Meidän kaikkien pitäisi todellakin olla feministejä

No Sex and the City

Ensi vuonna kaikille Suomen ysiluokkalaisille jaetaan kouluissa Chimamanda Ngozi Adichien kirja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (alkuperäiseltä nimeltään We should all be feminists), ja kyllä moni on tästä taas niin mielensä pahoittanut. Eräässäkin mielipidekirjoituksessa ilmeisesti miespuolinen yhteiskuntaopin opettaja kirjoitti tulistuneesti, että hän ei teosta suostu oppilailleen antamaan, sillä eihän hän myöskään jakaisi heille liberalistikirjoja. Tämä kertoo aika surullisella tavalla joidenkin yhteiskuntaopin opettajien yhteiskunnallisia liikkeitä koskevasta ymmärryksestä, ja lisäksi myös yleisemmin siitä miten monet miehet eivät vieläkään näytä sisäistäneen, että feminismi on kaikkien asialla – siis myös heidän.

Erikoisinta tiettyjen miesten feminismin vastaisessa kohkauksessa on se, että itse asiassa feministit ovat vuosien saatossa osoittaneet olevansa miesten(kin) asialla todella monin konkreettisin tavoin – toisin kuin esimerkiksi ns. miesasiamiehet, jotka keskittyvät lähinnä itkemään internetissä sitä miten naiset ovat narttuja. Nämä samaiset miesaktivistit eivät sen sijaan ole kampanjoineet vaikkapa sen eteen, että esimerkiksi Suomen nykyistä asevelvollisuutta uudistettaisiin tasa-arvoisempaan suuntaan. Sen sijaan Suomeen juuri perustetun feministisen puolueen linjaukseen kyllä kuuluu sukupuolineutraalin ja vapaaehtoisen asepalveluksen ajaminen. Myös vuoden takaisessa Feministiset vaalit -kampanjassa yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen nimenomaan sen syrjivän vaikutuksen vuoksi oli yksi kamppiksen keskeisimpiä teesejä.

Suurin osa feministeistä ei myöskään esimerkiksi pidä naisia jotenkin automaattisesti parempina vanhempina kuin isiä, ja feministit puhuvat usein vanhemmuuden tasa-arvoistumisen tarpeesta monin tavoin: esimerkiksi ehdottamalla, että osa kotihoidontuesta korvamerkittäisiin isille, ja kampanjoimalla vanhempainvapaan 6+6+6-mallin puolesta, jolloin vapaa jaettaisiin tasaisemmin molempien vanhempien kesken.

Tämän lisäksi monet feministit ovat myös ajaneet vanhempainpäivärahan tasa-arvoistamista eli sitä, että isät, jotka hoitavat lasta yksin eivätkä ole suhteessa lapsen äidin kanssa, saisivat saman määrän päivärahaa kuin samassa tilanteessa olevat naiset. Tällä hetkellä näin ei nimittäin ole. Kun asiaa on sitten viime aikoina käsitelty eduskunnassa, sitä ovat vastustaneet lähinnä – niin, miehet. Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on jostain käsittämättömästä syystä ollut kiinnostuneempi samaa sukupuolta olevien pariskuntien vauvantekohommista kuin tästä tärkeästä miehiä koskevasta tasa-arvokysymyksestä. (Fun fact: Niikko on eduskunnassa istuvista eniten rikoksia tehtaillut tyyppi.  Ei liity tähän nyt mitenkään, mutta jos asiaa vaikka pubivisassa joskus kysytään, niin sittenpähän tiedätte.)

