Mies käy treffeillä ameeban kanssa ja kirjoittaa siitä lehteen
Maailma on toisinaan hyvin kummallinen paikka, ja hetkittäin minusta tuntuu, että elän eri todellisuudessa kuin jotkut toiset ihmiset – mahdollisesti jopa ihan eri planeetalla. Yksi tällaisista hetkistä sattui tänään lukiessani toimittaja Kyösti Niemelän kolumnin Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken. Oikeastaan tuo otsikko kertoo kolumnista jo kaiken tarpeellisen (samoin kuin se, että samainen kirjoittaja on aiemmin todennut naisten tahtovan rikkaan miehen), mutta jotta en vahingossakaan hukkaisi tekstin tuikitärkeitä nyansseja, lainaan nyt kirjoittajaa itseään:
Säännöllisin väliajoin joudun yllättymään siitä, kuinka sukupuolittunutta naisten ja miesten välinen pariutuminen edelleen on. Mieheltä odotetaan edelleen paljon:
Mies pyytää treffeille. Mies ehdottaa aikaa ja paikkaa. Mies ohjaa pöytään. Mies tarjoaa ensimmäisen juoman. Mies pyytää toisille treffeille. Mies kutsuu illan jälkeen kotiinsa. Mies järjestää taksin. Mies aloittaa suutelemisen. Mies tekee aloitteen seksiin. Mies soittaa seuraavana päivänä.
Köh, no jaa. Yritetäänpä hetki kuvitella tätä kirjoittajan kuvailemaa tilannetta. Mietitään naista, joka ensin pitää hakea kotoa kädestä pitäen treffeille, miehen päättämään paikkaan, jonne päästyään nainen sitten seisoo tumput suorana (kenties ravitsemusliikkeen ovella, vai pääseekö nainen itsenäisesti baari-tiskille asti? Jännitys tiivistyy!) kunnes mies ystävällisesti ohjaa hänet pöytään, mahdollisesti käsivarresta taluttaen, sillä tavalla kuin jaloistaan vähän huterien vanhusten kanssa tavataan tehdä. Alas istuttuaan (todennäköisesti mies on ensin joutunut tarjoamaan naiselle tuolin, koska muuten mokoma houkka ei ymmärrä, että istuakin sopisi) nainen on liian aneeminen ottaakseen esille lompakkonsa tarjotakseen juoman tai ostaakseen edes omansa (tarina ei kerro, mutta ehkä tähän liittyy myös naisen täydellinen kyvyttömyys päättää itse mitä joisi, ja niinpä mies joutuu hoitamaan senkin). Tämän jälkeen nainen ei myöskään kykene sanomaan, tahtooko toisille treffeille/jatkoille/sänkyyn. Suudellakin sitä pitää melkein väkisin, eikä se ainakaan ikinä tee aloitetta seksin suhteen, mokoma lahna. Eikä sillä pysy puhelinkaan kädessä, perkele, ja siksi se ei koskaan soita!
Onnistuitko kuvittelemaan tilanteen? Niin, en minäkään. Itse asiassa tässä parhaani mukaan yrittäessäni heräsi epäilys, että kirjoittaja on saattanut vahingossa käydä treffeillä joko a) naisen näköisen nuken (ne ovat kuulemma nykyään erehdyttävän aidon näköisiä), b) hirveässä pöllyssä olleen pimun, tai c) jonkin yksisoluisen eliön kanssa. En meinaan osaa kuvitella yhtään niin ameebamaista naista ihmistä kuin nämä kolumnissa kuvaillut tyypit.
Oman ja ystäväpiirini kokemuksen perusteella, plus ihan maalaisjärjellä päätellen, voisinkin väittää, että Niemelän kuvaama ilmiö on kaikkea muuta kuin universaali. Niin shokeeraavaa kuin tämä joidenkin ihmisten maailmankatsomuksen näkökulmasta saattaakin olla, myös suurimmalla osalla naisista on omat aivot ja oma tahto. Suurin osa meistä ei myöskään olisi koskaan käynyt yksilläkään treffeillä, jos olisimme jättäneet aloitteen tekemisen miehille tavalla, jota kolumnissa kuvaillaan. Tai sitten olisimme päätyneet deittailemaan vain todella omituisia tyyppejä – esimerkiksi sellaisia kuin vuosia sitten kohtaamani Euroteknokingi, moiset tyypit kun kyllä pyytävät ulos ja pyrkivät parhaansa mukaan myös tekemään kaikki päätökset puolestamme.
Siitäkin syystä monista naisista on muuten kätevää esittää niitä treffikutsuja ihan itse: silloin meinaan päätyy ainakin treffeille sellaisten ihmisten kanssa, jotka kiinnostavat. Ja jotka eivät esimerkiksi pidä naisia rikkaita miehiä jahtaavina ameeboina.
Miten kolumnissa kuvattu nainen onnistuu samanaikaisesti olemaan täydellisen aloitekyvytön ja silti myös jahtaamaan rikasta miestä, sitä en kyllä tiedä. Mutta kuten sanottu, ehkä minä ja Kyösti Niemelä elämme eri planeetoilla.
seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.