Kuinka usein kumppanin sukulaisia täytyy tavata?

Parisuhteissa yleisimpien riidanaiheiden top kymppiin kuuluvat muun muassa sellaiset perusjutut kuin siivoaminen, raha, lapset, sisustus ja seksi. Meillä ei riidellä mistään näistä, mutta yksi sellainen kohta tuolta klassisten kärhämäaiheiden listalta kyllä löytyy, jonka tunnistan ja josta omassa suhteessani säännöllisesti kinastellaan keskustellaan: perhe ja sukulaiset sekä se, kuinka usein toisen perhettä ja sukua tulisi tavata.

Joskus kesämökillä on näin rauhallista – huolimatta siitä, että paikalla on jomman kumman sukua.

Tämä kysymys on sellainen, josta on aiheutunut säännöllisiä erimielisyyksiä koko minun ja kumppanini suhteen ajan. Pääsyy tähän on se, että meillä on hyvin erilaiset taustat ja erilainen tapa suhtautua perheeseen ja sukuun. Kumppanini tulee perheestä, jossa ollaan läheisiä ja vietetään paljon aikaa yhdessä, ja jossa koko suku tapaa toisiaan kokoontumisissa, joihin saapuu aina yli sata ihmistä. Oma perheeni puolestaan on hyvin pieni emmekä me aina ole kovin paljon tekemisissä toistemme kanssa. Minulla on myös häviävän vähän yhteyksiä minulle vanhempiani ja sisaruksiani kaukaisempaa sukua oleviin ihmisiin. Ylipäänsä ajatus maailmasta, jossa pidetään sukulaisista ja myös pidetään heihin yhteyttä, on minulle valitettavasti aika vieras. Voinette siis kuvitella, että tässä on aihe, josta parisuhteeseen syntynyttä ristiriitaa ei ihan heti ratkaista.

Kun aiemmin asuin kumppanini kotimaassa, riitelimmekin säännöllisesti siitä, miten usein minun pitäisi osallistua tämän erilaisiin sukujuhliin, syntymäpäiville ja sunnuntaipäivällisille. Kumppanini piti tärkeänä, että hänen sukunsa tapaa minua säännöllisesti ja minä heitä, kun taas minä – no, minä pidin tärkeänä lähinnä sitä, että minun ei tarvinnut niin tehdä. Introverttina ihmisenä en aina ole kovin innostunut tapaamaan tyyppejä, joiden seuraa en ole itse saanut valita, eivätkä perheenjäsenten hyväksyntään liittyvät paineet ja kielimuuri varsinaisesti auttaneet asiaa.

Tämä osallistuako vaiko eikö osallistua perhejuhliin, kas siinä pulma -ikuisuuskysymys olikin käytännössä ainoa aihe, josta riitelimme toistuvasti. Vihdoin sitten kyllästyimme kinaamiseen ja istuimme alas pohtimaan ratkaisuja. Sopiva kikka löytyi lopulta, ja me nimesimme sen perhejuhlakiintiöksi.

Kiintiö toimi siten, että sovimme vuodelle tietyn määrän perhe- ja sukutapahtumia, joihin osallistuisin. Viimeksi kiintiöön kuuluivat muistaakseni kahdeksat juhlat. Lukumäärän päätimme yhdessä, mutta se sovittiin yleensä minun hyväkseni vähän alakanttiin siitä, mitä kumppanini olisi ehkä tahtonut. Hän puolestaan sai veto-oikeuden päättää siitä, mitkä juhlat olivat erityisen tärkeitä. Niinpä kun hän ilmoitti, että tiettyihin kemuihin on osallistuttava, minä nyökkäsin, vedin mekon päälle ja menin kiltisti juomaan kaffea mummojen ja serkkujen ja kummin kaimojen kanssa. Kahdeksan tapahtuman jälkeen kiintiö oli sitten käytetty, eli jos alkuvuosi oli yhtä sukujuhlahumua, loppuvuodesta koko aiheesta ei tarvinnut enää keskustella.

Numeropohjainen lähestysmistapa voi kuulostaa jonkun korvaan oudolta, mutta meille se takasi sen, että aiheesta ei ollut pakko tapella joka kerta uudelleen. Sen sijaan saatoimme lähestyä kysymystä neutraalimmin: onko kiintiössä vielä kertoja jäljellä, ja jos on, onko kyseinen juhla sellainen, johon yksi kiintiökerta kannattaa käyttää? Luonnollisesti tätä keskustelua ei käyty joka kerta eikä numeroistakaan pidetty kovin tarkkaa kirjaa, mutta kiintiön periaatetta pohdittiin aina osallistumispäätöstä tehdessä. Ja täytyy sanoa, että systeemi myös toimi: riidat aiheesta vähenivät lähes olemattomiin. Kyseessä on siis todellinen relationship hack!

Tällä hetkellä tilanteemme on hieman erilainen, sillä muutimme viime vuonna Suomeen ja sukujuhliin osallistuminen on jäänyt vähemmälle. Toisaalta monet kumppanini perheenjäsenet ovat tulleet käymään ja usein yöpyneet meidän luonamme, jolloin vierailut ovat mummon syntymymäpäiväkahveja pitkäkestoisempia ja intensiivisempiä juttuja. Se on välillä ollut aika rankkaa, ja etsimmekin nyt uutta tapaa pitää huolta siitä, että perhepäivien määrä pysyy hallittavissa. Tähän mennessä puhetta on ollut esimerkiksi kahdesta erillisestä vierailukiintiöstä: yksi sellaisille sukulaisille, jotka majoittuvat meillä kotona, ja toinen sellaisille, jotka ottavat hotellihuoneen ja viettävät aikaa myös itsekseen. Systeemi vaatii vielä hienosäätöä ja vähintään yhtä neuvottelukierrosta, mutta uskon kyllä vakaasti, että saamme jälleen kerran aikaan jonkin molemmille sopivan järjestelyn.

Ja kun neuvottelupöytään sitten päästään, on minulla jo hihassani mainio argumentti, jolla omaa erakkomaisempaa sukusuhtautumistani puolustella: Pannaan menemään -kirjan kirjoittanut bloggaaja ja seksuaaliterapeutti Marja Kihlström kertoi nimittäin juuri Iltalehdessä, että sukuloinnin vähentäminen saattaa parantaa seksielämää. Kyllä sellaisella perustelulla luulisi irtoavan lupa skipata sukujuhlat jos toisetkin!

 

Kuinka usein kumppanin sukua pitää mielestäsi tavata,

ja riidelläänkö teillä aiheesta?

 

Jos aihe kiinnostaa, lue lisää:asioita, joita kaipaan parisuhteestaelinikäinen parisuhde ei ole itseisarvohaluan jonkun joka auttaa viikkaamaan lakanat

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.