En toki sano, että feminismiä tulisi kannattaa vain siksi, että siitä on itselle hyötyä. Mielestäni on kuitenkin päivänselvää, että a) yhteiskuntamme on yhä täynnä sukupuolen perusteella määräytyviä rakenteellisia eroja, joista kärsivät kaikki tavalla tai toisella, ja b) feministit tahtovat näistä eroon. Sukupuoliroolit ja sukupuoleen kohdistuvat vaatimukset asettavat meistä suurimman osan ihan helvetin ahtaalle. Naisilla on paljon paineita mahtua tiettyihin malleihin, ja niin on myös miehillä: paineita olla näyttämättä tunteita, paineita olla lihaksikas ja laitettu, paineita tienata paljon, olla aina valmis seksiin, pilkkoa polttopuut, pystyttää mökki, kaataa karhu paljain käsin, mitä näitä nyt on. Vastaavasti tiukasti määritellyt roolit myös vievät miehiksi määritellyiltä ihmisiltä monia asioita: esimerkiksi vapauden itkeä, vapauden jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja vapauden olla olematta aina se, joka ottaa turpaan snägärillä.

Feminismi pyrkiikin eroon näistä sukupuolipakoista, tilanteeseen, jossa me kaikki saisimme olla mitä haluamme, eikä kenenkään alushousujen sisältö määrittelisi sitä miten on käyttäydyttävä ja millä tavalla elämäänsä elettävä. Niinpä feminismiä tulisi kannattaa jo ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että siitä on kaikille hyötyä.

Niin, siis myös miespuolisille yhteiskuntaopin opettajille. Toivon, että kun Adichien kirjoja vihdoin päästään jakamaan ysiluokkalaisille, mukaan laitetaan muutama ylimääräinen kappale niin, että koululaisten lisäksi kirja annista pääsevät nauttimaan myös opettajat. On jo todella korkea aika kaikkien näiden käppäukkojenkin herätä tajuamaan mistä feminismissä todella on kyse.

Eli kyllä: meidän kaikkien pitäisi todellakin olla feministejä.

 

Jos Adichien teksti ei ole vielä tuttu, suosittelen tutustumaan tähän parin vuoden takaiseen ja samannimiseen TEDx-luentoon, jonka pohjalta kirja myöhemmin syntyi:

 

Olethan jo muistanut seurata blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa?

Kommentit

Looking for...

Feminismi on sanana saanut todella huonon maineen ja herra jumala jos olet FEMINISTI! Eniten ikinä ehkä olen kiehunut, kun joku selittää kuinka he eivät ole feministejä vaan equalisteja. Feminismin määritelmän, jonka Adichien lukee kyseisessä puheessa ja joka on kuultavissa Beyoncen ***Flawless biisillä: "Feminist: the person who believes in the social, political and economic equality of the sexes". En tiedä kuinka monta kertaa elämäni aikana joudun nämä sanat hokemaan suomeksi ja englanniksi. Enkä todellakaan suostu olemaan mikään tasa-arvon ajaja vain, koska feministi sana on tahrattu olettamuksilla kissoista ja seksittömyydestä sekä hankalasta naisesta. 

Minusta on hyvä asia, että nuorille annetaan mahdollisuus lukea kirja. Käsittääkseni tämä ei ole myöskään pakollinen lukukirja kaikille. 

Jemina
No Sex and the City

Kissat, seksittömyys ja hankalat naiset ei kyllä kuulosta musta sinänsä yhtään huonommalta yhdistelmältä. :D Tämä kertonee siitä, että olen itse ihan menetetty tapaus - niin feministi että suunnilleen paskannankin telaketjua. Ja hyvä niin!

Helmi K
sivulauseita

Ah!! Mä olen ollut reissussa ja tämä on mennyt multa ohi mutta miten mahtava uutinen!!!

Ja siis niin, nimenomaan, kaikki tuo, kiitos kun jaksoit (taas) kirjoittaa auki.

Jemina
No Sex and the City

Kiitos kun luit ja kommentoit! Ihanaa nähdä, että hengailet yhä täällä Lilyssä. <3

Taas väärä mielipide

Homma rupeaa toimimaan, kun feministit kertovat itse, mitä on feminismi. Nyt jokaisella feministillä on siitä oma käsityksensä, joten ei ole ihme, että sitä vieroksutaan.

