Oman käden oikeus, tai: Sex can wait
Ystävän mies on matkoilla.
”Mä en ole saanut seksiä kuuteen päivään, mä kuolen”, ystävä valittaa ja mättää suklaata suuhunsa.
Oma leukani on juuri loksahtanut auki. Kuusi päivää? Mitä ihmettä? Kamoon, sanon minä, ja ryhdyn vähän paasaamaan: älä viitti, itsenäinen nainen, onhan sulla kaksi tervettä ja kaikinpuolin toimivaa kättä!
”Mutta ei se ole sama asia”, vänisee ystävä. Eikä se tietysti olekaan – se on ihan eri asia, mutta kivaa sekin! Nimittäin niin hauskaa kuin jonkun kanssa sekstaaminen onkin, ei se paskempaa ole yksinkään, päinvastoin. Itsensä kanssa ei voi olla huono sängyssä!
Silläkin uhalla, että kuulostan teinilehden palstalta (”Dear Jemina, onks normaalii?” ”Arvoisa nimimerkki Hämmentynyt -83, totta vitussa on!”), sanotaan se nyt ihan selkokielellä: masturbointi on hyvää ja kivaa ja kaikinpuolin terveellistä. Sitä kautta oppii itsestään, omasta kropastaan ja omasta seksuaalisuudestaan aika pirusti kaikenlaisia hauskoja asioita.
En olekaan koskaan ymmärtänyt niitä, joiden mielestä kumppanin masturbointi on jotenkin itseltä pois. Näin ei meinaan yleensä ole, ja sitä voisi ajatella enemmänkin harjoitusrundina. Eihän autoakaan lähdetä kylmiltään ajamaan, vaan ensin kuivaharjoitellaan ja testaillaan turvallisissa olosuhteissa, että miten homma pelaa. Masturbointiharjoitus takaa kaikille sujuvamman kyydin. Ja sitä paitsi, tätäkin peliä voi pelata kaksi – yhdessä harjoittelu on nimittäin vielä tuplasti hauskempaa!
Siispä sanon kuten sanoin ystävällei: poikaystävä on mukava olla olemassa, mutta ilmankaan ei kuihdu ja kuole pois. Tai ei ainakaan kannata, niin kauan kun ne omat sormet (tai mitkä tahansa muut valitsemasi apuvälineet) toimivat. Sehän olisi melkein kuin luonnonvarojen tuhlausta; kuin olisi loistava sängyssä, muttei koskaan harrastaisi seksiä. Olet itse itsesi paras petikaveri – nauti siis takuuvarmasta kokemuksesta, ja mieluiten mahdollisimman usein!
”Mutta ainakin viikko vielä…”, kuuluu ystävän ruikutus sohvannurkasta. Tekisi mieli sanoa pari valittua sanaa ja muistuttaa parisuhteellista siitä, miten pitkään sinkkutytöt joskus joutuvat olemaan ilman. Kun toisinaan irtoaa ja toisinaan ei, eikä sille voi sitten juuri mitään.
Jännittävää kyllä, seksittömyydessä tuntuu tulevan vastaan piste, jossa se ei enää haittaa. Ainakin itselläni tämä piste vain on erittäin lähellä sitä turhautumisen lakipistettä, jonka aikana sitä on valmis laittamaan suunnilleen mitä tahansa. Mutta jos siitä selviää kunnialla yli, helpottuu olo pian, eikä koko asiaa melkein enää muistakaan.
Itselläni nämä molemmat pisteet keikkuvat siinä kolmen kuukauden paikkeilla. Miten teillä? Kuinka kauan pärjää ilman? Missä vaiheessa teot muuttuvat epätoivoisiksi? Vai puutuuko puutteeseen?
Kuvat: cafepress.org, greetingcarduniverse.com