Kuolema voi olla feministinen projekti

No Sex and the City

Death positivity -liikkeessä naiset ottavat kuoleman haltuun.

Blogissa on ollut hiljaista, ja se johtuu muun muassa toisessa maassa järjestetyistä hautajaisista, joiden parissa suurin osa viikostani kului. Täysin sattumalta olin ennen hautajaisia lukenut paljon niin sanotusta death-positivity movementista eli kuolemapositiivisuudesta, ja niinpä elämän rajallisuuden miettiminen muodostui ikään kuin vahingossa viime viikkojen teemaksi.

Osittain death-positivity movementin vaikutuksesta ja osittain siksi, että nuo hautajaiset olivat itse asiassa oikein kaunis ja edesmenneen henkilön näköinen tilaisuus, tämä teema ei siihen liittyvästä surusta huolimatta ole tuntunut niin synkältä kuin voisi kuvitella. En ole aiemmin hirveästi kelaillut kuolemaa, mutta nyt olen pohtinut paljon sitä, miten elämän päättymiseen suhtaudumme – sekä sitä, voisiko lähestymistapamme olla feministisempi. Sillä juuri siitä kuolemapositiivisessa liikkeessä on pitkälti kyse.



Death-positivity movementissa on kyse siitä, että kuolemaan pyritään suhtautumaan avoimemmin, siitä pyritään puhumaan avoimemmin ja sitä opetellaan taas pitämään luonnollisena asiana. Aihetta hyvin taustoittavassa Bustin artikkelissa puhutaan paljon liikkeen juurista, ja liikkeessä aktiivisesti toimiva kuraattori Sarah Chavez ilmaiseekin asian hyvin sanoessaan, että kuolemapositiivisuudessa omaan kuolevaisuuteen opetellaan suhtautumaan uudella tavalla, hyväksyvästi.

Ja mitä tekemistä tällä sitten on feminismin kanssa? Sitä minäkin ensin mietin, mutta esimerkiksi tuossa Bustin artikkelissa Chavez osoittaa mielenkiintoisia yhteyksiä feminismin ja kuolemasuhteemme välillä: länsimaisissa kulttuureissa kuolemasta on vieraannuttu ja se suorastaan kielletään, ja etenkin naisten kohdalla painotetaan nuoruutta sekä kaikenlaisen ikääntymisen häivyttämistä. Näin katsottuna oman kuolevaisuuden hyväksymisestä tulee siis suorastaan radikaali teko, joka hylkää pyrkimyksen ikuiseen nuoruuteen.

Myös Caitlin Doughty, feministi ja yksi kuolemapositiivisen liikkeen johtohahmoista, korostaa usein tätä naisten ruumiiden kontrolloinnin aspektia. Erilaisten kulttuurien kuolemasuhdetta käsittelevässä From here to eternity -kirjassaan Doughty kirjoittaa siitä, miten kuoleman jälkeisestä ruumiin hajoamisprosessista voikin löytyä jotain vapauttavaa:

"Women’s bodies are so often under the purview of men, whether it’s our reproductive organs, our sexuality, our weight, our manner of dress. There is freedom to be found in decomposition, a body rendered messy, chaotic, and wild."

Tämä on aika hurja ajatus, mutta myös kaunis. Olen miettinyt sitä paljon viime päivinä.

Feministisessä suhtautumisessa kuolemaan ei myöskään ole kyse ainoastaan ruumiista sinänsä, vaan myös meistä elävistä. Siis esimerkiksi siitä, kuka työtä tekee ja mihin hintaan. Caitlin Doughtyn mukaan eri sukupuolten edustajat ovat tässäkin asiassa epätasa-arvoisia: silloin kun miehet huolehtivat kuolleista, he ovat ammattilaisia ja saavat arvostusta sekä rahaa työstään. Naisten huolehtiessa kuolleista sitä pidetään hoivatyönä, joka tehdään usein kotona ja josta ei makseta palkkaa. Hautausalalle haluavilla naisilla on myös edelleen vaikeuksia edetä miesvaltaisella alalla.

Kaiken kaikkiaan kuolemapositiivisuusliike on aivan älyttömän kiinnostavaa settiä! Caitlin Doughty pitää suosittua Ask a Mortician -YouTube-kanavaa, ja jos feminismin ja kuoleman yhteenkietoutuminen lainkaan kiinnostaa, suosittelen tutustumaan Doughtyn matskuun. Tämä Death & Feminism -video on hyvä alku:

Millaisia ajatuksia kuolemapositiivisuus teissä herättää?



Jatka lukemista:
nainen menee pilalle vanhetessaan

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.

Kommentit

Emmiitti
Emmiitti

Kiva kun joku on kirjoittanut tästä. Mun mielestä kuolemaan on suhtauduttu jo pitkään todella omituisesti. Se kun nyt sattuu kuitenkin olemaan aika olennainen osa ihmisen elämää. Entisaikaanhan se on ollut paljon luonnollisempaa koska ihmiset ovat nähneet kuolemaa paljon enemmän. Nykypäivänä taas tuntuu että siitä ollaan etäännytty ja sitä kautta se tuntuu pelottavalta ja negatiiviselta asialta.

Tosi mielenkiintoinen postaus. Täytyy lukea tuo kirja kunhan edellisiltä ehtii

Jemina
No Sex and the City

Olen ihan samaa mieltä! Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi myös Doughtyn ensimmäistä kirjaa, omaelämäkerrallista Smoke Gets in Your Eyes: And Other Lessons from the Crematory. Kirjassa Doughty kertoo siitä miten hakeutui hautausalalle sekä työstä krematoriossa ja pohtii just tätä länsimaista (ja toki erityisesti jenkkiläistä) kuolemakäsitystä.

Kommentoi