Jotta feminismiä voisi kannattaa, täytyisi ensin tietää, mitä se tarkoittaa. Tällä hetkellä feminismi on ainoastaan sateenvarjo laajalle kirjolle hajanaisia ja osin äärimmäisiä käsityksiä. 

Todellista tasa-arvoa ajavaa feminismiä, joka huomioi myös miesten ongelmat, ei vastusteta. Valtaa käyttävä feminismi, joka on ideologia eikä neutraali lähestymistapa erilaisten ryhmien ongelmiin, on eri asia.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/07/naiset-jotka-vihaavat-feministeja

 

tinndy

Mä en kyllä ymmärrä, miksi tämä käsitys elää ja on niin suosittu. Siis miten niin feminismi on hajanainen tai epäselvä ja miten niin kaikki ismit eivät sisällä jossain määrin erilaisia näkemyksiä ja hedelmällistä keskustelua?

Tässä kirjoituksessa Jemina avasi hyvin selkeästi ja täsmällisesti, mitä feminismi on. Missä ne kuuluisat muut näkemykset ovat?

Toi Ylen artikkeli sisältää lähinnä aikansa eläineitä väärinkäsityksiä feminismistä. Se, että ei tajua esimerkiksi VÄ-LI-AI-KAI-SEK-SI RAT-KAI-SUK-SI tarkoitettujen sukupuolikiintiöiden pointtia, ei tarkoita sitä, että feminismi olisi typerä ja hajanainen aate vaan sitä, että itse kannattaisi tutustua aiheeseen vähän tarkemmin.

Jemina
No Sex and the City

Todellista tasa-arvoa ajavaa feminismiä, joka huomioi myös miesten ongelmat, ei vastusteta.

Jos tämä vielä olisi totta, niin avot, kyllä meillä olisi jo asiat aika hyvin! Valitettavasti vain esimerkiksi kaikki nuo mainitsemani esimerkit näyttävät oikein selkeällä tavalla, että näin ei todellakaan ole.

Taas väärä mielipide

Mä en kyllä ymmärrä, miksi tämä käsitys elää ja on niin suosittu. Siis miten niin feminismi on hajanainen tai epäselvä

Siten, että samoihin asioihin suhtaudutaan eri tavoin. Jotkut feministit ajavat naisille pakollista asepalvelusta (Ruotsin kehitys), toiset esiintyvät sodanvastaisina.

Joidenkin mielestä yliopistoihin pitäisi ottaa käyttöön mieskiintiöt, koska miehet syrjäytyvät koulutuksesta ja erityisesti yliopistokoulutuksesta, mutta monet feministit vastustavat niitä.

Joidenkin mielestä pitäisi olla yhteisvessat, toisten ei.

Monien mielestä rintoja ei saa kohteistaa ja seksualisoida, mutta osa feministeistä tahtoo tulla katsotuiksi kohteina. He kokevat sen voimaannuttavana.

Joillekin kulttuurinen omiminen on sellainen kirosana, että he lähettävät yritykselle palautetta firman nimestä. mutta toisten mielestä kulttuurisen omimisen käsite on höpöhommaa. 

http://i.imgur.com/d5NCXff.png

Vastaavia ristiriitoja ilmenee ihan kaikissa asioissa. Feminististä puolettakin jotkut feministit näyttävät vastustavan.

Jotkut perinteiset feministit kieltävät uusimpien aaltojen feminismin kokonaan.

Jos haluat kurkata feminismiin liittyvää keskustelua feministisen kuplan ulkopuolelta, niin tuonne kirjautumalla voi aloittaa. Kun aikasi ketjua luet,  ymmärtänet, miksi feminismi koetaan ristiriitaisesti. 

Pahoin kuitenkin pelkään, että et keskusteluun tule osallistumaan, koska et tahdo ottaa osaa tasa-arvokeskusteluun, jossa feministinen perussanoma kyseenalaistetaan. Se on juuri feminismin ongelma. Ensin päätetään, mitä on tasa-arvo, minkä jälkeen vetäydytään keskustelusta, jossa tasa-arvoa määritellään.

