuneempi samaa sukupuolta olevien pariskuntien vauvantekohommista kuin tästä tärkeästä miehiä koskevasta tasa-arvokysymyksestä. (Fun fact: Niikko on eduskunnassa istuvista eniten rikoksia tehtaillut tyyppi. Ei liity tähän nyt mitenkään, mutta jos asiaa vaikka pubivisassa joskus kysytään, niin sittenpähän tiedätte.)
En toki sano, että feminismiä tulisi kannattaa vain siksi, että siitä on itselle hyötyä. Mielestäni on kuitenkin päivänselvää, että a) yhteiskuntamme on yhä täynnä sukupuolen perusteella määräytyviä rakenteellisia eroja, joista kärsivät kaikki tavalla tai toisella, ja b) feministit tahtovat näistä eroon. Sukupuoliroolit ja sukupuoleen kohdistuvat vaatimukset asettavat meistä suurimman osan ihan helvetin ahtaalle. Naisilla on paljon paineita mahtua tiettyihin malleihin, ja niin on myös miehillä: paineita olla näyttämättä tunteita, paineita olla lihaksikas ja laitettu, paineita tienata paljon, olla aina valmis seksiin, pilkkoa polttopuut, pystyttää mökki, kaataa karhu paljain käsin, mitä näitä nyt on. Vastaavasti tiukasti määritellyt roolit myös vievät miehiksi määritellyiltä ihmisiltä monia asioita: esimerkiksi vapauden itkeä, vapauden jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja vapauden olla olematta aina se, joka ottaa turpaan snägärillä.
Feminismi pyrkiikin eroon näistä sukupuolipakoista, tilanteeseen, jossa me kaikki saisimme olla mitä haluamme, eikä kenenkään alushousujen sisältö määrittelisi sitä miten on käyttäydyttävä ja millä tavalla elämäänsä elettävä. Niinpä feminismiä tulisi kannattaa jo ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että siitä on kaikille hyötyä.
Niin, siis myös miespuolisille yhteiskuntaopin opettajille. Toivon, että kun Adichien kirjoja vihdoin päästään jakamaan ysiluokkalaisille, mukaan laitetaan muutama ylimääräinen kappale niin, että koululaisten lisäksi kirja annista pääsevät nauttimaan myös opettajat. On jo todella korkea aika kaikkien näiden käppäukkojenkin herätä tajuamaan mistä feminismissä todella on kyse.
Eli kyllä: meidän kaikkien pitäisi todellakin olla feministejä.
Jos Adichien teksti ei ole vielä tuttu, suosittelen tutustumaan tähän parin vuoden takaiseen ja samannimiseen TEDx-luentoon, jonka pohjalta kirja myöhemmin syntyi:
Olethan jo muistanut seurata blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa?