Kivikasvot, tai: Liian seksikäs seuraleikki

Viikonlopun juhlissa puhuimme ystävien kanssa teinivuosista ja silloin rakastamistamme seuraleikeistä. Pullonpyöritys kotibileissä oli suunnilleen jännittävintä mitä noina päivinä tiesimme – paitsi jos pelattiin pussauspullonpyöritystä. (Tosin kaikki pullonpyöritysversiot taisivat lopulta muuttua pussauspullonpyöritykseksi, jos oikein muistan.) Kyseessä tuntui olevan aika universaali kokemus, sillä meillä kaikilla eri maissa kasvaneilla oli omat pelitarinamme kerrottavina.

Sitten eräs ystävä alkoi kertoa leikistä, jota vanhemmilla teineillä oli tapana pelata hänen kotikaupungissaan joskus 90-luvun alussa. Leikin nimi oli Kivikasvot, ja se meni näin: osallistujat yhtä lukuunottamatta istuivat liinalla peitetyn pöydän ympärillä, se yksi asettui pöydän alle… Ja alkoi antaa suuseksiä jollekulle osallistujista. Tämän tehtävänä puolestaan oli pitää naamansa peruslukemilla (josta siis leikin nimi) samalla kun kaikki muut yrittivät arvata, kuka oli vuorossa.

Ystävän päätettyä kertomuksensa huoneeseen laskeutui hiljaisuus meidän tuijottaessamme tätä suut auki ja sanattomina. Kasvoilla vaihtelivat järkytys ja paheksunta. Pian alkoi jo naurattaa. Tässä me paheksumme toisten kokemuksia, me itseämme niin seksuaalisesti vapautuneina ja suvaitsevaisina pitämämme länsimaalaiset! 

Kertomus saikin aikaan mielenkiintoisen keskustelun, jossa pohdittiin pitkällisesti rajanvetoa sekä sitä, miksi ensireaktiomme oli niin närkästynyt. Onko Kivikasvojen kaltainen seuraleikki mielestämme ok? Miksi on tai ei ole? Osallistuisinko itse sellaiseen? Mitä ajattelisin ihmisistä, jotka osallistuisivat? Minkäänlaisiin tuloksiin emme tulleet, mutta omien ajatusten tutkiminen oli kiinnostavaa. Monet seksiin liittämämme arvot ja asenteet ovat meissä niin syvällä, ettei niitä tule aina edes huomattua, saati sitten kyseenalaistettua.

”Pelattaisko korttia”, kysyi joku vähän myöhemmin.

”Okei. Mutta pöydän alla ei sitten pelaa kukaan!”

Kuva: boissuq.com