Feminismi on tyypillinen olet meidän puolellamme tai meitä vastaan -liike. Se ei keskustele vaan käyttää valtaa. Jotta feministien kanssa voisi keskustella, pitäisi ensin hyväksyä heidän perusoletuksensa. Jos niitä ei hyväksy, käy keskustelukin mahdottomaksi.

 

http://futisforum2.org/index.php?topic=47583.0

tinndy

Kiitoksia esimerkeistä.

Jotkut feministit ajavat naisille pakollista asepalvelusta (Ruotsin kehitys), toiset esiintyvät sodanvastaisina.

Feministit ajavat sukupuolineutraalia asepalvelusta (pakollista tai vapaaehtoista), monet feministit ovat sodanvastaisia muista syistä. Sodan ja rauhan kysymyksiä käsitellään pitkälti feminismin ulkopuolella. Monet feministit ovat myös kasvissyöjiä ja toiset ei, mutta ei sillä sen feminismin kanssa ole kauheasti tekemistä.

Joidenkin mielestä yliopistoihin pitäisi ottaa käyttöön mieskiintiöt, koska miehet syrjäytyvät koulutuksesta ja erityisesti yliopistokoulutuksesta, mutta monet feministit vastustavat niitä.

Koulutus ja työnhaku eroavat toisistaan siinä määrin, että kiintiökeskustelut niistä pitää käydä erikseen. Monet feministit ovat sitä mieltä, että esimerkiksi pääsykokeet pitäisi saada tehdä anonyymisti, jotta nimen perusteella tehty sukupuolioletus ei pääsisi vaikuttamaan arviointiin. Tämä yliopistokiintiökeskustelu on kuitenkin varsin tuore, asiasta ei ole vielä tarpeeksi tutkimustietoa ja selvityksiä. Ei minkään aatteen tarkoitus ole se, että vastaukset ovat valmiina heti ilmiön tullessa päivänvaloon.

Joidenkin mielestä pitäisi olla yhteisvessat, toisten ei.

Kaikkien mielestä pitäisi luopua sellaisista vessasysteemeistä, jotka ruokkivat cisseksismiä ja aiheuttavat esimerkiksi muunsukupuolisille kiusallisia ongelmia. Se, onko ratkaisu ongelmaan yhteisvessa vai monta eri vessaa, on eri kysymys, eikä sillä ole yhtä paljon merkitystä kuin sillä, että kaikkien pitää saada pissata mukavasti.

Monien mielestä rintoja ei saa kohteistaa ja seksualisoida, mutta osa feministeistä tahtoo tulla katsotuiksi kohteina.

Kaikkien mielestä rintojen omistaja pitää jättää rauhaan objektisoimiselta, moralisoimiselta ja häirinnältä. Kaikkien mielestä rintojen omistaja saa itse päättää, millaista kohtelua rinnoilleen vaatii. Ei ole mahdotonta sekä vaatia rintojen normalisointia yleisellä tasolla että nauttia seksuaalisuudestaan rintojensa kautta.

Joillekin kulttuurinen omiminen on sellainen kirosana, että he lähettävät yritykselle palautetta firman nimestä. mutta toisten mielestä kulttuurisen omimisen käsite on höpöhommaa.

Kulttuurinen omiminen on varsin uusi puheenaihe myös feministisissä piireissä. Suurin osa kyllä on tutkinut omimista sen verran, että vastustaa sitä - ihan syystä. Kulttuurinen omiminen on kuitenkin myös yksi näistä tuoreista puheenaiheista, joista länsimaissa ei ole helppo tehdä äkkinäisiä johtopäätöksiä. Keskustelu jatkukoon.

Pahoin kuitenkin pelkään, että et keskusteluun tule osallistumaan, koska et tahdo ottaa osaa tasa-arvokeskusteluun, jossa feministinen perussanoma kyseenalaistetaan.

Tämä on ihan tyhmä päätelmä, jonka olet tehnyt omien skeemojesi perusteella. Minä osallistun kaikenlaiseen keskusteluun mielelläni, koska pidän itseni haastamisesta (ja argumenttien voittamisesta [ja adrenaliinista]).

Jotta feministien kanssa voisi keskustella, pitäisi ensin hyväksyä heidän perusoletuksensa.

No totta helvetissä pitää hyväksyä se perusoletus, että jokaisella on tässä maailmassa oikeus elää ja nauttia elämästä riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä tai muusta vastaavasta ominaisuudesta. Sehän lukee jo ihmisoikeussopimuksissa.

Jemina
No Sex and the City

Tottakai asioihin suhtaudutaan eri tavoin - kyse kun ei ole esim. fasistisesta liikkeestä, jossa kaikkien mielipiteet määrätään ylhäältä käsin. On kuitenkin täysin absurdia käyttää erinäisiä katsantokantoja jonkinlaiseena argumenttina siitä, että feminismi tai feministit tekevät jotakin väärin. Oletkohan esimerkiksi huomannut, että muun muassa eduskunnassa puolueiden sisällä on koko ajan valtavaa hajontaa erilaisiin asioihin suhtautumisessa? Kummasti kukaan ei silti väitä tämän tarkoittavan sitä, että edustuksellisessa demokratiassa on jotain perustavanlaatuisesti vialla. Sen sijaan puoluekuria pidetään Suomessa usein aika negatiivisena asiana ja tällaista mielipiteiden eriävyyttä normaalina, osoituksena siitä että kukin saa yhä ajatella omilla aivoillaan. Miksiköhän siis vain feminismin kaltaisilta liikkeiltä vaaditaan sataprossaista yhteneväisyyttä kaikissa asioissa?

Taas väärä mielipide

Tämä on ihan tyhmä päätelmä, jonka olet tehnyt omien skeemojesi perusteella. Minä osallistun kaikenlaiseen keskusteluun mielelläni

Tervetuloa. Jos selailet keskustelua uusimmista viesteistä joitain kymmeniä sivuja taaksepäin, pääset kärryille, mistä kenkä puristaa.

Feminismin vastustamisessa ei ole kysymys tasa-arvon vastustamisesta vaan vallankäytön vastustamisesta. Jotta voisi esittää itsensä tasa-arvoiseksi, täytyy pystyä hyväksymään myös näkemykset, jotka yrittävät tuhota oman tasa-arvokäsityksen.

Monia ärsyttää se, että feministit nimeävät sorrettuja ryhmiä, koska kaikkien kokemus ei vastaa feministien käsityksiä. Monien mielestä miehet ovat sorretumpia kuin naiset, mutta useimmat feministit eivät kunnioita tätä miesten kokemusta, saati pyri ajamaan miesten asemaa käytännössä.

Kun miesten kokemusta sorretuksi tulemisesta ei kunnioiteta eikä tueta, nin totta kai se herättää kielteisiä tunteita feminismiä kohtaan. Miehet kaipaavat feministeiltä käytännöllistä tukea, tunnustusta siitä, että miehillä menee ryhmänä huonosti, siitä, että yhteiskuntarakenteet sortavat miehiä.

Jos tasa-arvosta keskustellaan sillä tavalla, että ennen keskustelemista ensin päätetään, mitä on tasa-arvo, niin tällöin kysymys ei ole tasa-arvokeskustelusta vaan ideologian lietsomisesta.

tinndy

Tervetuloa.

Kiitos.

Esität, että feministeillä on näkemyksiä, jotka pyrkivät tuhoamaan keskusteluun osallistuvan oman tasa-arvokäsityksen. En oikein ymmärrä, millaista tasa-arvokäsitystä tarkoitat. Siirryt kuitenkin seuraavaksi käsittelemään miesten ongelmia, joten tarkoitat siis ilmeisesti sitä, että feminismi ei ota miehiä tarpeeksi huomioon.

Luepa uudestaan tuo Jeminan loistava teksti. Siinähän nimenomaan väännetään rautalangasta, mitä feminismi yrittää tehdä kaikkien hyväksi. Ymmärrän, että kognitiivinen dissonanssi estää monia etuoikeutettujen ryhmien edustajista näkemästä sitä, mutta siksi kannattaisikin keskittyä kuuntelemaan feministejä ja luopua edes hetkeksi ennakko-ajatuksistaan, jotka yleensä, kuten nyt, ovat väärinkäsityksiä.

Feministit kunnioittavat kyllä miesten kärsimystä ja tunnustavat (kuten blogikirjoituksessa käsitellään) esimerkiksi miehen ahtaan stereotyyppisen roolin. Sen roolin purkamiseen tarvitaan laajaa ja syvällistä yhteiskunnallista muutosta. Se taas vaatii tiukassa istuvan hegemonian kyseenalaistamista. Vähän niinku freudilaisittain: tiedosta piilevä rakenne, tee sille jotain, elä elämääsi vapaammin.

Mutta: sen sijaan, että miehet keskittyvät nillittämään feministien kurjuudesta ja ilkeydestä, he voisivat itsekin yrittää tehdä asioille jotakin. He voisivat esimerkiksi keskustella feministien kanssa, aloittaa feministisen "tuhotaan miesstereotypia" -kamppiksen, järjestää "äijät itkee" -iltoja ja ilmoittaa poikalapsensa balettitunnille.

 

 

Jemina
No Sex and the City

Kiitos, tinndy, että jaksat keskustella ja vääntää - itselläni loppuu mielenkiinto moiseen siinä vaiheessa kun tuntuu että toisten käsitykset feminismistä ovat peräisin Vauva-foorumilta ja/tai Timo Hännikäiseltä. Mutta arvostan suuresti teitä itseäni kovempia luita, jotka kykenette hakkaamaan päitänne tähän seinään kerta toisensa jälkeen. Saat multa mitalin jos joskus tavataan!

tinndy

Hahaa, kiitti! Mullakin on feminismiväittelyyn ristiriitainen suhde, kun vastapuolen argumentit perustuvat usein ihan ääliömäisiin oletuksiin. En tiedä, onko keskustelu kovinkaan hyödyllistä, jos toinen vaatii perusteluja pointeille, joita kukaan ei ole edes esittänyt...

Taas väärä mielipide

Tasa-arvolla tarkoitan sitä, että suhtaudutaan yksilöihin yksilöinä ja tilanteisiin tilanteina. Feministit pyrkivät tuhoamaan yksilön, katsomaan asioita ryhmien, etenkin sukupuolten, kautta, ja antamaan enemmän arvoa joidenkin ryhmien kokemuksille kuin toisten ryhmien kokemuksille. Feminismille ominaista on yksilön, yksilöllisyyden ja yksilön tilanteen ja kokemuksen kieltäminen.

Konservatiivinen feminististä tasa-arvoa vastustava, mutta omanlaistaan tasa-arvoa kokeva ja ajava köyhä ja kouluttamaton kainuulaismies ei saa feministeiltä sympatiapisteitä, koska feministit eivät kunnioita yksilöä ja erilaisuutta, vaan heillä on valmis kehikko, jonka kautta erilaiset ihmiset ja ryhmät arvotetaan. Koska kainuulaismiehen kokemus tasa-arvosta on sisällöltään feminismin pyrkimyksiä tuhoavaa, feministit eivät suostu edes nimeämään tällaista tasa-arvon kokemusta tasa-arvoksi. Heille ei ole olemassa yksilöihin sidottua tasa-arvoa, vaan heidän tasa-arvonsa on aina ideologista ja siksi tuomitsevaa ja dialogia karttavaa. 

Futisforumin keskustelussa moneen kertaan huomautetaan feminismin olevan syrjivä ja ihmisvihamielinen liike. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä, koska feministit arvottavat ihmisiä eri tavoin riippuen siitä, mitä ryhmää he edustavat. Mainitusta ketjusta löydät lukuisia esimerkkejä, joissa feministit sortuvat ihan silkkaan rasismiin. Esimerkkinä ihmisten sulkeminen tapahtumien ulkopuolelle heidän edustamansa ryhmän ja sukupuolen perusteella.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi elämän kolhima itsetuhoinen teinipoika edustaa naisia syrjivää patriarkaattia, kun taas liike-elämässä menestynyt koulutettu musta lesbonainen ei. Miksi feminismi tahtoo kieltää yksilöt, korostaa sukupuolia ja yleistää ryhmien perusteella sen sijaan että se kohtaisi ihmiset ihmisinä ja kohtalot kohtaloina?

ulkoporilainen

Surullista, että Yhdysvalojen presidentinvaalien tuloksesta vielä toipilaana, joutuu lukemaan tällaisen uutisen suomalaisesta yhteiskunta-opin opettajasta. Tuntuu kuin samalla, kun yhteiskuntatieteissä olisi sukupuolen tutkimuksen kautta otettu tiedostamisessa yksi askel eteenpäin, tietyissä yhteiskuntaluokissa on jotenkin menty kymmenen askelta taaksepäin. :/

ulkoporilainen

tai oikeammin, yhteiskuntaluokissa = yhteiskunnan osissa.

Kannattaa ehdottomasti myös tutustua ihanan Sandi Toksvigin TED-talkiin brittien feministisestä puolueesta! 

&t=30s

 

Jemina
No Sex and the City

Tosi mielenkiintoista, kiitos vinkistä!

Ja siis ennen kaikkea: voi mikä valloittava ihminen, tuo Sandi Toksvig! Tarvitsen elämääni lisää Sandi Toksvigiä!

Sandi on englantilaisen paneeliohjelman QI:n uusi juontaja, sieltä vaan hakemaan lisää Sandia elämään! :-)

Alakerran naapuri (Ei varmistettu) https://alakerrantarinoita.wordpress.com/

Voi kääk mikä kommentti tuolta opettajalta. Naurattaisi jos ei olisi niin hirveää. Luen juuri uudelleen läpi Caitlin Moranin tuotantoa, jonka myös voisi ottaa pakolliseksi luettavaksi kaikille.

Jemina
No Sex and the City

Itse diggailen Moranissa erityisesti siitä, että tämän tekstit sekä paitsi inspiroivat kiipeämään baaritiskille ja huutamaan, että THE PATRIARCHY! IT'S BLOODY BULLSHIT!, myös samanaikaisesti valavat minuun uskoa tulevaisuuteen. Ja jotkut päivät on just sellaisia, että tarvitsen nimenomaan näitä molempia.

mies (ei persu eikä muu vihaamasi) (Ei varmistettu)

Suurin ongelma feminismissä on se, että vaikka nainen olisi feministi, niin naisen pillu ei ole feministi. Ja koska pillu on maailman voimakkain ase ja maailman mahtavin päätöksentekijä, niin todellisuudessa yhteiskunta ei muutu mitenkään.

Niin kauan kuin pillu ei ole feministi, ei yhteiskuntakaan tule olemaan feministinen.

Voit poistaa kommenttini, ja epäilemättä poistatkin, mutta mieti tätä hommaa oikeasti. Jos haluat feminismiä, niin tee pillustasi feministi.

saarah
visual diary

:D :D :D

Päivän sekavin vitsi tais olla just tässä!

saarah
visual diary

Tarkoittaen luonnollisesti siis tämän ei-persu-miehen kommenttia, en tätä postausta :D

Jemina
No Sex and the City

Ahahahahaha en kestä. :D Jätetäänpä kommentti tällä kertaa näkyviin, ihan vain jotta kaikki saisivat nauraa makeasti.

Ei-feministeissä parasta on usein se, että meidän muiden ei ole tarpeellista koettaa esimerkiksi osoittaa heidän argumenttiensa heikkoutta, he kun tekevät sen oikein loistavasti ihan itsekin.

saarah
visual diary

Sepä just :D :D :D

Helmi K
sivulauseita

Mää haluan sellaisen rintamerkin jossa lukee "Tee sinäkin pillustasi feministi". Semmoseks keskustelun aloitteeksi.

 

Jemina
No Sex and the City

Mä taas voisin ottaa sellaisen "Myös pilluni on feministi" -rintanapin! Nyt tarvitsee enää vain löytää jostakin sellainen rintanappikone, ja sitten voitaisiin pistää oma hikipaja pystyyn ja tehdä rintanappeja koko Lilylle!

Vierailija (Ei varmistettu)

En nyt vieläkään ymmärrä miksi minun pitäisi olla samaa mieltä jonkun abstraktin ismin kanssa. Kuulostaa pyrkimykseltä totalitarismiin.
Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Feministit on ihania

Vierailija (Ei varmistettu)

Feminismiä on viime vuosina alkanu vahvasti varjostaa se tosiasia, et porukka tulkitsee feminismiä väärin ja se on sit näkyny semmosina "ylivalta naisille" -tyylisinä näkemyksinä. Olen lukenut inhottavaa miesvihaa ja eriarvoisuutta korostavia tekstejä lähteistä, jotka kutsuvat itseään feministiseksi. Yhtenä esimerkkinä oli teksti joka käytännössä ilmaisi, että miehellä on synnynnäinen korotettu potentiaali olla vaarallinen, vihamielinen ja syrjivä, että jokaisen miehen tulisi hävetä itseään, pysyä poissa ja olla hiljaa, ettei vaan vahingossakaan uhkaa naisia. Siksi monet haluavat käyttää sanaa equalismi tai jotain muuta, sillä eivät halua käyttää samaa termiä, kuin selkeästi feminismin väärinymmärtäneet henkilöt ja ryhmät käyttävät. En yhtään ihmettele miehiä, jotka eivät halua sanoa olevansa feministejä sen jälkeen, kun ovat kohdanneet useammasta lähteestä miesvastaista viestiä. Itseänikään ei kovin paljon kiinnosta sanoa, että olen feministi, kun pitää heti määritellä perään että en siis sellainen miesvihaaja.

Forkka5 mainitseekin tuossa siitä, mikä minua on vaivannut jo pitkään. On isojakin feministiryhmiä, joiden meininkiä lukiessa tulee sellainen olo, että aatteessa ottaa jalansijaa merkittävä syrjintä, ihmisten arvottaminen heidän ihonvärinsä, sukupuolen tai vaikkapa seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Esimerkiksi tuntuu, että antiikkisen vanha ajatus rotuerottelusta on palaamassa hyväksyttäväksi, kun valkoisia kielletään osallistumasta tapahtumiin sellaisen tahon toimesta, joka väittää ajavansa tasa-arvoa.

Tuohon opettajan kommenttiin. Täysin ymmärrettävää. Eihän koulussa opeteta muitakaan aatteita enempää, kuin kerrota mitä ne ovat ja syitä niiden takana. Feminismin tavoitteet ovat asioita, joita voidaan käsitellä esimerkiksi yhteiskuntaopissa ja etiikassa ja äidinkielessä voidaan vaikka tarkastella kirjallisuutta tasa-arvon näkökulmasta. Kirjan nimi aiheuttaa kohua eniten, eikä välttämättä sen sisältö. Reaktio olisi sama jos olisi kirja jonka nimi on Meidän kaikkien pitäisi olla sosialisteja. Tai kapitalisteja, kommunisteja, hedonisteja. Koulussa pyritään objektiiviseen tarkasteluun ja -ismin tuominen tuolla tavalla esiin kuulostaa nopeasti monen korvaan propagandalta, aivopesulta tai joltakin muulta pahalta asialta, vaikka miten hyvä sisältö olisikin. Historia on näyttänyt mitä aatteen opettaminen (vs. aatteesta opettaminen) koulussa voi saada aikaan.

Muuten kyllä hyvää asiaa feminismistä ja tuohon suuntaan se pitäisi saada vietyä takaisin! My feminism will not be stolen!

Kommentoi